Johannan päiväkirja: Luokkaretki aikuissosiaalityön maailmaan

Rakas päiväkirja,

Olen ollut monen monituista kertaa luokkaretkellä. Niitä on tehty muun muassa Ruotsin laivalle, Powerparkiin Alahärmään, Helsinkiin museoihin ja Linnanmäelle. Samalla sapluunalla – välillä on yövytty, toisinaan on tehty päiväretki. Luokkaretkestä on aina jäänyt hauskoja ja hyviä muistoja, vaikka valvojana sitä onkin aina retken aikana pieni paniikki päällä, että toivottavasti mitään ei vain satu ja kaikki menee hyvin.

Osallistuin eilenkin luokkaretkelle. Tosin hieman erilaiselle sellaiselle. SOS II –hanke eli aikuissosiaalityön kehittämishanke järjesti päättäjille ja virkamiehille mahdollisuuden tutustua Keskustorin ihmisten todelliseen elämään luokkaretken muodossa. Noin 20 päättäjää ja virkamiestä kokoontui virastotalon eteen ja keltaliiviset vetäjät ottivat meidät valtuutetut matkaan. Luokkaretki-kylttiä seuraamalla meidät johdatettiin aluksi sosiaalipalvelujen neuvontaan, joka sijaitsee Kelan vieressä. Siellä saimme tietoa, kuinka paljon kävijöitä sosiaalineuvonnassa käy ja mistä syistä. Keskimäärin 1000-1500 ihmistä käyttää kuukausittain sosiaalipalveluiden neuvontaa ja usein kysytään toimentulotuesta tai lomakkeiden täyttämiseen tarvitaan apua. Myös maahanmuuttajat käyttävät palvelua paljon. Esille nousi myös se, että palvelulle tärkeää on sen keskeinen sijainti Keskustorin tuntumassa.

Retki jatkui bussikyydillä Hervantaan. Kuten luokkaretkilläkin meille oli varattu oma tilausajo. Itse kyllä kysyin, miksi emme hypänneet ihan tavalliseen siniseen bussiiin. Aikataulutus olisi kuulemma tullut vaikeaksi. Niinhän se perinteisilläkin luokkaretkillä on. Ryhmä pysyy parhaiten kasassa omassa bussissa. Hervantaan matkatessamme saimme kuulla Ida Hiltusta, joka toimii kokemusasiantuntijana. Kokemusasiantuntija on henkilö, joka on kokenut rankkojakin asioita elämässään ja käyttänyt muun muassa toimeentulotuen ja sosiaalityön palveluita. Idan selviytymistarina teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. Hän kertoi muun muassa Voikukat-ryhmästä, joka toimii sijoitettujen lasten vanhempien vertaistukiryhmänä. Näitä ryhmiä tarvittaisiin Tampereella lisää. Tällä hetkellä vain 12 vanhempaa voi osallistua tällaiseen ryhmään. Tarvetta olisi paljon enemmälle. Itse opettajien vertaismentorina olen huomannut, kuinka tärkeätä on vaihtaa näkemyksia ja kokemuksia juuri vertaisten kanssa.  Se voimaannuttaa.

Hervannassa piipahdimme Sininauhakodissa, jossa meille kerrottiin sen toiminnasta ja asukkaista. Sininauhakoti tarjoaa asunnottomille päihde- ja mielenterveysongelmaisille kuntouttavaa asumispalvelua joko tehostettuna tukena tai tuettuna. Saimme luvan vierailla muutamissa asukkaiden huoneissa. Sininauhakodissa huolettivat erityisesti huonot kulkuyhteydet viikonloppuisin. Sininauhakoti on syrjässä Hervannan keskustasta teollisuusalueella. Apulaispormestari Aaltonen myönsikin, että sijoituspaikka on ollut huono. Sininauhakodissakin kaivattiin vertaistukea, sillä harvalla asukkaalla on itsellään läheisverkostoa.

Hervannasta bussimme jatkoi Sarvikselle, jossa kävimme tapaamassa aikuissosiaalityötä tekeviä sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Aikuissosiaalityön asiakkaiden ongelmista 90 % on päihde- ja mielenterveysongelmia, joista seuraa sitten muita ongelmia, kuten toimeentulon, työttömyyden ja elämänhallinnan ongelmia. Erityisesti minua huoletti se, että Tampereella aikuissosiaalityön palvelut on pirstaloituneet perheille, joissa on lapsia, mutta joiden lapset eivät ole lastensuojelun asiakkaina. Tätä palvelua pitäisi selvästi lisätä. Tekstiviestimuistutuksen käyttöönottoa toivottiin muun muassa nuorten sosiaalityön asiakkaiden suhteen. Nuorilta puuttuu pitkäjänteisyyttä ja varatut ajat tuppaavat elämänhallinnan muutenkin puuttuessa unohtumaan.

Sarvikselta siirryimme Vuoltsun Huoltsulle päihtyneiden päiväkeskukseen. Siellä saimme jutella asiakkaiden kanssa ja nautimme mehua ja pullaa. Oman pullonkin olisi kuulemma saanut ottaa mukaan.

Luokkaretki, kuten aina on ollut, oli tälläkin kertaa onnistunut. Se antoi kasvot ja näkökulmaa sosiaalityölle sekä vahvisti tarvetta puhua edelleen vielä vahvemmin eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisystä. Olen viime aikoina vieraillut ahkerasti lastensuojelun eri yksiköissä ja näissä käydessäni olen saanut paljon tärkeää tietoa lastensuojelun tilanteesta. Tällaisia vierailuita arkeen, työntekijöiden kohtaamista sekä palveluita käyttävien näkökulmaa päätöksenteossa juuri tarvitaan. Luokkaretki kertoi myös politiikan arvoista. Sille osallistui melkein ainoastaan vihreiden ja vasemmistopuolueiden edustajia. Sosiaalidemokraatit olivat hyvin edustettuina. Ymmärrän, että niiden, jotka käyvät töissä, on hankala irtautua työpäivän aikana tällaiselle kierrokselle, mutta luulisi, että jokaisesta valtuustoryhmästä olisi edes yksi edustaja kierrokselle ehtinyt. No politiikka, kuten elämä yleensä, on valintoja ja niiden valintojen takana on ihmisiä.