MIELIPIDEKIRJOITUS: Ilmaisia harrastusvuoroja lapsille

Sunnuntai 19.3.2017 - Johanna Loukaskorpi

Pieni- ja keskituloisten perheiden lapset jäävät yhä useammin kokonaan harrastustoiminnan ulkopuolelle. Tällä on vakavat vaikutukset lasten hyvinvoinnille, sillä harrastusten suojaavat vaikutukset ovat moninaisia. Ohjatussa harrastuksessa lapsi saa kavereita, oppii pitkäjänteisyyttä, vuorovaikutusta ja omaksuu uusia taitoja. Mieleinen harrastus vaikuttaa myönteisesti itsetuntoon ja koulutusasenteisiin.

Harrastusten valinnassa ei ole kyse vain lapsen kiinnostuksesta tai lahjakkuudesta, vaan yhä useammin perheen varallisuudesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys osoitti, että lasten ja nuorten liikuntaharrastukset ovat kallistuneet huimasti. Selvityksen mukaan jopa 2/3 perheistä on nykyisin ohjatun liikuntatoiminnan ulkopuolella ja kilpalajien kustannukset ovat nousseet jopa kolminkertaisiksi kymmenessä vuodessa. Kun perheessä mietitään, ostetaanko ruokaa vai annetaanko lasten urheilla ohjatusti, ollaan vakavien kysymysten äärellä.

Yksi syy harrastusten kalleuteen ovat liikunta- ja harrastustiloista perittävät korkeat vuokrat. Jotta esimerkiksi liikuntaseuroissa tapahtuvasta harrastamisesta ei tule Tampereella vain harvojen lasten ja nuorten etuoikeus, tulisi koulutiloja avata yhä laajempaan käyttöön. Uudet koulut tulee suunnitella monipuolisiksi toimintakeskuksiksi, joissa erilaiset liikunta-, kulttuuri- ja harrastusryhmät toimivat koulupäivän loputtua.

Tampereen perimät liikuntatilojen vuokrat ovat yksi suurimmista liikunta- ja urheiluseurojen kuluista. Tampereella on aiemmin ehdotettu maksuttomia liikuntatiloja alle 18-vuotialle. Tämä on kerta toisensa jälkeen tyrmätty. Vuosia sitten kaupunki perusteli kielteistä asennettaan seuroille maksettavien toiminta-avustuksien suuruudella, mutta avustusten määrät ovat pienentyneet tai pysyneet entisellä tasollaan. Samaan aikaan liikuntatilojen käyttömaksut seuroille ovat nousseet. Kaupunki ottaa seuroilta enemmän kuin se niille antaa. Urheiluseura saa avustusta kaupungilta, mutta maksaa sen moninkertaisina salivuokrina takaisin.

Suomessa on useita kuntia, joissa kunnalliset liikuntatilat ovat lasten ja nuorten vuoroilla maksuttomia. Tampereen tulisi siirtyä perimään lapsia ja nuoria liikuttavilta seuroilta huomattavasti pienempiä salivuokria tai siirtyä tarjoamaan ilmaisia vuoroja alle 18-vuotiaille. Seuratoimintaan osallistuminen ei saa olla kiinni perheen lompakon paksuudesta, vaan yhdenvertainen liikuntamahdollisuus tulisi olla kaikkien lasten saavutettavissa.

Tampereella on ensi valtuustokaudella ryhdyttävä tietoisesti poistamaan esteitä harrastamisen tieltä ja pidettävä huoli siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastukseen. SDP on sitoutunut poliittisessa ohjelmassaan poistamaan kaupungin tiloista asteittain lapsille suunnatun harrastustoiminnan käyttömaksut, sillä kenenkään tamperelaisen etu ei ole se, että harjoitusvuoron hintalappu estää lapsen taide- tai kulttuuriharrastuksen tai nuori lopettaa urheilemisen perheen huonon taloustilanteen vuoksi.

Johanna Loukaskorpi, 

opettaja, kaupunginvaltuutettu (SDP)

MIELIPIDEKIRJOITUS: Peruskoulujen kurjimus pahenee ensi lukuvuonna

Lauantai 21.5.2016 - Johanna Loukaskorpi

Moni tamperelainen 8. luokan oppilas on jo kuullut ikävän uutisen siitä, että oma luokka hajotetaan. Ensi lukuvuonna monessa yläkoulussa aloittaa vähemmän 9. luokkia kuin siellä nyt on 8. luokkia. Luokkien yhdistämisiin on päädytty viimeisenä keinona, koska Tampereen peruskoulut kamppailevat vaikeassa taloustilanteessa.

Seitsemännen luokan alussa käytetään kouluissa yleensä aikaa ryhmäyttämiseen sekä luokkahengen luomiseen. Voi vain kuvitella, mitä luokkahengelle tapahtuu, kun luokka kahden vuoden jälkeen hajotetaan ja kaverisuhteet katkeavat juuri kun yksi tärkeimmistä peruskouluvuosista alkaa ja yhteishaku sekä jatko-opinnot siintävät näköpiirissä. Eikä tilanne koske vain nykyisiä kaseja vaan luokkien yhdistämisiä tapahtuu muillakin luokka-asteilla. Alakouluissa tehdään myös yhdysluokkia. Rehtoreilla ei ole tarjota kouluilla juuri muita vaihtoehtoja kuin ryhmäkoon kasvattaminen.

Tampereella lasten määrä ala- ja yläkouluissa kasvaa vauhdilla. Rahahanat eivät ole pysyneet lasten perässä. 2000-luvun alun oppilaskato on muuttunut oppilasvirraksi. Samaan aikaan hallitus on leikannut kunnilta ryhmäkokorahoja ja eriarvoistumisen ehkäisemiseen varatut eurot. Näillä rahoilla on Tampereella saatu resurssi- ja samanaikaisopettajia, jakotunteja sekä pienennetty ryhmäkokoja.

Pirkanmaan OAJ:n puheenjohtaja Matti Helimo kirjoitti (AL 16.5.) koulutusleikkausten seurauksista mm. lautakunnan päätöksestä leikata oppituntien määrä minimiin 3.-6. -luokilla. Kritisoin ennen kokousta päätöstä, koska siirtyminen minimitunteihin asettaa tamperelaiset oppilaat eriarvoiseen asemaan muiden kuntien lasten kanssa. Kyse on opetuksen heikentämisestä, eikä asiasta ole käyty riittävää arvokeskustelua. Helimo on oikeassa todetessaan, että säästyneen rahan ohjaaminen jakotunteihin on ikävän päätöksen käärimistä karkkipapereihin.

Vaahtokarkkeja ei ole kouluille luvassa edes niiden jakotuntien muodossa. Tampereella on integroitu ahkerasti erityistä tukea tarvitsevia oppilaita yleisopetukseen, ja usein ilman mitään lisäresurssia. Säästöjen takia kouluissa ei ole nyt pystytty hankkimaan tarvittavia välineitä ja ryhmäkoot kasvavat rajusti. Erityisesti yläkouluissa kipuillaan, sillä hyvät oppilaat pärjäävät leikkausten keskellä mutta eniten opetuksesta leikkaaminen ja ryhmäkokojen kasvu kirpaisevat heikoimpia oppilaita.

Peruskoulujen budjetissa ei ole huomioitu riittävästi uuteen opetussuunnitelmaan siirtymisen aiheuttamia lisäkustannuksia. Oppilaat kärsivät, sillä isot ryhmät mm. yläkoulun kemian tunneilla tai valinnaisaineissa eivät palvele ketään.
Yläkouluista on kadonnut 57 tuntia resurssista, ja tuntikehystä on supistettu. Kun kouluille tarjotaan vähemmän kehystä, jonka pohjalta opetus rakennetaan, tarkoittaa se suurempia ryhmiä ja samalla vähemmän opettajia. Opettajilla e ole enää ylitunteja ja moni opettaja jää työttömäksi. Valtuuston tulisi osoittaa lisärahaa kouluille, sillä emme kai halua olla tekemässä samoja virheitä kuin 90-luvun aikana. Peruskouluun investointi kannattaa.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Lukijalta-palstalla. 

VIERAILIJA AL: Mihin kaupunki vei sananvapauden?

Perjantai 27.3.2015 - Johanna Loukaskorpi

Eduskunnan oikeusasiamies nuhteli Tamperetta joulun alla. Juttu sai alkunsa keväällä 2013, kun tamperelaisen yläkoulun opettaja oli osallistunut Aamulehdessä keskusteluun oppilaiden mielenterveysasioista (AL 3.4. ja 8.4.2013). Kirjoituksessa opettaja pohti, miksi oppilaiden ja vanhempien valituksiin ei puututa, jos ne kohdistuvat taitamattomiin ammattikasvattajiin.

Vaikka yhtään nimeä ei mainittu, opettajalle tekaistiin kirjallinen varoitus koulun työilmapiirin heikentämisestä. Siihen sisältyi samalla uhkaus irtisanomisesta, mikäli vastaava kirjoittelu jatkuu. Opettaja ei voinut siis enää käyttää sananvapauttaan, koska vaarana oli virkasuhteen päättäminen.

Kirjallinen varoitus osoittautui täysin perusteettomaksi. Oikeusasiamies katsoi, että kaupunki on loukannut sananvapautta ja menetellyt Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti.

