Kolumni: Suomi - maa, jossa jokaisesta lapsesta voi tulla mitä vaan

Share |

Sunnuntai 19.3.2023 - Johanna Loukaskorpi


Yle julkaisi helmikuun puolivälissä koulukoneen, jonka avulla voi tutkia, millaisista taustoista eri koulujen oppilaat tulevat. Koulukone näytti koulukohtaisesti päättötodistusten keskiarvon, alueen palkkatulojen mediaanin, korkeakoulutettujen osuuden, työllisyysasteen ja S2-oppilaiden määrän eri kouluissa. Yle perusteli koneen tekemistä sillä, että näin media voi konkretisoida suomalaisten peruskoulujen eriytymistä ja seikkoja, jotka vaikuttavat lasten oppimiseen.

Monet lasten ja nuorten parissa työskentelevät, kansanedustajat ja tutkijat kritisoivat koulukoneen julkaisua. Yksi voimakkaimmista kritisoijista oli lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, jonka mukaan Ylen koulukone leimasi tiettyjä kouluja käyviä lapsia. Koulukone on ongelmallinen, sillä se ei vain näytä lähikoulun oppilaiden taustamuuttujia, vaan pahimmillaan vaikuttaa lasten kouluvalintoihin ja lisää koulujen eriytymistä. Vaalien alla peruskoulukeskustelu onkin pyörinyt varsinkin somessa koulushoppauksen, painotusoppilaiden ja monikulttuuristen koulujen tilanteiden ympärillä.

Emme voi sulkea silmiämme siltä seikalta, että oppilaiden taustat eriytyvät ja perhetausta vaikuttaa yhä enemmän oppimistuloksiin. Aiempina vuosikymmeninä perusopetus on pystynyt tasaamaan perhetaustasta johtuvia eroja. Nykyään oppilaan sosioekonomisen taustan perusteella voidaan ennustaa yhä useammin tuleva opintomenestys ja opintopolku.

Hyväosaisista perheistä tulevien oppilaiden lukutaidon tulokset eivät juuri muuttuneet PISA-tutkimuksissa vuosien 2009 ja 2018 välillä, mutta vähäosaisista perheistä tulevien lasten tulokset heikkenivät merkittävästi. Samaan aikaan Suomessa maahanmuuttajataustaiset oppilaat jäävät kantaväestöstä jälkeen enemmän kuin muissa OECD-maissa. Oppimiserojen tasaaminen onkin dosentti Venla Berneliuksen mukaan Suomen kohtalonkysymys.

Omassa tulevaisuuden unelmassani lähikoulu on yhä edelleen paras koulu. Sijaitsipa se missä tahansa kaupungissa tai kunnassa tai millä tahansa alueella. Jotta tähän päästään, tarvitaan lisää rahaa ja vahvempaa koulutuspolitiikkaa. Tarvitaan päätöksiä, jotka eivät aina miellytä kaikkia. Pitää uskaltaa esimerkiksi tarkastella suurissa kaupungeissa koulupolkuja ja oppilaaksiottoalueita.

Koulujen eriarvoistumisen ehkäisy ei ole pelkkää koulutuspolitiikkaa. Se on mitä suuremmassa määrin asuntopolitiikkaa. Monipuolistamalla vanhojen alueiden asuntojakaumaa ja -tuotantoa ja tekemällä uusista alueista asuntorakenteeltaan mahdollisimman sekoittunutta voidaan jarruttaa alueellista eriytymistä. Me sosialidemokraatit olemme halunneet panostaa lähiö- ja aluekehittämiseen. Tampereella olemme nostaneet lähiökehittämisen ja lähiöohjelmatyön pormestariohjelmaan.

Kotikaupungissani Tampereella on tietoisesti pyritty kehittämään vanhoja asuinalueita julkisten ja yksityisten investointien avulla. Esimerkiksi aiemmin huonomaisen Tesoman maine on onnistuttu kääntämään. Alueelle on rakennettu uusi yhtenäiskoulu, lisätty harrastus- ja liikuntaolosuhteita ja julkista taidetta. Liikekeskuksen yhteyteen tehtiin julkisen ja yksityisen yhteistyönä toimiva hyvinvointikeskus, jossa on terveys- ja sivistyspalveluita ja järjestön ylläpitämä yhteisökahvila. Lisäksi alueen joukkoliikenneyhteyksiä vahvistettiin lähijunaseisakkeella. Tesoma toimii hyvänä esimerkkinä alueesta, jota on kehitetty sitoutuneesti ja joka on saanut kokonaan uuden nosteen.

Peruskoulujen eriarvoistumisen ehkäisyssä toimivammaksi keinoksi on osoittautunut tarveperustainen tasa-arvoraha, jonka avulla voidaan pienentää koulun ryhmäkokoja, lisätä koulunkäynninohjaajia, erityisopettajia, nuoriso-ohjaajia ja kouluvalmentajia, vahvistaa monikielistä ohjausta, kielellistä tukea ja kouluttaa henkilökuntaa kielitietoiseen opetukseen. Opetuksen on oltava riittävän yksilöllistä ja lapsen tilanteet huomioivaa, sillä siitä hyötyvät erityisesti ne, joilla kodin keinot auttaa ovat rajalliset.

Myös koulutiloilla on merkitystä. Peruskorjaamalla tai rakentamalla kokonaan uudet koulurakennukset saadaan lisää viihtyisyyttä ja ajantasaiset oppimisympäristöt. Harrastusmahdollisuuksia ei myöskään pidä väheksyä. Harrastamisen Suomen mallilla pystytään tarjoamaan laajasti ja monipuolisesti maksuttomia taide-, kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia omalla koululla.

Ratkaisuja tasa-arvoisempaan aluekehitykseen ja yhdenvertaisempaan koulutuspolitiikkaan löytyy. Se ei ole utopiaa, mutta vaatii pitkäjänteistä, sektorit, kunnan palvelualueet, hyvinvointialueen ja kunnan yhdyspinnat ylittävää laajapohjaista yhteistyötä. Kun kaikki kulkevat samaan suuntaan, voi jokaisesta lapsesta missä tahansa koulussa tulla mitä tahansa.

Osan puolueista retoriikkaan tällaiset keinot eivät kuitenkaan sovi, sillä niiden edistäminen vaatisi sitoutumista yhteiseen kehittämiseen, lisärahoitukseen ja maahanmuuttajaperheiden osallisuuden vahvistamiseen – leimaamalla tietyt oppilaat, koulut ja alueet, on helpompi kalastella ääniä. 

Kolumni on julkaistu Tiedelehti Hybriksessä 26.3.2023. 

Avainsanat: eriarvoistuminen, koulut, perusopetus, aluepolitiikka, koulutuspolitiikka, tiedelehti, hybris


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini