MIELIPIDEKIRJOITUS: Peruskoulujen kurjimus pahenee ensi lukuvuonnaLauantai 21.5.2016 - Johanna Loukaskorpi Moni tamperelainen 8. luokan oppilas on jo kuullut ikävän uutisen siitä, että oma luokka hajotetaan. Ensi lukuvuonna monessa yläkoulussa aloittaa vähemmän 9. luokkia kuin siellä nyt on 8. luokkia. Luokkien yhdistämisiin on päädytty viimeisenä keinona, koska Tampereen peruskoulut kamppailevat vaikeassa taloustilanteessa. Seitsemännen luokan alussa käytetään kouluissa yleensä aikaa ryhmäyttämiseen sekä luokkahengen luomiseen. Voi vain kuvitella, mitä luokkahengelle tapahtuu, kun luokka kahden vuoden jälkeen hajotetaan ja kaverisuhteet katkeavat juuri kun yksi tärkeimmistä peruskouluvuosista alkaa ja yhteishaku sekä jatko-opinnot siintävät näköpiirissä. Eikä tilanne koske vain nykyisiä kaseja vaan luokkien yhdistämisiä tapahtuu muillakin luokka-asteilla. Alakouluissa tehdään myös yhdysluokkia. Rehtoreilla ei ole tarjota kouluilla juuri muita vaihtoehtoja kuin ryhmäkoon kasvattaminen. Tampereella lasten määrä ala- ja yläkouluissa kasvaa vauhdilla. Rahahanat eivät ole pysyneet lasten perässä. 2000-luvun alun oppilaskato on muuttunut oppilasvirraksi. Samaan aikaan hallitus on leikannut kunnilta ryhmäkokorahoja ja eriarvoistumisen ehkäisemiseen varatut eurot. Näillä rahoilla on Tampereella saatu resurssi- ja samanaikaisopettajia, jakotunteja sekä pienennetty ryhmäkokoja. Pirkanmaan OAJ:n puheenjohtaja Matti Helimo kirjoitti (AL 16.5.) koulutusleikkausten seurauksista mm. lautakunnan päätöksestä leikata oppituntien määrä minimiin 3.-6. -luokilla. Kritisoin ennen kokousta päätöstä, koska siirtyminen minimitunteihin asettaa tamperelaiset oppilaat eriarvoiseen asemaan muiden kuntien lasten kanssa. Kyse on opetuksen heikentämisestä, eikä asiasta ole käyty riittävää arvokeskustelua. Helimo on oikeassa todetessaan, että säästyneen rahan ohjaaminen jakotunteihin on ikävän päätöksen käärimistä karkkipapereihin. Vaahtokarkkeja ei ole kouluille luvassa edes niiden jakotuntien muodossa. Tampereella on integroitu ahkerasti erityistä tukea tarvitsevia oppilaita yleisopetukseen, ja usein ilman mitään lisäresurssia. Säästöjen takia kouluissa ei ole nyt pystytty hankkimaan tarvittavia välineitä ja ryhmäkoot kasvavat rajusti. Erityisesti yläkouluissa kipuillaan, sillä hyvät oppilaat pärjäävät leikkausten keskellä mutta eniten opetuksesta leikkaaminen ja ryhmäkokojen kasvu kirpaisevat heikoimpia oppilaita. Peruskoulujen budjetissa ei ole huomioitu riittävästi uuteen opetussuunnitelmaan siirtymisen aiheuttamia lisäkustannuksia. Oppilaat kärsivät, sillä isot ryhmät mm. yläkoulun kemian tunneilla tai valinnaisaineissa eivät palvele ketään. Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Lukijalta-palstalla. |
Avainsanat: koulu, peruskoulu, säästöt, koulutusleikkaukset, Tampere |