Kaupungin toiminta asian käsittelyssä oli erikoista. Kun oikeusasiamies pyysi valituksen saatuaan kaupungin perusteluja, koko virkakoneisto alkoi puolustaa varoitusmenettelyä. Esimerkiksi apulaispormestari Leena Kostiainen (kok) katsoi kaupungin lausunnossa, että mielenterveysasioista kirjoittanut opettaja on toiminut epälojaalisti työnantajaansa kohtaan ja siitä pitääkin varoittaa.

Kaupungin henkilöstöpolitiikasta tapaus antaa ruman kuvan. Opettaja, joka tuo esiin kouluyhteisölle tärkeitä teemoja ja osallistuu kasvatuksesta käytävään keskusteluun, nähdään uhkana eikä voimavarana. Jos kunnan työntekijä nostaa rohkeasti esiin yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä, ei häntä saa rangaista vain siksi, että keskustelu voi tuntua joistain asianosaisista vaivaannuttavalta. Sen sijaan, että puututtaisiin ongelmaan, ratkaisuksi valittiin Tampereella työntekijän vaientaminen.

On ymmärrettävää, että yhden koulun rehtori teki virheen, eikä osannut arvioida antamansa varoituksen laillisuutta. Mutta kummallista on, että kaupungin lakimiehet ja ylempi johto eivät peruuttaneet laitonta varoitusta, kun saivat siitä tiedon. Miksi koulutoimesta vastaava johto katsoo, ettei avoimen keskustelun käyminen oppilaiden mielenterveysasioiden hoidosta on vanhempien ja kuntalaisten edun mukaista?

Vaikka kaupungin toiminta todettiin eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyssä vakavaksi virheeksi, oikeusasiamiehen päätöstä ei edelleenkään haluttu täysimittaisesti noudattaa. Oikeusasiamies edellytti kaupunkia hyvittämään kaupungin tekemän loukkauksen opettajalle. Apulaispormestarin helmikuussa oikeusasiamiehelle antamassa lausunnossa todetaan, että mitään hyvitystä ei tarvita. Näyttää siltä, että virhettä ei koskaan myönnetty.

Vastaavia vaientamisia tapahtuu muissakin kunnissa ja oikeusasiamiehelle päätyneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Esimerkiksi riihimäkeläinen luokanopettaja vuonna 2012 kyseenalaisti paikallislehdessä, miksi koulutoimi sivuutti vanhempien näkemykset. Oikeusprosessi oli lähes identtinen sillä erotuksella, että tapahtunut lopulta hyvitettiin opettajalle toisin kuin Tampereella.

Opettajan sanavapauden loukkaus kertoo pelolla johtamisesta. Sen sijaan, että tapahtuneesta otettaisiin opiksi, Tampereella on nyt luotu mekanismi, jolla kunnan työntekijät pidetään hiljaisina. Esimiehet voivat jatkossakin uhkailla julkista keskustelua harjoittavia alaisiaan irtisanomisella. Jos joku ei varoitusta niele, oikeuttakaan ei kannata hakea. Seurauksena on vääryyttä kokeneelle työntekijälle vain pitkällistä kirjelmöintiä ja unettomia öitä. Lopputulos alleviivaa sen, mikä on Tampereen kaupungin työntekijän puolentoista vuoden sanavapauden hinta: se on tasan nolla euroa.

Kirjoitus julkaistiin AL:n Näkökulmassa Vierailija-palstalla 27.3.2015

MIELIPIDEKIRJOITUS Tamperelainen: Kaupunginvaltuusto säästi Väinö Linnan rahaston

Lauantai 15.11.2014 - Johanna Loukaskorpi

Syyskuun valtuuston kokoukseen tuotiin virkamiesesitys, jossa olisi lakkautettu  muiden kaupungin rahastojen ohessa Väinö Linnan rahasto.  Demareiden Riitta Ollila esitti pykälän jättämistä pöydälle, sillä päätösesityksestä puuttuivat riittävät perustelut sekä liite rahaston säännöistä.

Väinö Linnan rahaston lakkauttamisprosessi kuvaa hyvin päätöksentekoa valtuustossa. Moni merkittävä päätös menee läpi puheenjohtajan nuijan kopautuksella, ellei joku aktiivinen valtuutettu tai valtuustoryhmä kiinnitä asiaan huomiota.

