Hyvinvointi tarvitsee tekoja lapsiperheköyhyyden ehkäisemiseksi (osa 4)

Keskiviikko 10.4.2019 klo 10.06 - Johanna Loukaskorpi

Yli 100 000 lasta elää Suomessa pienituloisessa perheessä eli suomeksi sanottuna köyhyydessä. Lapsiperheköyhyyden takana on usein vanhempien pitkittynyttä työttömyyttä tai kotivanhemmuutta, maahanmuuttajataustaisuutta tai kesken jääneitä opintoja. Lapsiperheköyhyyden lisääntymisen syinä on esitetty muun muassa asumisen jatkuvaa kallistumista kasvukeskuksissa ja valtakunnan ja kuntien tasolla tehtyjä päätöksiä, jotka ovat nostaneet erilaisia pakollisia maksuja, lisänneet pätkä- ja silpputyötä ja samalla mahdollistaneet eriarvoistumisen jatkuvan kasvun.

Lasten ja perheiden elämää heikentäneiden toimien seuraukset näkyvät lasten elämässä monin tavoin - syrjäytymisenä, osattomuuden kokemuksina ja ulkopuolelle jäämisenä ja jättäytymisenä. Moni lapsi oirehtii köyhyyttä - on käytöshäiriöitä koulussa, köyhyydestä johtuvaa kiusaamista, yksinäisyyttä ja myöhemmässä iässä koulupudokkuutta.

Tampereella pormestari Lauri Lylyn nimeämä köyhyystyöryhmä, jonka puheenjohtaja oli vasemmiston Mikko Aaltonen ja jonka varapuheenjohtaja itse olin, paneutui muun muassa lapsiperheköyhyyteen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi helmikuussa työryhmämme valmisteleman köyhyysohjelman toimenpide-ehdotuksineen ja oli lähes yksimielinen siitä, että köyhyyden, huono-osaisuuden ja eriarvoistumisen ehkäisemiseksi on Tampereella työskenneltävä määrätietoisesti. 

Köyhyyttä voidaan tarkastella esimerkiksi syrjäytymisen, terveyserojen, mielenterveys- ja päihdeongelmien, asunnottomuuden, työttömyyden, pitkäaikaissairauksien, maahanmuuttajien, ylisukupolvisuuden tai lasten näkökulmasta.

Myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on kiinnittänyt huomiota lapsiperheköyhyyteen. Lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassaan 2018 Köyhyydellä ei leikitä Kurttila vaatii kansallista köyhyyspolitiikkaa, joka tulee rakentaa viiteen lähtökohtaan: 1) Lapset ovat olennainen yhteiskunnallinen ryhmä, 2) Köyhyys kohdistuu lapsiin eri tavoin kuin aikuisiin, 3) Hyvä lapsuus on yhteiskunnallinen arvo, jota köyhyys uhkaa, 4) Lasten köyhyydellä on tuhoisat vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen ja 5) Köyhyysilmiön sisälle on päästävä ja kohdattava yksilölliset tilanteet, joihin on etsittävä ratkaisuja.

Me SDP:ssä näemme, että seuraavan hallituksen on nostettava lapsiperheköyhyyden vähentäminen politiikan keskeiseksi painopisteeksi ja aivan samoin kuin Tampereella on tehty köyhyysohjelma, niin jokaisessa pirkanmaalaisessa kunnassa tulisi tehdä valtuustoryhmien kesken yhteinen köyhyysohjelma, jossa tarkasteltaisiin köyhyyttä juuri oman kunnan asukkaiden näkökulmasta. SDP on vuonna 2017 julkaissut toimenpideohjelman lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Haaveena onnellinen lapsuus -toimenpideohjelma löytyy netistä. Siinä esitetään lukuisia erilaisia ratkaisuja valtakunnan, kunnan ja arjen tasolle.

Itse näen, että hyvät, toimivat ja matalan kynnyksen helposti saavutettavat peruspalvelut ovat vähävaraisille ensiarvoisen tärkeitä. Siksi hyvinvointipalveluiden rahoituksesta ja laadusta on vaikeina aikoinakin uskallettava pitää kiinni ja ennaltaehkäisyyn rohjettava panostaa. Lapsiperheköyhyyden ehkäisemiseksi myös kaikkien lapsiperheiden kanssa työskentelevien on kyettävä tunnistamaan köyhyys ja ymmärrettävä sen syrjäyttävät mekanismit ja samalla työskenneltävä lasten ja heidän perheidensä toivon ja osallisuuden vahvistamiseksi.

