Johannan päiväkirja: Kun epätyypillisestä työsuhteesta tuli tyypillistä (86 päivää vaaleihin)

Rakas päiväkirja,

Olin 37-vuotias, kun sain vakituisen työpaikan 80 kilometrin päästä kotoa Hämeenlinnasta. Tartuin lehtorin virkaan ahnaasti kuin hai saaliiseensa, sillä mitä enemmän tulee ikää, sitä vaikeammaksi vakituisen työpaikan saaminen ainakin opetuspuolella alkaa olla. Sitä ennen olin viettänyt kesän työttömänä ja kahdeksan edellistä vuotta määräaikaisissa työsuhteissa. Vain viimeisenä vuotena ennen virkaani olin äitiysloman sijaisena. Muulloin olin ollut eri kouluissa ja eri kunnissa määräaikaisesti palkattuna tuntiopettajana. Määräaikaiselle työsuhteelle pitää aina olla perusteet. Omalla kohdalla Tampereen kaupungilla näin ei ollut. Loppu onkin historiaa. Tampere maksoi määräaikaisten työsuhteideni ketjutuksesta isosti hallinto-oikeuden käsittelyn jälkeen – kaupunki määrättiin maksamaan minulle vuoden palkan ja oikeudenkäyntikulut OAJ:lle, mutta vielä suurempi tappio tuli imagollisesti.  

Kunnat ja valtio käyttävät kuitenkin jatkuvasti laittomia määräaikaisuuksia, sillä työntekijät harvoin uskaltavat alkaa käräjöidä tai vaatia oikeuksiaan, sillä omien oikeuksien vaatiminen nähdään rettelöintinä ja pätkätyöläiseltä nimenomaan vaaditaan nöyryyttä ja kiltteyttä.

Työelämä muuttuu kiihtyvään tahtiin ja epätyypilliset määräaikaiset työsuhteet ovat tulleet työmarkkinoillemme jäädäkseen. Muun muassa talouden kansainvälistymisen, yritysten epävarmojen tulevaisuusnäkymien ja kilpailutilanteen voimistumisen  vuoksi työnantajat yrittävät välttää riskejä ja kustannuksia, joita kokoaikaisista tai vakituisista työntekijöistä seuraa. Työmarkkinoiden jälkiteollinen rakennemuutos lisää työelämän epävarmuutta.    

Olin eilen Kulttuuritalo Telakalla, jossa järjestettiin runollinen vaalipaneeli Työn reunalla, joka käsitteli epätyypillisiä työsuhteita, akateemista työttömyyttä, työn etsintää ja koulutuspolitiikkaa. Epätyypilliset silpputyöt, määräaikaisuudet, osa-aikatyöt, erilaiset pätkät eivät ole enää nyky-Suomessa epätyypillisiä, vaan niistä on tullut työmarkkinoiden arkea. Erityisesti tällaiset epätyypilliset (lue tyypilliset) työsuhteet koskettavat akateemisia aloja ja korkeasti koulutettuja. Akavan mukaan korkeakoulutus ei enää suojaa ja tuo turvaa työttömyydeltä samalla tavoin kuin ennen. Korkeasti koulutettujen työttömien määrä onkin kaksinkertaistunut viimeisen kuuden vuoden aikana.  Suomessa on tällä hetkellä 40 000 korkeasti koulutettua työtöntä ja määrä lisääntyy jatkuvasti, koska työvoima on kaikissa ikäluokissa tällä hetkellä koulutetumpaa kuin aiemmin. Myös korkeasti koulutettujen pitkäaikaistyöttömyys on yhä tavallisempaa. Joka neljäs korkeasti koulutettu on ollut työttömänä yli vuoden.

Epätyypilliset työsuhteet ja erilaiset pätkätyöt aiheuttavat ihmisille elämän epävarmuutta sekä köyhyyden kohtaamista, kun palkka ei enää riitä asumismenoihin, ruokaan tai muuhun elämiseen. Kuinka monena keväänä itsekin elin epävarmuudessa, saanko seuraavaa työpätkää tai missähän koulussa sitä sitten seuravana vuonna opettaakaan. Epävarmuutta oppi kestämään, mutta aina se ei ollut helppoa. Opettajana olin kuitenkin onnekas, sillä pätkätyöt tehtiin aina lukukauden mittaiseksi, jolloin työsopimuksen allekirjoituksen jälkeen tiesi taas, mitä tekee seuraavana vuonna ja palkka oli vuodeksi taattu.  

Epätyypillisistä työsuhteista seuraa usein monia ongelmia. Perheet viivästyttävät lasten tekemistä, koska pätkätyöläinen ei välttämättä uskalla tehdä lapsia. Minulla ei olisi todennäköisesti yhtään lasta, jos olisin odottanut sitä vakivirkaa ennen kuin olisin ryhtynyt  lapsentekoon. Ja mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä vaikeammaksi lapsen saaminen muuttuu. Erityisesti naisvaltaisilla aloilla käytetään paljon pätkätyötä. Se taas heikentää naisten työmarkkina-asemaa. Epävarmuus työssä vaikuttaa toimeentulo-ongelmien lisäksi työssä viihtymiseen ja jaksamiseen. Työyhteisön yhtenäisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista saattavat pätkätyöt myös vaikeuttaa, sillä työpaikoille syntyy kahden kerroksen väkeä: sijaiset ja vakihenkilökunta.

Paneeli päätettiin eilen runoon ja loppupuheenvuoroon. Lausuin Aulikki Oksasen runon Siirtotyöläinen, joka kuvaa 60- ja 70- luvun siirtotyömaiden työntekijän elämää ja työttömyyden seurauksia. ”Mikä on se maa? Se jossa saa katsella yötöntä yötä vaan aikuinen mies on vailla työtä.” Siirtotyöläinen on edelleen ajankohtainen teksti.  Se on ankea ajan kuva, joka myös sopii nykyajan työelämän muutokseen ja työttömyyden sekä epätyypillisten työsuhteiden lisääntymiseen. Ankeuden ja ongelmien sijaan on hyvä muistaa myös, ettei kaikki pätkätyö ole vastentahtoista, vaan epätyypilliset työsuhteet – ne nykyajan tyypilliset työsuhteet – voivat olla väylä omalle alalle, saattavat sopia ihmisten elämäntilanteeseen esimerkiksi perheen ja työn yhteensovittamiseen ja voivat toimia keinona jaksaa työelämän kiihtyvässä tahdissa ja vauhdissa. Epätyypillinen työ ei ole suinkaan elämän loppu, vaan se voi olla uuden työuran alku.