Väinö Linnan rahaston tarkoituksena on suomenkielisen kaunokirjallisuuden edistäminen. Rahasto on perustettu vuonna 1962 ja ensimmäisen kerran palkinto, sillä kertaa 20 000 markkaa, myönnettiin vuonna 1967 kirjailija Eeva-Liisa Mannerille. Rahasto perustettiin kaupunginvaltuuston tähän tarkoitukseen osoittamalla alkupääomalla. Rahastosta voidaan myöntää sekä palkintoja että apurahoja. Palkintoja on myönnetty vuosien varrella yhteensä kymmenen kappaletta Eeva-Liisa Mannerin lisäksi Hannu Salamalle, Martti Joenpolvelle, Väinö Kirstinälle, Eila Pennaselle, Asko Martinheimolle, Kalle Päätalolle, Kari Aronpurolle, Jaakko Syrjälle ja Kirsi Kunnakselle.

Kaikki palkinnon saaneet kirjailijat ovat erityisen ansioituneita ja merkittäviä kirjallisen työn tekijöitä Tampereella ja lähiseudulla. Olisi ollut suuri häpeä, että tällainen rahasto olisi lakkautettu valtuustossa tietämättömyyden vuoksi.

Esityksen palkinnon myöntämisestä tekee luovan kirjallisen työn palkitsemistoimikunta. Toimikunta on sitoutunut työhönsä ja kaikki toimikunnan jäsenet ovat opiskelleet kirjallisuutta, toimivat tai ovat toimineet työuransa aikana kulttuurin, tieteen tai kirjallisuuden parissa. Lopullisesti palkinnoista päättää kaupunginhallitus toimikunnan esityksestä. Euroaikana palkinnot ovat vakiintuneet 10 000 euron suuruisiksi.

Luovan kirjallisen työn toimikunta tekee esityksen myös vuosittain jaettavasta Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnosta, johon kaupungin talousarviossa on ollut erillinen määräraha vuodesta 1944. Tampere onkin ollut Suomessa ensimmäinen kaupunki, joka on palkinnut kirjailijoitaan. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto on myönnetty tamperelaisten kirjailijoiden ansiokkaille teoksille. Palkinto on saatettu antaa joskus myös Tampere-aiheisista kaunokirjallisista teoksista. Tampere ei mielestäni riittävästi hyödynnä tämän kirjallisuuspalkinnon arvoa kulttuurikaupunkimarkkinoinnissaan. Palkinnon arvoa nostaisi sen tunnettavuuden lisääminen.

Valtuutettu Riitta Ollilan muutosesitystä Väinö Linnan rahaston säilyttämisestä lokakuun valtuuston kokouksessa kannatti useamman valtuustoryhmän edustaja. Lopulta muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Muutosesityksen hyväksyminen oli kirjallisuuskaupunki Tampereen ja kulttuurin voitto. Tampere voi edelleen kutsua itseään kirjallisuuskaupungiksi.

Kirjoitus on julkaistu Tamperelaisen mielipidesivuilla 15.11.2014

Mielipidekirjoitus AL: Pormestariohjelma lupaa päivähoitoon tuntilaskutuksen

Torstai 24.1.2013 - Johanna Loukaskorpi

Aamulehti otti kantaa perhe-etuuksien uudistamiseen (AL 21.1.2013). Pääkirjoituksessa kehotetaan muuttamaan kotihoidon tukea joustavammaksi, jotta se mahdollistaa osa-aikatyön, jota Suomessa on edelleen vähän. Yksi keino joustavoittaa ja mahdollistaa osa-aikatyö on päivähoidon maksujen uudistaminen. Nykyiset päivähoitomaksut ja niiden määräytyminen eivät kannusta vanhempia lyhentämään työaikaansa kuuteen tuntiin tai helpota taloudellista paluuta hoitovapaalta osa-aikatyöhön.

Monet kaupungit ovat siirtymässä päivähoidossa tuntiperusteiseen laskutukseen. Myös peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) on ehdottanut päivähoitoon tuntitaksoja. Tuntilaskutus vaatii tuekseen sähköisen seurannan, johon kirjataan lasten tulo- ja lähtöajat. Järjestelmä muistuttaa etäisesti monilla työpaikoilla käytössä olevaa työajan seurantaa tai koulujen sähköisiä reissuvihkoja. Järjestelmässä tieto lapsen päivähoidossa vietetyistä tunneista siirtyy suoraan päivähoidon laskutusohjelmaan. Tuntilaskutuksessa maksetaan vain todellisista päivähoidossa käytetyistä tunneista.

Tällä hetkellä päivähoitomaksu määräytyy paitsi perheen koon ja tulojen, myös sen mukaan, onko lapsi hoidossa yli vai alle viisi tuntia päivässä. Kuukausiperusteisen laskutuksen muuttaminen tuntiperusteiseksi palvelee ennen kaikkea palvelun käyttäjiä eli vanhempia ja lapsia. Sen on todettu lyhentävän lasten hoitoaikoja ja vähentävän turhaa päivähoidon käyttöä sekä mahdollistavan osa-aikatyön paremmin kuin entiset joustamattomat käytännöt. Esimerkiksi Tampereella on päivähoidon sopimuspäivät rajattu vain 10 tai 15 päivään, mikä vaikeuttaa pätkätyötä tekevän vanhemman mahdollisuutta pitää lapsi vain työpäivinä päivähoidossa.