Tämä kirjoitussarja on osa eduskuntavaalikampanjaani, jossa avaan itselleni tärkeitä asioita ja teemoja. Teemasarjan nimi on Hyvinvointi tarvitsee puolustajan. Kirjoitukset julkaistaan kotisivuillani ja Facebookin poliitikkosivuilla.

Äänestä 14.4. #Loukaskorpi2019

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsiperheköyhyys, pienituloisuus, köyhyys, Köyhyydellä ei leikitä, Tampereen köyhyysohjelma, Haaveena onnellinen lapsuus. eriarvoistuminen

Mielipidekirjoitus AL: Lisää vapaata kaupunkitilaa ja lähiliikuntapaikkoja

Tiistai 7.8.2012 - Johanna Loukaskorpi

Kierrätettyään Härmälän päiväkodin lapsia ympäri Tampereen keskustaa toimittaja Matti Kuusela (AL 29.7.2012) tuli reportaasissaan päätelmään, että Tampere vihaa lapsiaan. Tällä on ikävä kaiku kaupunginvaltuutetun korvissa, sillä tunnen lukuisia valtuutettuja ja virkamiehiä, jotka pyrkivät päätöksenteossaan miettimään lapsinäkökulmaa ja yrittävät tehdä kaupungista parempaa paikkaa lapsille ja nuorille.

Tampere ei vihaa lapsiaan tai ole lapsivihamielinen kaupunki. Tampereella on muun muassa tasokkaita leikkipuistoja. Sorsapuiston uudistukset ovat onnistuneet, ja Näsinpuiston puistosuunnitelma vaikuttaa kiinnostavalta. Jatkossa toivottavasti Iidesrannan perhepuisto toteutuu ja tuo kaupunkiin jonkinlaisen seikkailupuiston.  Kun puhutaan lapsiystävällisestä kaupungista, aina ei tarvitse rakentaa kalliita leikkipuistoja. Lapset innostuvat pienistä asioista.

Kööpenhaminassa törmäsin keskellä kaupunkia kolmeen kadun sisälle rakennettuun trampoliiniin. Kaupunkikierroksesta väsyneet poikani saivat uutta virtaa, kiukku unohtui, eikä pomppimisesta meinannut tulla loppua. Seuraavana päivänä yksi kolmesta kysyi, voidaanko taas kiertää trampoliinien kautta.

Kaupunkitilaa tulee suunnitella niin, ettei sitä ajatella vain aikuisten silmin. Vapaat graffitiaidat ja piirtämiseen varatut kadunpätkät luovat mahdollisuuksia myös lapsille toteuttaa luovuuttaan. Itse toisin kaupunkiin kiipeilyn mahdollistavia ja sallivia katutaideteoksia. Kuninkaankatu ongelmineen keskusteluttaa jatkuvasti kaupunkikehittäjiä. Minua kiehtoo ajatus, että katu muutettaisiin lasten kaduksi. Toisin sanoen antaisin lasten vallata kadun takaisin juopoilta. Toisin kadulle esimerkiksi koripallokorit, skeittirampin ja erilaisia kiipeilyyn sopivia katutaideteoksia. Sinne sopisi myös Kööpenhaminassa näkemäni trampoliini.

Tampereella on liian paljon tyhjiä, toimimattomia ja hiljaisia koulujen ja päiväkotien pihoja. Pienelläkin ehostuksella niihin saa hankittua muutamia liikuntavälineitä. Koulujen pihat ovat oivallisia lähiliikuntapaikkoja kaikille – ei vain kouluikäisille. Koulujen pihoja tulisi muuttaa tulevien vuosien aikana monitoimikentiksi ja lähiliikuntapaikoiksi. Ne houkuttelevat kaikenikäisiä liikkumaan omatoimisesti, estävät koulujen pihoissa iltaisin tapahtuvaa ilkivaltaa ja lisäävät lasten ja nuorten liikunnallista aktiivisuutta sekä kouluaikana että kouluajan ulkopuolella. 

Tamperetta pitää kehittää lasten ääntä kuunnellen.Lapsinäkökulmaa ja lapsimyönteistä ajattelua tarvitaan päätöksenteossa. Lasten äänen saa parhaiten kuuluviin äänestämällä ”lapsipuolueen” edustajia.

