Vaalirahoja, vaalimainoksia ja vaalikytkyjä

30.12.2008
Rakas päiväkirja, olen kiinnostuneena lukenut tamperelaisten valtuutettujen vaalirahailmoituksia. Osa tosin on vielä jättänyt ilmoituksen antamatta, vaikka se piti jättää jo 29.12. Itsellenikin ilmoituksen antaminen meni viime tinkaan ja jätin ilmoitukseni vasta ennen joululomia. Vaalien jälkeen takki oli täysin tyhjä, eikä ollut intoa alkaa täyttää vaikeaselkoista, viisisivuista lomaketta. Lisäksi vietin marraskuussa kolme viikkoa keuhkokuumeessa, jolloin ei todellakaan ollut voimia tehdä yhtään mitään.

Itse käytin vaaleihin rahaa 1163, 50 euroa. Tästä summasta käytin sanomalehtimainontaan noin 600 euroa (ilmoituksestani löytyvät sentilleen oikeat summat). 600 eurolla sai yhden pienen mainoksen vaalia edeltävän lauantain vaalikäräjäliitteeseen Aamulehdessä ja kaksi mainosta Tori-lehteen yhdessä toisen sdp:n naisehdokkaan kanssa sekä yhden mainoksen Härmälässäkin ilmestyvään Pirkkalaiseen toisen naisehdokkaan kanssa. Lisäksi minulta meni rahaa kotisivuihin ja Aamulehden vaalisivujen banneriin, joihin kului 260 euroa ja jaettavat vaalimainoskortit tyhjensivät taas pussia 263 euroa. Sen huomasin jo vaalien aikana, että vaalimainonta lehdissä on tuhottoman kallista, eikä siihen minulla juuri varaa ollutkaan.

Olin siitä onnekas, ettei minun juuri tarvinnut käyttää vaaleihin omaa rahaa, mikä tosin tuli minulle yllätyksenä. Oma isäni lahjoitti minulle pienen summan ja vaalipäällikköni keräsi tutuiltaan ja ystäviltään 800 euroa. Taisipa hän itsekin antaa keräykseen oman osansa ja hänen isänsäkin lahjoitti minulle 200 euroa. Uskomaton ihminen. Ilman vaalipäällikköni aktiivista rahankeruuta en olisi saanut yhtään lehtimainosta maksettua.

Käytin vaalien aikana runsaasti Aamulehden blogipalstaa. Se takasi ilmaista näkyvyyttä ja uskon, että tavoitin osan äänestäjistä blogien kirjoittamisen kautta. Sain kyllä paljon ilmaista julkisuuttakin, joiden osuutta omassa vaalimenestyksessä voin vain arvailla. Esiinnyin lasteni kanssa Hanna Tainion televisiovaalimainoksissa, nuoret demarit halusivat käyttää ääntäni ja nimeäni yhtenä osana vaaliradiomainoksissaan, olin yhtenä alustajana keskustelemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnista demarinaisten tilaisuudessa, josta oli mukava mainos vaalien alla Aamulehdessä ja lisäksi demarien vaalilehteen tehtiin uutinen minusta. Saattoipa olla, että näiden itselleni ilmaisten ”mainosten” takia olen nyt valtuutettu. Tosin pitää muistaa, että miltei jokainen valtuutettu on esiintynyt monissa lehtjutuissa ja puolueen omissa vaalilehdissä. Näitä vain harvoin ilmoitetaan mihinkään. Yritän kuitenkin itse olla rehellinen ja kertoa kaiken.

Kannattaa käväistä lukemassa Tampereen kaupungin sivuilta valtuutettujen vaalirahailmoituksia. Ne paljastavat monia kytkyjä, mutta jättävät vähintään yhtä paljon arvailujen varaan. Alle 1000 euron vaalirahan antajia, kun ei tarvitse paljastaa. Ilmoituksista myös huomaa, mitkä puolueet saavat tukia ja vaalirahoja enemmän kuin muut. Kiinnostavan suuria summia ovat monet tuhlanneet vaaleihin. Onko kyse vallasta vai jostain muusta?
30.07.2010Acuta kipuilee resurssipulassa
26.07.2010Mietteitä peruskoulun tuntijakouudistuksesta
19.05.2010Lähiruokaa ei tarjota laitoksissa
05.04.2010Luku- ja kirjoitustaidottomat nuoret peruskoulun uusin haaste
25.03.2010Lapselle paluuoikeus samaan päiväkotiin
24.03.2010Valtuustokysely: lastensuojelutarpeen selvittelyn viivästymisestä
24.02.2010Aikuisten hampaidenhoito vie hampaat lasten suusta
24.02.2010Pohjois-Hervannan koulu vaatii täydellisen perusparannuksen
31.01.2010Koulun piha lapsille, ei lastaukselle
18.01.2010Koululakkautukset vaarantavat vanhempainyhdistystoiminnan
12.01.2010Kela-valitusten käsittämättömän pitkät käsittelyajat
14.12.2009Koulujen eriarvoistuminen on pysäytettävä
16.11.2009Puhe valtuustossa: Mitä budjetti antaa lapsille?
04.11.2009Pirkkahallin parkkisotku sai jatkoa valtuustossa
21.10.2009Puhe valtuustossa: Pirkkahallin kaava ja jalkapallokentät
16.09.2009Puhe valtuusto: lastensuojelusuunnitelma
07.09.2009Messut futaavat nappuloiden ohi
05.09.2009Valvonta-aterian poisto syö Tampereen Ateriaa
04.08.2009Aterian poistolla näennäissäästöä
17.05.2009Miten tässä näin kävi?
15.05.2009Illanviettoa Acutassa
05.05.2009Vapaus valita toisin
22.03.2009Koulujen tuntikehyksen leikkaus tarkoittaa ryhmäkokojen kasvattamista
15.03.2009Puhetta kotiäitiyhteiskunnasta ja työelämästä
06.03.2009Löydyn nyt myös Facebookista
06.03.2009Mihin katosivat koulujen rahat?
09.02.2009Säästöt opettajien ja oppilaiden selkänahasta
28.01.2009"Onko sulla äiti ensi viikolla kokouksia?"
28.01.2009Kaksi valtuuston kokousta takana ja lukuisia edessä
04.01.2009Tampereestako kouluterveydenhuollon mallikaupunki?
30.12.2008Vaalirahoja, vaalimainoksia ja vaalikytkyjä
19.12.2008Jouluperinteitä ja -mieltä etsimässä
10.11.2008Pormestarin asukasillat - julkileikkiä vai avointa keskustelua?
27.10.2008288 ääntä on hieno luottamuksen osoitus. Kiitos!