Siirtyminen perinteisestä maksusta tuntiperusteiseen maksuun on myös kustannustehokkaampaa. Nokialla uskotaan tuntilaskutuksen tiivistävän päiväkotien käyttöä noin sadan paikan verran. Tuntiperusteisen laskutuksen avulla on mahdollista kohdentaa päivähoidon resurssit oikein. Sähköisen seurannan avulla pystytään myös tarkasti seuraamaan, paljonko kullakin hetkellä on lapsia hoidossa.

Jätin lokakuussa 2011 Tampereella valtuustoaloitteen lasten hoitoaikojen sähköisen seurannan aloittamisesta ja siirtymisestä päivähoidon tuntiperusteiseen laskutukseen Tampereella. Aloitteeni käsiteltiin syyskuussa 2012 lasten ja nuorten lautakunnan kokouksessa. Aloitteen pohjalta  toteutettiin lasten läsnä- ja poissaolojen sähköinen seurantaprojekti. Projektin tulokset olivat osin onnistuneita ja saatuja tuloksia arvioitiin viime syksynä. Valtuustoryhmien neuvotteluissa pormestariryhmät sopivat, että Tampereella kokeillaan tuntiperusteista päivähoitomaksua valtuustokaudella 2013—2016. Pormestariohjelmaan kirjattiin, että Tampereella kokeillaan joustavia päivähoitoratkaisuja muun muassa tuntiperusteista päivähoitomaksua muutamilla alueilla.

Samalla tavoin aloitteeni päivähoidon hoitotakuusta toteutettiin. Ensin se vuonna 2009 pilotoitiin muutamissa päiväkodeissa ja seuraavana vuonna se otettiin kokonaan käyttöön. Tänä päivänä päivähoidon hoitotakuu on jo arkipäivää. 

Kirjoitus on julkaistu AL:n Lukijalta-palstalla 24.1.2013 

Mielipidekirjoitus AL: Koulutilojen vuokria alennettava

Torstai 29.11.2012 - Johanna Loukaskorpi

Tampereen kaupunginvaltuusto myönsi 700 000 euroa lukioiden kurssitarjonnan turvaamiseen. Tällä ei ratkaista lukioiden ongelmia, mutta sen avulla estetään opetuksen merkittävä heikkeneminen.

Tampereen lukioiden opiskelijakohtaisista 6500 euron käyttömenoista opetukseen jää 63 %. Kaupunki on pystynyt tarjoamaan tällä 2012-13 noin 5000 kurssia. Uhkana oli, että lukioista joudutaan leikkaamaan noin 500 kurssia, mikä olisi ollut 10 % tarjonnasta – itse asiassa ylikin, sillä osa resurssista menee säädösten mukaisesti lukioresurssiin, joka kuluu virkaehtosopimuksen mukaisiin tehtäviin kuten oppilaan- ja ryhmänohjaukseen, kirjaston, laboratorioiden ja AV-välineiden hoitoon. Opetuksesta on leikattu jo aikaisemmin, minkä vuoksi uudet säästöt ovat aina entistä hankalampia toteuttaa.

Lukioissa tarjotaan valtakunnallisia pakollisia ja syventäviä sekä koulukohtaisina syventäviä ja soveltavia kursseja. Valtakunnalliset pakolliset ja syventävät ovat keskeisiä lukio-opinnoille, koska ylioppilaskirjoitukset perustuvat niihin. Koulukohtaiset syventävät ja soveltavat kurssit ovat taas lukiolle mahdollisuus tarjota omia painotuksiaan tukevia kursseja. Ne lisäävät opiskelijoiden mielenkiintoa ja syventävät osaamista. Säästöjen seurauksena tarjottimelta on poistettu soveltavien ja syventävien kurssien ryhmiä tai jätetty kursseja tarjoamatta.

Koulukohtaisten syventävien ja soveltavien kurssien joukosta on vaikea löytää lisää karsittavaa, mikä tarkoittaa sitä, että vähennyksiä on tehtävä pakollisten ja syventävien kurssien määristä, mikä taas kaventaa opiskelijoiden valinnanmahdollisuuksia.

Opiskelijan on valittava ainakin pakolliset kurssit, mikä tarkoittaa ryhmäkokojen kasvamista. Ideaalissa tilanteessa ryhmien koot jakautuvat tasaisesti, mutta käytännössä näin ei tapahdu, koska kurssitarjottimelta tulee valita kursseja, joita tarjotaan vain kerran vuodessa, mikä pakottaa monia opiskelijoita valitsemaan pakolliset kurssinsa tietystä kohdasta.

