Kaksi valtuuston kokousta takana ja lukuisia edessä

28.01.2009

Kaksi valtuuston kokousta on nyt takana ja kokemukset ovat pääasiassa myönteisiä. On valittu pormestari ja neljä apulaispormestaria. Lisäksi lukuisat johtokuntapaikat ja lautakuntapaikat on täytetty. Itse istun seuraavat neljä vuotta sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnassa, joka vastaa kulttuurista, liikunnasta ja vapaa-ajan toiminnoista. Olen innostunut ja odotan malttamattomana lautakuntatyön alkua.

Varajäsenenä olen yhdyskuntalautakunnassa. Onneksi siellä Sdp:llä on vahva ja hyvä edustus muun muassa yhdyskuntalautakunnan edellinen apulaispormestari Tarja Jokinen on siellä. Uskon, että konkareilta saan paljon apua kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvissä asioissa.

Itse valtuustosalissa istun toisessa rivissä ryhmämme uuden ja aikaansaavan ryhmänjohtajan Pekka Salmen vieressä ja Hanna Tainio istuu edessäni. Olen iloinen siitä, että olen päässyt päätöksenteon ja politiikan aitiopaikalla.

Yllättynyt olen luottamustoimien vaatimasta ajasta. Tässä alussa on ollut runsaasti kokouksia sekä lukuisia koulutustilaisuuksia. Eräässä kokouksessa totesinkin valtuustoryhmällemme, osittain tosissani ja osittain pilke silmäkulmassa, että näen nykyään heitä useammin kuin aviomiestäni. Onneksi sentään yöt on vielä saanut nukkua Juha-Pekan vieressä. Kannattaa myös lukea blogitekstini ”Onko sulla äiti ensi viikolla kokouksia? Pohdin siinä luottamustoimien ja perheen yhdistämistä.
30.07.2010Acuta kipuilee resurssipulassa
26.07.2010Mietteitä peruskoulun tuntijakouudistuksesta
19.05.2010Lähiruokaa ei tarjota laitoksissa
05.04.2010Luku- ja kirjoitustaidottomat nuoret peruskoulun uusin haaste
25.03.2010Lapselle paluuoikeus samaan päiväkotiin
24.03.2010Valtuustokysely: lastensuojelutarpeen selvittelyn viivästymisestä
24.02.2010Aikuisten hampaidenhoito vie hampaat lasten suusta
24.02.2010Pohjois-Hervannan koulu vaatii täydellisen perusparannuksen
31.01.2010Koulun piha lapsille, ei lastaukselle
18.01.2010Koululakkautukset vaarantavat vanhempainyhdistystoiminnan
12.01.2010Kela-valitusten käsittämättömän pitkät käsittelyajat
14.12.2009Koulujen eriarvoistuminen on pysäytettävä
16.11.2009Puhe valtuustossa: Mitä budjetti antaa lapsille?
04.11.2009Pirkkahallin parkkisotku sai jatkoa valtuustossa
21.10.2009Puhe valtuustossa: Pirkkahallin kaava ja jalkapallokentät
16.09.2009Puhe valtuusto: lastensuojelusuunnitelma
07.09.2009Messut futaavat nappuloiden ohi
05.09.2009Valvonta-aterian poisto syö Tampereen Ateriaa
04.08.2009Aterian poistolla näennäissäästöä
17.05.2009Miten tässä näin kävi?
15.05.2009Illanviettoa Acutassa
05.05.2009Vapaus valita toisin
22.03.2009Koulujen tuntikehyksen leikkaus tarkoittaa ryhmäkokojen kasvattamista
15.03.2009Puhetta kotiäitiyhteiskunnasta ja työelämästä
06.03.2009Löydyn nyt myös Facebookista
06.03.2009Mihin katosivat koulujen rahat?
09.02.2009Säästöt opettajien ja oppilaiden selkänahasta
28.01.2009"Onko sulla äiti ensi viikolla kokouksia?"
28.01.2009Kaksi valtuuston kokousta takana ja lukuisia edessä
04.01.2009Tampereestako kouluterveydenhuollon mallikaupunki?
30.12.2008Vaalirahoja, vaalimainoksia ja vaalikytkyjä
19.12.2008Jouluperinteitä ja -mieltä etsimässä
10.11.2008Pormestarin asukasillat - julkileikkiä vai avointa keskustelua?
27.10.2008288 ääntä on hieno luottamuksen osoitus. Kiitos!