YÖPÖYDÄLLÄ: Dekkareiden ystävä Roivainen arvostaa sosialidemokratian korkealle

KULTTUURI. Viinibaari Vinoteca del Piemontessa minua odottaa sateisena kesäkuun perjantai-iltapäivänä Tampereen edellisen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen. Jännitin tapaamista etukäteen, onhan rouva Roivainen tunnettu kärkkäänä ja tiukkana vihreänä poliitikkona. Toisaalta olen aina arvostanut häntä juuri hänen suorasukaisuutensa vuoksi.

Roivainen rikkoo kuitenkin heti jään esittelemällä innostuneena kännykkäkuvan suuresta ylpeydestään. Kodin työhuoneessa sijaitsee Irenen oma kirjahylly, joka koostuu pelkästään naiskirjallisuudesta.
Yliopisto-opettajana ja sosiaalityön määräaikaisena professorina Tampereen yliopistossa leipätyönsä tekevä Roivainen laskee ravintolan pöydälle useita dekkareita ja myöntää saman tien olevansa kirjasyöppö, millä hän omien sanojensa mukaan tarkoittaa sitä, että lukee aloittamansa kirjat samalta istumalta ahmien.
Hän kuitenkin toteaa pientä haikeutta äänessään, että lukee kaunokirjallisuutta lähinnä loma-aikoina, sillä lukukausien aikana työpöytä ja yöpöytäkin täyttyvät yliopisto-opiskelijoiden ja ohjattavien graduista, lisensiaatintöistä ja väitöskirjoista ja aktiiviselle kaupunginvaltuutetulle tyypilliseen tapaan esityslistoista.

Dekkariystävän arki on kiireistä

Roivainen tunnustautuu dekkareiden ystäväksi. Löydämme saman tien yhteisiä mielikirjoja, kuten Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjat, joiden humaanisuus ja kiltteys miellyttävät sosiaalityön ammattilaista. Dekkareista Roivainen kertoo aikoinaan innostuneensa lukemalla Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareita. Hänen mielikirjailijoihinsa kuuluvat myös Liza Marklund, Åsa Larsson ja Anna Jansson.
Pohjoismaisia naisdekkareita Roivainen lukee usein ruotsiksi ja esittelee pöydällä olevaa Anna Janssonin Maria Wernistä kertovaa dekkaria När skönheten kom till Bro (2012).
– Olen laiska, en viitsi odottaa käännöstä.
Laiskuudesta en puhuisi Roivaisen kohdalla. Valtuutettu Roivainen on tälläkin hetkellä ryhmänsä kaupunginhallituksen jäsen, ja hänellä on useita muitakin luottamustoimia sekä vaativa työ yliopistolla. Roivainen myöntää, että osallistuminen on hänelle henkireikä.
– Tylsistyisin kuoliaaksi, jos vain keskittyisin palkkatyöhön.

Naiskirjailijoiden tapa kertoa viehättää

Roivainen nauttii dekkareista, joissa on psykologista jännitystä, mutta varsinkin naisdekkaristien teoksissa häntä viehättää heidän tapansa kuvata kirjoissaan päähenkilöiden arkea ja ihmisten vuorovaikutussuhteita.
– Kirjojen valinnassa ei ole kyse niinkään feministisestä lähtökohdasta, vaan naisten tavasta kertoa, hän toteaa.
Dekkareiden lisäksi Roivainen lukee muitakin naiskirjailijoiden teoksia. Hän mainitsee kaksi kirjailijaa: Siri Hustvedtin, jonka teoksen hän on tuonut mukanaan haastatteluun ja Virpi Hämeen-Anttilan. Näiden kirjailijoiden teoksissa toteutuu lumoava tapa kertoa, mikä ei hyvin kirjoitetuissakaan dekkareissa valitettavasti aina toteudu. Hän vertaa kirjailijoiden teoksia musiikkiin. Roivaisen mukaan teokset hivelevät sielua ja tekevät lukemisesta esteettisen kokemuksen.
– Virpi Hämeen-Anttilan kirjat ovat monikerroksisia, niissä keskustellaan syvällisesti taiteesta, mikä ruokkii omaa ajatteluani. Yliopistoihmisenä minulla ei ole varaa olla lukematta, hän sanoo ja en voi kuin myötäillä tätä.

Pienestä punaisesta kirjasta punaiseen aatteeseen

Kesken haastattelun Irene esittelee pienen punaisen kirjan Läsdagbokin. Ruotsista ostettu lukupäiväkirja on kuitenkin vielä tyhjä. Tarkoituksena on alkaa pitää systemaattisesti kirjaa lukemastaan ja kirjoittaa jokaisesta teoksesta lyhyt maininta. Roivainen kuitenkin miettii, että kirjojen dokumentointi tuntuu jotenkin vastenmieliseltä. Siitä tulee helposti suoritus.
– En halua pitää tiliä lukemastani, vaikka siitä Facebookissa usein kirjoitan tai sinulle tässä kerron.
Roivainen hämmästyy, kun kerron, että olen nyt puolitoista vuotta pitänyt itse kirjaa lukemastani ja kannustan häntä tekemään samoin.
Sivuamme politiikkaa kirjallisuuskeskustelumme ohessa. Kuulen mielenkiintoisia käänteitä Roivaisen omasta poliittisesta historiasta. Oman uran tärkein juttu on ollut valinta Tampereen kaupungin ensimmäiseksi vihreäksi valtuuston puheenjohtajaksi. Roivainen toteaa kuitenkin, että vaikka se oli iso luottamus, puheenjohtajuus oli myös raskas kokemus.
– Naisia ei politiikassa päästetä helpolla. Luulot yritettiin ottaa monesti pois. Olin kaksinkertaisessa marginaalissa – sukupuoleni ja poliittisen suuntautumiseni vuoksi.
Vuodesta 1992 Tampereella luottamushenkilönä toimineelle valtuutetulle tärkeää on ollut, kun hyviä asioita on yhteisesti saatu eteenpäin. Roivainen kertoo samalla arvostavansa sosialidemokratiaa aatteena erittäin korkealle.
– Se on hyvä ideologia. Toivoisin, että tamperelaiset sosialidemokraatit jatkossakin ajattelisivat kaupungin etua ja toimisivat ryhdikkäästi vaikeissa asioissa.

 

Kirjoitus on julkaistu Pirkanmaan Päivä -nettilehdessä 16.6.2013