Ryhmien kasvamisesta seuraa ongelmia. 1) Mihin isot ryhmät sijoitetaan? 2) Suurten ryhmien opettaminen on pedagogisesti haasteellista. 3) Pakollisten ja syventävien kurssien suuri oppilasmäärä heikentää opettajan mahdollisuuksia yksilöllisempään ohjaukseen. Kuitenkin pakolliset  kurssit ovat aineita kirjoittaville ensiarvoisen tärkeitä. 4) Heikompien opiskelijoiden tukeminen on vaikeampaa isoissa ryhmissä, ja ongelmat saattavat jäädä huomaamatta.

Kaupungin lukioiden tulisi pystyä uskottavasti markkinoimaan itseään varteenotettavana vaihtoehtona muiden rinnalla; perinteisesti Tampereen lukioilla on ollut hyvä maine, mutta kouluihin on alkanut tulla viestejä siitä, opiskelijoiden keskuudessa yksityiset ja naapurikuntien lukiot ovat kiinnostavampia vaihtoehtoja tässä tilanteessa. Lukioiden on kyettävä vakuuttamaan jokainen peruskoulun päättävä ikäluokka aina uudelleen.

Mediamielikuva on leimattu kurjaksi ja samaan aikaan  pitäisi osoittaa, että kaupunki tarjoaa laadukasta lukiokoulutusta. Jokainen lukiolainen tuo kaupungille valtionosuutta noin 5900 euroa. Kiinteistökustannukset ovat noin 20 % menoista, ja niiden osuus vain kasvaa, jos opetusta leikataan. Kun opetusta leikataan, opiskelijat jäävät kotikuntiinsa tai hakeutuvat yksityisiin lukioihin ja negatiivinen kierre pahenee, koska samalla menetetään valtionosuudet ja jokainen opiskelija vie mukanaan ”kursseja”. Samaan aikaan yksityiset lukiot pystyvät tarjoamaan opiskelijoille lisää kursseja.

On tärkeätä, että valtuusto antoi positiivisen signaalin lukiokoulutuksen puolesta. Lukioiden ongelmat on kuitenkin ratkaistava pidemmällä tähtäimellä, sillä tällainen tilanne ei voi jatkua vuodesta toiseen. Tilavuokriin on tultava muutos. Yksityiset lukiot pystyvät paremmin kohdentamaan budjettiaan opetustarpeisiin. Onko 7 %n pääomavuokra tällaisina aikoina kohtuullinen? Pääomavuokran pudottaminen Helsingin tavoin kolmeen prosenttiin olisi iso osa ongelman ratkaisua.

Kirjoitus on julkaistu hieman lyhennettynä Aamulehden Lukijalta-palstalla 29.11.2012

Mielipidekirjoitus AL: Säästöt ajavat nuoret yksityislukioihin

Perjantai 26.10.2012 - Johanna Loukaskorpi

Tampereen kaupungin lukiot voivat entistä huonommin. Koeviikon pienentäminen seitsemästä päivästä viiteen päivään on aiheuttanut kouluissa kiireen tuntua ja opiskelijoille isoja vaikeuksia. Viime keväänähän Tampere runnoi koeviikon säästöjen seurauksena väkisin viisipäiväiseksi. Osalla opiskelijoista onkin nyt kaksi koetta samana päivänä. Opiskelijoilta saatu palaute viisipäiväisestä koeviikosta on ollut karua kuultavaa. Se on stressaava ja liian tiivis. Arvosanat ovat laskeneet, koska luku-, koe- ja kokeesta palautumisaikaa on ollut liian vähän.

Lukio-opettajat ja -opiskelijat ovat erittäin huolestuneita ryhmäkokojen kasvusta, joka on seurausta peruskurssien vähennyksistä ja leikkauksista. Soveltavat ja syventävät kurssit ovat saattaneet poistua osin tai kokonaan, ja ne ovat uusien säästövelvoitteiden vuoksi jälleen vaarassa. Tampereen kaupunki on heikentämässä uusilla suunnitelluilla lukioleikkauksilla tuntuvasti opetusta ja sen laatua sekä opettajien ja opiskelijoiden työhyvinvointia. Moni 16—18-vuotias tarvitsee  henkilökohtaista ja yksilöllisistä ohjausta kurssien suorittamiseen ja apua oppimisvaikeuksien vuoksi. Harva nykynuori osaa suorittaa kursseja itsenäisesti.

