Johannan päiväkirja: Mistä on pienet tytöt ja pojat tehty - antibiootista, kortisonista vai astmapiipuista?29.11.2013 Rakas päiväkirja, vanhassa lastenlorussa kysytään, mistä on pienet tytöt tehty. Pienet tytöt on tehty sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista. Pienet pojat taas on tehty etanoista, sammakoista ja koiranhännän tupsukoista. Nykyajan pikkutytöt on tehty antibiootista, korvatulehduksista ja astmapiipuista. Pojat taas on tehty hengenahdistuksesta, päänsärystä ja kortisonilääkityksestä. Ainakin jos he viettävät hoitopäivänsä ensin homepäiväkodissa ja jatkavat sitten opintaivaltansa homekouluun. Eilinen Ylen Silminnäkijä kertoi 11-vuotiaasta tamperelaisesta Inga-Liisa Majarasta ja hänen ystävistään sekä heidän vanhempiensa hometaistelusta. Inga-Liisa sairastui Vehmaisten koulussa loppuiäkseen astmaan ja monikemikaaliherkkyyteen. Inkku ei ole ainoa - huono sisäilma, homeet ja erilaiset yhdisteet uhkaavat neljännesmiljoonan suomalaislapsen terveyttä yli tuhannessa koulussa. Inga-Liisan tarina saa minut erityisen surulliseksi, sillä hän on kummilapseni. Olen saanut seurata Inkun elämää läheltä. Pienestä tytöstä kasvoi taitava jalkapalloilija, joka haaveili jopa urasta futiksen parissa. Sairastuttuaan vakavasti hän kuitenkin joutui hylkäämään rakkaan harrastuksensa, sillä pölyisiin jalkapallohalleihin ei enää ole menemistä. Homekoulussa herkistynyt tosin saa oireita nykyään myös kauppakeskuksissa ja kirjastoissa. Elämänpiiri muuttuu rajalliseksi. Minua ja Inkkua yhdistää toinenkin asia - nimittäin astma. Altistuin itse huonolle sisäilmalle tamperelaisissa kouluissa. Sairastuin lopulta keuhkokuumeeseen ja tämän jälkeen astmaan. Olen ollut astmaatikko vuodesta 2009. Seuraavassa koulussa astmani paheni ja jouduin jatkuvaan poskiontelokierteeseen ja kortisonikuurille. Lopulta vappuaattona 2010 poskionteloni punkteerattiin. Minulle on muodostunut vuosien saatossa "homenenä". Haistan jo kaukaa homeen hajun, eikä minun tarvitse olla homeongelmaisessa tilassa kauan, kun jo seuraavalla viikolla poskionteloni tulehtuvat tai jopa samana iltana hengitys rohisee, enkä saa henkeä. Minulla ja Inkulla ja hänen kaltaisillaan on kuitenkin yksi merkittävä ero. Opettajana minun ja kollegoideni terveyttä ja oireita tutkitaan, niistä raportoidaan ja niitä systemaattisesti työterveydessä seurataan. Sen sijaan juuri kukaan ei seuraa päiväkodeissa ja kouluissa sairastuneiden lasten terveyttä. Saattaa olla, että samassa koulussa oirehtii useampi lapsi, jopa samalla luokalla. On mystistä päänsärkyä, epämääräisiä poissaoloja, erilaisia antibiootteja vaativia tulehduksia ja astmadiagnooseja toisensa jälkeen. Vehmaisten koulussa sairastuneiden lasten oireita ei otettu todesta, ei vaikka opettajat ja henkilökunta olivat raportoineet oireistaan jo 90-luvun lopulla. Vasta kun rohkeat vanhemmat alkoivat selvittää asiaa, yhdistivät voimansa ja ottivat henkilökohtaisesti yhteyttä päättäjiin ja mediaan, alkoi tapahtua. Vehmaisten koulussa sairastuneet kuljetetaan nyt loppulukukauden ajan Vuorekseen, mutta pahiten sairastuneet oirehtivat sielläkin. Yli 40 miljoonaa maksaneeseen kouluun tuotiin vanhasta homekoulusta tavaroita muun muassa musiikkiluokkaan ja käsitöihin. Järjen köyhyyttäkö? "Homealtistuneet ry", huusivat Vehmaisten koulussa sairastuneet tytöt ja liittivät kätensä yhteen. Liitän omat käteni yhteen ja toivon, että päättäjät lopulta heräisivät todellisuuteen. Yli tuhat koulua ja saman verran päiväkoteja odottaa remonttia. Tässä taloustilanteessa on vaikea uskoa ihmeisiin. Vastuuta ei voi kuitenkaan enää ulkoistaa – eivät kunnat valtiolle tai valtio kunnille. Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd), jota ajoittain hävettää, välillä taas surettaa ja joskus myös vihastuttaa. Julkaistu Aamulehden blogeissa 29.11.2013 |