Kela-valitusten käsittämättömän pitkät käsittelyajat

12.01.2010
Tämän päivän uutinen kertoo, että Kela-valitukset ovat pahoin ruuhkautuneet
Valituksia Kelan päätöksistä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan joutuu odottamaan keskimäärin 14 kuukautta, kun kohtuullisena pidetty aika on puoli vuotta. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntahan
käsittelee kaikki Kelan etuuspäätöksistä tehdyt valitukset. Jonossa on yhä yli 28 000 valitusta,
pääasiassa pienituloisten kansalaisten valituksia mm. asumistukipäätöksistä, työkyvyttömyyseläkkeistä ja sairauspäivärahoista.

Itselleni sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätökset, ja niiden viipyminen on tullut tutuksi jo kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran valitin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan, kun olimme mieheni kanssa vielä opiskelijoita ja Kela karhusi meiltä takaisin yli 12 000 markkaa liian paljon maksettuja asumistukia. Valitimme päätöksestä, koska emme olleet mielestämme saaneet liikaa asumistukea. Tappelu Kelan kanssa oli raadollista ja valitusten käsittelyn aikana emme saaneet asumistukea käytännössä lainkaan, tulot olivat niukat ja toimeentulo vaikeaa. Kun muutoksenhakulautakunnan korjattu päätös lopulta tuli yli vuoden odottelun jälkeen, Kela joutui sen sijaan maksamaan meille yli 2000 markkaa, koska päätöksen mukaan meille olikin maksettu tukia liian vähän, eikä suinkaan liian paljon, kuten alkuperäinen päätös väitti.

Tällä hetkelläkin odotan muutoksenhakulautakunnan päätöstä, mutta nyt kyseessä on sairaan lapsen hoitotuki, jonka Kela hylkäsi. Yksityiskohtaisemmin en halua asiaa blogiyhteisössä käsitellä, mutta kiinnostavia ovat asiankäsittelyyn liittyvät aikataulut, jotka kertovat karua kieltään valitusten käsittelyaikojen epäinhimillisyydestä ja valitusten pitkittymisestä.

Lähetin valituksen lautakuntaan heinäkuussa 2008. Nyt joulukuussa 2009 tuli kirje, jossa muutoksenhakulautakunta oli pyytänyt Kelalta lisäselvityspyyntöä koskien valitustamme ja samassa kirjeessä meitä pyydettiin antamaan oma lausuntomme Kelan uudesta lisäselvityksestä. Asian käsittely on nyt kestänyt 17 kuukautta ja vielä pyydettiin lisäselvityksiä. Lähetin lisäselvitykset ja jään odottamaan. Kuinka kauan pitää nyt odottaaa? Sitä ei tiedä kukaan. Mutta jos tämä jostakin kertoo, niin niukoista resursseista ja kansalaisten kyykyttämisestä.

Omalta osaltani asia on auki, eikä kyse valituksessa ole toimeentulosta, vaan oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta. Huolestunut olenkin niiden kansalaisten valitusten käsittelystä, joilla kyse on toimeentulosta, koska usein valitusten aikana tukia ei makseta. Sitä paitsi on raskasta käydä oikeutta byrokraattisia päätöksia vastaan. On myös huolestuttavaa se, minkälaista kapula- ja virkakieltä Kela kirjeissään käyttää. Itse jouduin lukemaan viimeisen Kelalta tulleen kirjeen eli ilmoituksen valitusasiamme käsittelystä moneen otteeseen ennen kuin ymmärsin lukemani. Ei kai pidä olettaa, että täytyy olla äidinkielen opettaja, jotta ymmärtää Kelan käyttämää kieltä.

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Pauniokin on puuttunut Kelan käyttämään kieleen ja todennut, että Kelan kapulakieli heikentää suomalaisten oikeusturvaa. 40% Kelan asiakkaista ei ymmärrä saamansa päätöksen sisältöä ja Kelan omassa asiakaskyselyssä on käynyt ilmi, että yli 1/3 asiakkaista piti myös lomakkeiden täyttämistä vaikeana. Uusi hallintolaki vaatii virkamiehiltä hyvää kielenkäyttöa ja tätä tulisi Kelankin noudattaa.

30.07.2010Acuta kipuilee resurssipulassa
26.07.2010Mietteitä peruskoulun tuntijakouudistuksesta
19.05.2010Lähiruokaa ei tarjota laitoksissa
05.04.2010Luku- ja kirjoitustaidottomat nuoret peruskoulun uusin haaste
25.03.2010Lapselle paluuoikeus samaan päiväkotiin
24.03.2010Valtuustokysely: lastensuojelutarpeen selvittelyn viivästymisestä
24.02.2010Aikuisten hampaidenhoito vie hampaat lasten suusta
24.02.2010Pohjois-Hervannan koulu vaatii täydellisen perusparannuksen
31.01.2010Koulun piha lapsille, ei lastaukselle
18.01.2010Koululakkautukset vaarantavat vanhempainyhdistystoiminnan
12.01.2010Kela-valitusten käsittämättömän pitkät käsittelyajat
14.12.2009Koulujen eriarvoistuminen on pysäytettävä
16.11.2009Puhe valtuustossa: Mitä budjetti antaa lapsille?
04.11.2009Pirkkahallin parkkisotku sai jatkoa valtuustossa
21.10.2009Puhe valtuustossa: Pirkkahallin kaava ja jalkapallokentät
16.09.2009Puhe valtuusto: lastensuojelusuunnitelma
07.09.2009Messut futaavat nappuloiden ohi
05.09.2009Valvonta-aterian poisto syö Tampereen Ateriaa
04.08.2009Aterian poistolla näennäissäästöä
17.05.2009Miten tässä näin kävi?
15.05.2009Illanviettoa Acutassa
05.05.2009Vapaus valita toisin
22.03.2009Koulujen tuntikehyksen leikkaus tarkoittaa ryhmäkokojen kasvattamista
15.03.2009Puhetta kotiäitiyhteiskunnasta ja työelämästä
06.03.2009Löydyn nyt myös Facebookista
06.03.2009Mihin katosivat koulujen rahat?
09.02.2009Säästöt opettajien ja oppilaiden selkänahasta
28.01.2009"Onko sulla äiti ensi viikolla kokouksia?"
28.01.2009Kaksi valtuuston kokousta takana ja lukuisia edessä
04.01.2009Tampereestako kouluterveydenhuollon mallikaupunki?
30.12.2008Vaalirahoja, vaalimainoksia ja vaalikytkyjä
19.12.2008Jouluperinteitä ja -mieltä etsimässä
10.11.2008Pormestarin asukasillat - julkileikkiä vai avointa keskustelua?
27.10.2008288 ääntä on hieno luottamuksen osoitus. Kiitos!