Tampereen kaupungin lukioista on vähennetty kursseja neljän viime vuoden aikana noin 500. Samaan aikaan yksityiset lukiot ovat kasvattaneet kurssitarjontaansa. Nyt rahapula uhkaa entisestään kasvattaa lukioiden ryhmäkokoja. Tuotannon suunnitelmissa on myös vähentää määräaikaisia opettajia ja tuntiopettajia. 

Kaupungin lukioissa opiskelevat suorittavat kurssejaan jo nyt suuremmissa ryhmissä kuin yksityisen puolen lukioissa opiskelevat, mikä on näkynyt suoraan opiskelijavalinnoissa ja opetuksen laadussa. Tulevaisuudessa opiskelijat äänestävät jaloillaan eli valitsevat yksityiset lukiot, joita säästötoimet eivät koske, jos säästövelvoitteita ei pureta ja tällaista järjetöntä kaupungin omien lukioiden alasajoa pysäytetä.

Tampereen imago koulutuskaupunkina on lukiopuolen säästöjen takia vaarassa. On myös kyseenalaista puhua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, jos samaan aikaan leikataan opetuksesta ja koulutuksesta, joka parhaiten estää syrjäytymistä. Viimeksi keväänä valtuustoryhmät onnistuivat yhteisissä neuvotteluissa sopimaan, että lukiopuolen säästöjä ei toteutettu sellaisina kuin ne julkisuudessa esitettiin. Nyt on samanlaisen yhteisen tahtotilan aika. Lukiokoulutuksesta ei saa enää leikata, jos halutaan säilyttää omat lukiot houkuttelevina ja tarjota lukiolaisille laadukasta ja monipuolista opetusta.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä Lukijalta-palstalla 26.10.2012.

Mielipidekirjoitus AL: Lisää vapaata kaupunkitilaa ja lähiliikuntapaikkoja

Tiistai 7.8.2012 - Johanna Loukaskorpi

Kierrätettyään Härmälän päiväkodin lapsia ympäri Tampereen keskustaa toimittaja Matti Kuusela (AL 29.7.2012) tuli reportaasissaan päätelmään, että Tampere vihaa lapsiaan. Tällä on ikävä kaiku kaupunginvaltuutetun korvissa, sillä tunnen lukuisia valtuutettuja ja virkamiehiä, jotka pyrkivät päätöksenteossaan miettimään lapsinäkökulmaa ja yrittävät tehdä kaupungista parempaa paikkaa lapsille ja nuorille.

Tampere ei vihaa lapsiaan tai ole lapsivihamielinen kaupunki. Tampereella on muun muassa tasokkaita leikkipuistoja. Sorsapuiston uudistukset ovat onnistuneet, ja Näsinpuiston puistosuunnitelma vaikuttaa kiinnostavalta. Jatkossa toivottavasti Iidesrannan perhepuisto toteutuu ja tuo kaupunkiin jonkinlaisen seikkailupuiston.  Kun puhutaan lapsiystävällisestä kaupungista, aina ei tarvitse rakentaa kalliita leikkipuistoja. Lapset innostuvat pienistä asioista.

Kööpenhaminassa törmäsin keskellä kaupunkia kolmeen kadun sisälle rakennettuun trampoliiniin. Kaupunkikierroksesta väsyneet poikani saivat uutta virtaa, kiukku unohtui, eikä pomppimisesta meinannut tulla loppua. Seuraavana päivänä yksi kolmesta kysyi, voidaanko taas kiertää trampoliinien kautta.

Kaupunkitilaa tulee suunnitella niin, ettei sitä ajatella vain aikuisten silmin. Vapaat graffitiaidat ja piirtämiseen varatut kadunpätkät luovat mahdollisuuksia myös lapsille toteuttaa luovuuttaan. Itse toisin kaupunkiin kiipeilyn mahdollistavia ja sallivia katutaideteoksia. Kuninkaankatu ongelmineen keskusteluttaa jatkuvasti kaupunkikehittäjiä. Minua kiehtoo ajatus, että katu muutettaisiin lasten kaduksi. Toisin sanoen antaisin lasten vallata kadun takaisin juopoilta. Toisin kadulle esimerkiksi koripallokorit, skeittirampin ja erilaisia kiipeilyyn sopivia katutaideteoksia. Sinne sopisi myös Kööpenhaminassa näkemäni trampoliini.

Tampereella on liian paljon tyhjiä, toimimattomia ja hiljaisia koulujen ja päiväkotien pihoja. Pienelläkin ehostuksella niihin saa hankittua muutamia liikuntavälineitä. Koulujen pihat ovat oivallisia lähiliikuntapaikkoja kaikille – ei vain kouluikäisille. Koulujen pihoja tulisi muuttaa tulevien vuosien aikana monitoimikentiksi ja lähiliikuntapaikoiksi. Ne houkuttelevat kaikenikäisiä liikkumaan omatoimisesti, estävät koulujen pihoissa iltaisin tapahtuvaa ilkivaltaa ja lisäävät lasten ja nuorten liikunnallista aktiivisuutta sekä kouluaikana että kouluajan ulkopuolella. 