Kirjoitus julkaistu hieman lyhennettynä Aamulehden Lukijalta-sivuilla 7.8.2012

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupunkikehitys, lapset, leikkipuisto, Kuninkaankatu, päätöksenteko, Tampere, lapsinäkökulma, kaupunkitila, lähiliikuntapaikka

Johannan päiväkirja: Kaupunkitiloja, lapsia ja polkupyöriä

Sunnuntai 29.7.2012 klo 12.33 - Johanna Loukaskorpi

Rakas päiväkirja, Matkustimme kesälomalla Tanskaan ja Pohjois-Saksan pikkukaupungeihin. Lomamatka tuli mieleeni luettuani tämän päivän Aamulehdestä (29.7.2012) Matti Kuuselan reportaasin Tampere – lapsilta kielletty. Kuusela on kierrättänyt Härmälän päiväkodin lapsia ympäri Tampereen keskustaa, ja lapset ovat kuvanneet kaupunkia. Kuusela tulee lasten kokemusten pohjalta siihen johtopäätökseen, että Tampere vihaa lapsiaan. Tällä on ikävä kaiku ainakin kaupunginvaltuutetun korvissa ja silmissä, sillä tunnen lukuisia valtuutettuja ja virkamiehiä, jotka pyrkivät päätöksenteossaan miettimään lapsinäkökulmaa ja yrittävät tehdä kaupungista parempaa paikkaa lapsille ja nuorille.

 

Aamulehden jutusta käy ilmi, että kaupungissa on kyllä paikkoja lapsille, mutta ne ovat aidattuja ja suljettuja saarekkeita. Lapset kaipaavat kuitenkin enemmän vapautta ja salaisia paikkoja. Aikuiset kahlitsevat lapset autoihin ja eristävät suljettuihin, aidattuihin leikkipuistoihin, joita Tampereenkin keskustassa on vähän. Kun puhutaan lapsiystävällisestä kaupungista, aina ei tarvitse rakentaa kalliita leikkipuistoja. Lapset innostuvat pienistä asioista. Kööpenhaminassa törmäsin keskellä kaupunkia kolmeen kadun sisälle rakennettuun trampoliiniin. Kaupunkikierroksesta väsyneet pojat saivat uutta virtaa, kiukku unohtui, eikä pomppimisesta meinannut tulla loppua. Seuraavana päivänä yksi kolmesta kysyi, voidaanko taas kiertää trampoliinien kautta. Kaupunkitilaa tulee suunnitella niin, ettei sitä ajatella vain aikuisten silmin. Vapaat graffitiaidat ja piirtämiseen varatut kadunpätkät luovat mahdollisuuksia myös lapsille toteuttaa luovuuttaan. Itse toisin kaupunkiin myös kiipeilyn mahdollistavia ja sallivia katutaideteoksia.   

 

Kymmenen päivän kesälomamatkamme päättyi kolmen päivän tutustumiseen Kööpenhaminaan. Ihastuin Kööpenhaminan pyöräilykulttuuriin ja aloin haaveilla taakkapyörästä, jolla kuljettaa lasta, tavaroita ja koiraa ympäri kaupunkia. Viime kesänä hankin polkupyöräkärryn polkupyöräni taakse. Kärry on ollut paras hankinta pitkään aikaan ja jaksan harmitella sitä, että hankin sen vasta viime kesänä nuorimman pojan ollessa jo neljä. Minun olisi pitänyt hankkia se 14 vuotta sitten.

 

Tutkija Päivi Setälän tutki, mitä lapset näkevät kulkiessaan päiväkotiin kävellen. Tutkimuksesta ei tullut mitään, sillä Suomessa lapset tuodaan ja viedään päiväkotiin lyhyetkin matkat autolla. Hän toteaakin, että Suomeen on kasvanut ”takapenkkiläisten” sukupolvi, joka ei saa mitään kokemuksia lähiympäristöstä. Meillä päiväkotiin kävellään – tosin päiväkoti onkin 100 metrin päässä, enkä halua syyllistää vanhempia, jotka vievät lapset autolla hoitoon. Syynä autolla vientiin ovat perheissä ainakin kiire (kävellen kuljetaan hitaasti), työmatkojen autopainoitteinen kulkeminen, vaikeus kuljettaa useampia lapsia pyörällä ja  ilmasto. Taakkapyörät ja pyöräkärryt tosin yleistyessään voisivat ainakin kevät-, kesä- ja syksyaikaan vähentää lasten autolla kuljettamista.

 

En ole itse koskaan uskaltanut kuljettaa lapsia pyöräistuimessa. Viime kesän kärryhankinta mahdollisti vihdoinkin sen, että pystyn pyöräilemään lapsen kanssa kahden – ilman, että lapsen isä on aina mukana. Olemme pyöräilleet perheenä tämän jälkeen myös paljon. Kööpenhaminassa kaikki kulkivat pyörillä. Jopa poikaystävät kuljettivat tyttöystäviään pyörillä – pyörän edessä olevassa laatikossa. Ensi kesänä aion myydä pyöräkärryn, koska kuusivuotias ei enää kärryyn mahdu. Harkitsen (sähköavusteisen) taakkapyörän hankkimista. Siihen lapsi ja koira sopivatkin vuosiksi eteenpäin. Taakka- tai tavarapyörät sopivat myös vähän vanhemmille – varsinkin sähköavusteisena. Sitten kun olen itse raihnainen, mies tai lapset voivat kuljettaa minua sillä.

