Valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun23.05.2011 Rakas päiväkirja, minut on hylätty 14 kertaa tänä keväänä. En ole ainoa, vaikka jokainen hylkäyskerta tuntuu entistä raskaammalta. Meitä on useita. Työpaikasta riippuen 30—70 työnhakijaa, jotka saavat saman valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun – kirjeen, puhelun, tekstiviestin tai sähköpostin.
Olen tehnyt pätkätöitä ja sijaisuuksia koko työurani – kahdeksan vuotta. Olen ammatiltani opettaja. Olen opettanut seitsemässä eri peruskoulussa. Elän jatkuvan työttömyysuhan alla ja kevät kuluu – ei vain opettaessa, vaan myös töitä etsiessä. Työnhaku alkaa yleensä helmikuussa ja päättyy kesäkuussa. Jään työttömäksi 5.6, eikä tietoa ensi lukuvuodesta ole. En ole yksin, sillä olen osa suurta akateemisten pätkätyöläisten ja työttömien massaa, joka kasvaa kaiken aikaa.
Työttömyys koskettaa kaikkia yhteiskunta- ja koulutusluokkia. Erityisen rajua on 2000-luvulla ollut akateemisen ja nuorisotyöttömyyden kasvu. Akavan työllisyystutkimus (2011) kertoo, että vähintään alemman korkeakoulututkinnon tehneitä on tällä hetkellä työttömänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Varsinkin yliopistokaupungeissa tilanne on kestämätön. Ennen ajateltiin, että korkeakoulutus takaa hyvän toimeentulon ja vakituisen työpaikan. Enää näin ei ole.
Koko yhteiskuntamme rakentuu sille, että ihmiset tekevät töitä. Kuitenkaan kaikille ei riitä töitä. Tämä yhtälö on kestämätön. Työttömyys ei kosketa vain niitä, jotka jäävät vaille työtä. Se koskettaa työttömän perhettä ja läheisiä. Työnhaku on myös aikaa vievää puuhaa, kallista ja mitä useammin tulee hylätyksi, sitä turhauttavampaa työnhakemisesta tulee. Eihän minua taaskaan valita, miksi vaivautua.
Pätkätyöt ovat harvoin työntekijän oma valinta. Yritän hyväksyä tilanteen, että olen kohta taas työtön, työtä vailla tai kiertoilmausta käyttäen töiden välissä. Pätkätyöt on pakko, joka on kestettävä sitä oikeaa vakinaista työpaikkaa metsästettäessä. Olen alkanut tosin uskoa, että sitä ei koskaan taida tullakaan. Vuonna 2010 39 000 akavalaista oli määräaikaisissa työsuhteissa. Heistä 78% ei saanut pysyvää työtä, vaikka olisi halunnut. Erityisesti kunnat ja valtio kunnostautuvat pätkätyöpaikkoina. Akavan tutkimus osoittaa, että määräaikaisia työ- ja virkasuhteita käyttää nimenomaan julkishallinto, ja ne kohdistuvat erityisesti nuoriin naisiin. Samassa tutkimuksessa todetaan, että kaikki perusteettomat määräaikaisuudet on karsittava työelämästä.
Samaan aikaan korkeasti koulutetut, töiden välissä elävät, kouluttautuvat yhä lisää. Erilaisia lisäkursseja ja pätevyyksiä hankitaan. Yksi tekee toista korkeakoulututkintoa, jospa sitten työnsaanti tärppäisi, toinen jatko-opiskelee ja kolmas uudelleenkouluttaa itseään. Yhteiskunnan kannalta on kallista, että tavallisiin työpaikkoihin ei kohta enää riitä perustutkinto, vaan tarvitaan ylimääräisiä yliopisto-opintoja tai jopa tohtorin tutkinto. Ylikoulutus ei realisoidu useinkaan parempina työtuloksina itse työssä, mutta auttaa ehkä seuraavan pätkän saannissa.
Tiedän itse, etten ole valittuja huonompi, vaikka toisinaan alan epäillä myös omia kykyjäni. Meitä on vain liikaa tai työpaikkoja liian vähän.
|