Tamperetta pitää kehittää lasten ääntä kuunnellen.Lapsinäkökulmaa ja lapsimyönteistä ajattelua tarvitaan päätöksenteossa. Lasten äänen saa parhaiten kuuluviin äänestämällä ”lapsipuolueen” edustajia.

Kirjoitus julkaistu hieman lyhennettynä Aamulehden Lukijalta-sivuilla 7.8.2012

Mielipidekirjoitus AL: Lähikirjastoja tarvitaan edelleen

Tiistai 29.11.2011 - Johanna Loukaskorpi

Olen ollut Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnan jäsenenä kolme vuotta ja ei ole ollut lautakunnan kokousta, jossa en ole puolustanut ihmisten oikeutta käydä lähikirjastossaan, korostanut lähikirjastojen merkitystä asuinalueilleen ja niiden tarpeellisuutta lasten ja nuorten lukemisen edistäjinä. Tästä on tullut jopa lautakunnan sisäinen vitsi, sillä muutamat lautakunnan jäsenet kiusoittelevat minua ajatuksella, että jospa tänään lakkautettaisiin joku kirjasto.

Lähikirjastojen lakkauttaminen ei kuitenkaan ole mikään vitsi. Se on pelottava  ajatus ja kuvastaa nykyajan tehokkuusajattelua. Apulaispormestari Pesä haluaa rakentaa Tampereelle isoja aluekirjastoja ja samalla lakkauttaa asuinalueiden omat pienet lähikirjastot. Pyrkimyksenä on saada kirjastosta kansalaisten kahvilatyyppisiä olohuoneita, joissa voisi oleskella, harrastaa kaikkea kivaa ja työskennellä lähes ympäri vuorokauden.

Lähikirjastot voivat olla omien alueidensa olohuoneita, jos niin halutaan. Niiden paras puoli on se, että ne ovat lähellä. Useimmat lähikirjastot sijaitsevat alakoulun välittömässä läheisyydessä. Näin on muun muassa eteläisellä alueella, jossa Koivistonkylän, Nekalan ja Härmälän kirjastot sijaitsevat samassa rakennuksessa alakoulun kanssa. Etelä-Tampereelle suunnitellaan uutta aluekirjastoa yhdessä Pirkkalan kanssa, jolloin alueiden omat kirjastot joutuvat vaaravyöhykkeelle. Myös Etelä-Alvari on ilmaissut yksimielisyytensä lähikirjastojen tarpeellisuudesta ja siitä, ettei koulujen yhteydessä olevia kirjastoja saa lakkauttaa tai siirtää muualle.
 
Kasvu kirjan ja kirjallisuuden ystäväksi alkaa lapsuudesta, siksi kirjaston on oltava lähellä. Alueilla olevat lähikirjastot tekevät paljon yhteistyötä oman alueensa alakoulun ja päiväkotien kanssa. Myös ikäihmisille ja kotivanhemmille on tärkeää, että kirjasto sijaitsee lähellä kotia ja siellä on helppo poiketa. Kirjastot ehkäisevät myös syrjäytymistä tarjoamalla monille mahdollisuuden käyttää tietokoneita ja erilaisia digitaalisia palveluita. 
Suomalainen sivistys ja peruskoulun hyvä Pisa-menestys perustuvat omalta osaltaan nimenomaan kaikille yhteiseen ilmaiseen kirjastolaitokseen ja loistavaan lukutaitoon. Lähellä kotia olevat kirjastot ovat tärkeitä sivistyksen ja kulttuurin ylläpitäjiä. Lähikirjastoilla on kuitenkin sivistyksen ja lukemisen edistämisen lisäksi tärkeä merkitys kaupunginosien yhteisöllisyyden rakentajina. Esimerkiksi Härmälässä lähikirjasto tekee Härmälän koulun vanhempainyhdistyksen kanssa paljon yhteistyötä ja osallistuu muun muassa Härmälän keväiseen turvallisuuspäivään sekä eskari-iltaan yhtenä toimijana. 
Toimivia lähikirjastoja ei saa lakkauttaa. Ne tarjoavat lukemista, sivistystä, kulttuuria, tietoa, elämyksiä ja yhteisöllisen paikan, jossa voi kokoontua. Nyt on aika herätä ja perustaa kansanliike Tampereen lähikirjastojen puolesta. Vielä on aikaa!

Johanna Loukaskorpi, kaupunginvaltuutettu (sd), äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Tampere

Kirjoitus on julkaistu AL:ssä Lukijalta-sivuilla 29.11.2012.