Valtuustokysely: lastensuojelutarpeen selvittelyn viivästymisestä

24.03.2010

Aila Dündar-Järvisen ja minun yhteinen valtuustokysely 24.3 kaupunginvaltuuston kokoukseen

Valtuustokysely Tampereen lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen  selvittelyn viivästymisestä sekä lastensuojeluun palkatun henkilöstön riittävyydestä  

Tampereen kaupunginvaltuusto on toistuvasti kiinnittänyt huomiota siihen, että lastensuojelutarpeen selvittely kestää Tampereella selvästi yli lain salliman ajan. Valtuusto on myös jatkuvasti ollut huolestunut lastensuojelumäärärahojen riittävyydestä ja ilmaissut erityisen huolensa lastensuojelutarpeen kasvusta Tampereella. 

Tampereella tehtiin viime vuonna lastensuojelutarpeen selvittelyjä 814 kappaletta ja näistä 435 tapausta kesti yli lain salliman kolmen kuukauden määräajan. Yli puoli vuotta kesti 198 tapauksen selvittely. Selvitetyistä tapauksista lastensuojelutarve todettiin noin 500 lapsella, eli kahdella kolmasosalla selvittelyyn tulleista perheistä. Taantuman myötä lastensuojelun tarve on lisääntynyt merkittävästi, mikä näkyy myös selvitysten määrän kasvussa. Jos lastensuojelutarpeen selvittely pitkittyy, tarkoittaa se lasten hädän pitkittymistä ja usein myös tilanteen pahentumista perheissä. 

Tampereella rikotaan kaiken aikaa lastensuojelulakia. Tilanne on erityisen vakava. Itä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Kuopion kaupungille 245 000 euron uhkasakon, koska  Kuopiossa lastensuojeluselvittelyt ovat venyneet yli lain salliman rajan. Myös Sosiaali- ja terveysministeriö ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira aikovat laittaa kunnat kuriin lastensuojelulain noudattamatta jättämisestä.

Olemme huolissamme, että Tampere seuraa pian Kuopion vanavedessä, mikäli kaupungissa ei ole riittävästi henkilöstöä purkamaan selvittelyjonoja, eikä Tampere hoida ajoissa lastensuojeluilmoitusten käsittelyä.

Kysymmekin:

1.      Onko Tampere lisännyt uuden lastensuojelulain voimaantulon jälkeen lastensuojelutyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden määrää? Jos ei ole, niin miksi ei ole? Lain tarkoitus nimenomaan oli painottaa ennaltaehkäisevää työtä. Ilmoituskynnystä haluttiin madaltaa, jotta ongelmiin puututtaisiin aikaisemmin. Tämä vaatii mielestämme lisäresursseja ja lisätyövoimaa.

2.      Valtuusto on myöntänyt rahaa lastensuojeluselvitysten tekemiseen, miksi tilanne ei ole korjaantunut? Tällä hetkellä uuden asiakkaan lastensuojelutarpeen selvityksen ensimmäinen neuvotteluaika menee toukokuulle, mikä on mielestämme täysin kestämätöntä.

3.      Miten Tampereella aiotaan tulevaisuudessa huolehtia siitä, että lastensuojeluselvitykset ja –ilmoitukset tehdään lain sallimassa ajassa?

4.      Apulaispormestari Järvelä totesi Aamulehden haastattelussa, ettei Tampereella ole lastensuojelupuolella sijaiskieltoa. Olemme kuitenkin saaneet tietoa kentältä, että sijaiskielto on ollut käytössä. Lisäksi strategiaraportin mukaan lastensuojelun selvitysaikaa on pidentänyt nimenomaan taloudellisesta tilanteesta aiheutuva sijaiskielto. Onko apulaispormestari tietoinen sijaiskiellosta ja siitä, että sijaisia ei ole palkattu vuosilomille, eikä pitkille sairauslomille eikä viime vuonna mm. äitiysloman palkalliselle 3kk:lle? Vaadimme, että ”sijaiskielto” puretaan välittömästi ja työntekijöiden sijaistamisiin kohdennetaan riittävät määrärahat, jotta selvitysjonojen purku ei vaarannu työntekijöiden poissaoloihin.

 

Tampereella 15.3. 2010

 

Aila Dündar-Järvinen ja Johanna Loukaskorpi,

kaupunginvaltuutetut (sd)

 

 

 

 

30.07.2010Acuta kipuilee resurssipulassa
26.07.2010Mietteitä peruskoulun tuntijakouudistuksesta
19.05.2010Lähiruokaa ei tarjota laitoksissa
05.04.2010Luku- ja kirjoitustaidottomat nuoret peruskoulun uusin haaste
25.03.2010Lapselle paluuoikeus samaan päiväkotiin
24.03.2010Valtuustokysely: lastensuojelutarpeen selvittelyn viivästymisestä
24.02.2010Aikuisten hampaidenhoito vie hampaat lasten suusta
24.02.2010Pohjois-Hervannan koulu vaatii täydellisen perusparannuksen
31.01.2010Koulun piha lapsille, ei lastaukselle
18.01.2010Koululakkautukset vaarantavat vanhempainyhdistystoiminnan
12.01.2010Kela-valitusten käsittämättömän pitkät käsittelyajat
14.12.2009Koulujen eriarvoistuminen on pysäytettävä
16.11.2009Puhe valtuustossa: Mitä budjetti antaa lapsille?
04.11.2009Pirkkahallin parkkisotku sai jatkoa valtuustossa
21.10.2009Puhe valtuustossa: Pirkkahallin kaava ja jalkapallokentät
16.09.2009Puhe valtuusto: lastensuojelusuunnitelma
07.09.2009Messut futaavat nappuloiden ohi
05.09.2009Valvonta-aterian poisto syö Tampereen Ateriaa
04.08.2009Aterian poistolla näennäissäästöä
17.05.2009Miten tässä näin kävi?
15.05.2009Illanviettoa Acutassa
05.05.2009Vapaus valita toisin
22.03.2009Koulujen tuntikehyksen leikkaus tarkoittaa ryhmäkokojen kasvattamista
15.03.2009Puhetta kotiäitiyhteiskunnasta ja työelämästä
06.03.2009Löydyn nyt myös Facebookista
06.03.2009Mihin katosivat koulujen rahat?
09.02.2009Säästöt opettajien ja oppilaiden selkänahasta
28.01.2009"Onko sulla äiti ensi viikolla kokouksia?"
28.01.2009Kaksi valtuuston kokousta takana ja lukuisia edessä
04.01.2009Tampereestako kouluterveydenhuollon mallikaupunki?
30.12.2008Vaalirahoja, vaalimainoksia ja vaalikytkyjä
19.12.2008Jouluperinteitä ja -mieltä etsimässä
10.11.2008Pormestarin asukasillat - julkileikkiä vai avointa keskustelua?
27.10.2008288 ääntä on hieno luottamuksen osoitus. Kiitos!