 

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehden blogeissa Johannan päiväkirjassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupunkitila lapsi nuori taakkapyörä polkupyöräkärry pyöräily lapsiystävällinen Kööpenhamina

Mielipidekirjoitus AL: Lähikirjastoja tarvitaan edelleen

Tiistai 29.11.2011 - Johanna Loukaskorpi

Olen ollut Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnan jäsenenä kolme vuotta ja ei ole ollut lautakunnan kokousta, jossa en ole puolustanut ihmisten oikeutta käydä lähikirjastossaan, korostanut lähikirjastojen merkitystä asuinalueilleen ja niiden tarpeellisuutta lasten ja nuorten lukemisen edistäjinä. Tästä on tullut jopa lautakunnan sisäinen vitsi, sillä muutamat lautakunnan jäsenet kiusoittelevat minua ajatuksella, että jospa tänään lakkautettaisiin joku kirjasto.


Lähikirjastojen lakkauttaminen ei kuitenkaan ole mikään vitsi. Se on pelottava  ajatus ja kuvastaa nykyajan tehokkuusajattelua. Apulaispormestari Pesä haluaa rakentaa Tampereelle isoja aluekirjastoja ja samalla lakkauttaa asuinalueiden omat pienet lähikirjastot. Pyrkimyksenä on saada kirjastosta kansalaisten kahvilatyyppisiä olohuoneita, joissa voisi oleskella, harrastaa kaikkea kivaa ja työskennellä lähes ympäri vuorokauden.

Lähikirjastot voivat olla omien alueidensa olohuoneita, jos niin halutaan. Niiden paras puoli on se, että ne ovat lähellä. Useimmat lähikirjastot sijaitsevat alakoulun välittömässä läheisyydessä. Näin on muun muassa eteläisellä alueella, jossa Koivistonkylän, Nekalan ja Härmälän kirjastot sijaitsevat samassa rakennuksessa alakoulun kanssa. Etelä-Tampereelle suunnitellaan uutta aluekirjastoa yhdessä Pirkkalan kanssa, jolloin alueiden omat kirjastot joutuvat vaaravyöhykkeelle. Myös Etelä-Alvari on ilmaissut yksimielisyytensä lähikirjastojen tarpeellisuudesta ja siitä, ettei koulujen yhteydessä olevia kirjastoja saa lakkauttaa tai siirtää muualle.
 
Kasvu kirjan ja kirjallisuuden ystäväksi alkaa lapsuudesta, siksi kirjaston on oltava lähellä. Alueilla olevat lähikirjastot tekevät paljon yhteistyötä oman alueensa alakoulun ja päiväkotien kanssa. Myös ikäihmisille ja kotivanhemmille on tärkeää, että kirjasto sijaitsee lähellä kotia ja siellä on helppo poiketa. Kirjastot ehkäisevät myös syrjäytymistä tarjoamalla monille mahdollisuuden käyttää tietokoneita ja erilaisia digitaalisia palveluita. 
Suomalainen sivistys ja peruskoulun hyvä Pisa-menestys perustuvat omalta osaltaan nimenomaan kaikille yhteiseen ilmaiseen kirjastolaitokseen ja loistavaan lukutaitoon. Lähellä kotia olevat kirjastot ovat tärkeitä sivistyksen ja kulttuurin ylläpitäjiä. Lähikirjastoilla on kuitenkin sivistyksen ja lukemisen edistämisen lisäksi tärkeä merkitys kaupunginosien yhteisöllisyyden rakentajina. Esimerkiksi Härmälässä lähikirjasto tekee Härmälän koulun vanhempainyhdistyksen kanssa paljon yhteistyötä ja osallistuu muun muassa Härmälän keväiseen turvallisuuspäivään sekä eskari-iltaan yhtenä toimijana. 
Toimivia lähikirjastoja ei saa lakkauttaa. Ne tarjoavat lukemista, sivistystä, kulttuuria, tietoa, elämyksiä ja yhteisöllisen paikan, jossa voi kokoontua. Nyt on aika herätä ja perustaa kansanliike Tampereen lähikirjastojen puolesta. Vielä on aikaa!

Johanna Loukaskorpi, kaupunginvaltuutettu (sd), äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Tampere

Kirjoitus on julkaistu AL:ssä Lukijalta-sivuilla 29.11.2012.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähikirjasto, sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunta, lapsi, nuori, Tampere, lukemisen edistäminen