Kolumni: Demokratia on arvokasta

Keskiviikko 8.2.2023 - Johanna Loukaskorpi

Vierailin 28.1. Multisillassa Suuressa vaalijuhlassa. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä kirjastojen demokratiahankkeen, Tampereen kaupungin ja 3. sektorin toimijoiden kanssa. Tilaisuudessa haastateltiin vaikuttajia ja saattoi tavata kuntapäättäjiä tai eduskuntavaaliehdokkaita. Järjestäjien tavoite oli vahvistaa kuntalaisten yhteiskunnallista osallistumista iästä tai taustasta riippumatta ja tehdä päättäjistä helpommin lähestyttäviä.

Puolueiden jäsenmäärät ja vaalien äänestysprosentit ovat tasaisesti laskeneet. Erityisesti kaupunkien lähiöissä äänestysprosentit ovat surkeita. Esimerkiksi aluevaaleissa äänestysprosentti oli Multisillassa 36 % ja Pohjois-Hervannassa 38 %. Ihmisten tausta ja sosioekonomiset erot näkyvät osallistumisessa. Hyvä taloudellinen asema lisää poliittista osallistumista ja huono taloudellinen asema vähentää sitä. Tehokkain tapa parantaa poliittista yhdenvertaisuutta onkin kaventaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Luottamus demokratiaan ja politiikkoihin on laskenut. Politiikkaa pidetään likaisena, vaikka suurin osa politiikassa mukana olevista on tavallisia ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa yhteisiin asioihin tai tehdä lähiympäristöstä, Suomesta tai maailmasta parempi paikka. Puolueilla on eroja, ja erot näkyvät esimerkiksi siinä, miten eri ihmisryhmistä puhutaan. Puhutaanko vaikkapa maahanmuuttajista kunnioittavasti vai halveksien?

Demokratiaan liittyy äänestäminen ja se, että vaaleissa voi vaihtaa päättäjiä. Yhtä lailla demokratiaan liittyy vireä kansalaisyhteiskunta. Se että kansalaiset voivat vaikuttaa eri tahoilla muun muassa järjestöissä tai AY-liikkeessä. Demokratiaa on sananvapaus. Se että voi pelkäämättä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Demokratiaa on, että päättäjät kuuntelevat ja voivat itsekin muuttaa mielipidettään.

Poliittinen tilanne Venäjällä, Valko-Venäjällä tai EU-maa Unkarissa osoittaa, että demokraattinen kehitys ei ole itsestään selvää. Demokratiamme on arvokasta. Sen eteen on tehtävä töitä ja sitä on puolustettava. Onnea kevään ehdokkaille – demokratian sankareille.

Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 8.2.2023

VIERAILIJA AL: Mihin kaupunki vei sananvapauden?

Perjantai 27.3.2015 - Johanna Loukaskorpi

Eduskunnan oikeusasiamies nuhteli Tamperetta joulun alla. Juttu sai alkunsa keväällä 2013, kun tamperelaisen yläkoulun opettaja oli osallistunut Aamulehdessä keskusteluun oppilaiden mielenterveysasioista (AL 3.4. ja 8.4.2013). Kirjoituksessa opettaja pohti, miksi oppilaiden ja vanhempien valituksiin ei puututa, jos ne kohdistuvat taitamattomiin ammattikasvattajiin.

Vaikka yhtään nimeä ei mainittu, opettajalle tekaistiin kirjallinen varoitus koulun työilmapiirin heikentämisestä. Siihen sisältyi samalla uhkaus irtisanomisesta, mikäli vastaava kirjoittelu jatkuu. Opettaja ei voinut siis enää käyttää sananvapauttaan, koska vaarana oli virkasuhteen päättäminen.

Kirjallinen varoitus osoittautui täysin perusteettomaksi. Oikeusasiamies katsoi, että kaupunki on loukannut sananvapautta ja menetellyt Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti.

Kaupungin toiminta asian käsittelyssä oli erikoista. Kun oikeusasiamies pyysi valituksen saatuaan kaupungin perusteluja, koko virkakoneisto alkoi puolustaa varoitusmenettelyä. Esimerkiksi apulaispormestari Leena Kostiainen (kok) katsoi kaupungin lausunnossa, että mielenterveysasioista kirjoittanut opettaja on toiminut epälojaalisti työnantajaansa kohtaan ja siitä pitääkin varoittaa.

Kaupungin henkilöstöpolitiikasta tapaus antaa ruman kuvan. Opettaja, joka tuo esiin kouluyhteisölle tärkeitä teemoja ja osallistuu kasvatuksesta käytävään keskusteluun, nähdään uhkana eikä voimavarana. Jos kunnan työntekijä nostaa rohkeasti esiin yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä, ei häntä saa rangaista vain siksi, että keskustelu voi tuntua joistain asianosaisista vaivaannuttavalta. Sen sijaan, että puututtaisiin ongelmaan, ratkaisuksi valittiin Tampereella työntekijän vaientaminen.

On ymmärrettävää, että yhden koulun rehtori teki virheen, eikä osannut arvioida antamansa varoituksen laillisuutta. Mutta kummallista on, että kaupungin lakimiehet ja ylempi johto eivät peruuttaneet laitonta varoitusta, kun saivat siitä tiedon. Miksi koulutoimesta vastaava johto katsoo, ettei avoimen keskustelun käyminen oppilaiden mielenterveysasioiden hoidosta on vanhempien ja kuntalaisten edun mukaista?

Vaikka kaupungin toiminta todettiin eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyssä vakavaksi virheeksi, oikeusasiamiehen päätöstä ei edelleenkään haluttu täysimittaisesti noudattaa. Oikeusasiamies edellytti kaupunkia hyvittämään kaupungin tekemän loukkauksen opettajalle. Apulaispormestarin helmikuussa oikeusasiamiehelle antamassa lausunnossa todetaan, että mitään hyvitystä ei tarvita. Näyttää siltä, että virhettä ei koskaan myönnetty.

Vastaavia vaientamisia tapahtuu muissakin kunnissa ja oikeusasiamiehelle päätyneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Esimerkiksi riihimäkeläinen luokanopettaja vuonna 2012 kyseenalaisti paikallislehdessä, miksi koulutoimi sivuutti vanhempien näkemykset. Oikeusprosessi oli lähes identtinen sillä erotuksella, että tapahtunut lopulta hyvitettiin opettajalle toisin kuin Tampereella.

Opettajan sanavapauden loukkaus kertoo pelolla johtamisesta. Sen sijaan, että tapahtuneesta otettaisiin opiksi, Tampereella on nyt luotu mekanismi, jolla kunnan työntekijät pidetään hiljaisina. Esimiehet voivat jatkossakin uhkailla julkista keskustelua harjoittavia alaisiaan irtisanomisella. Jos joku ei varoitusta niele, oikeuttakaan ei kannata hakea. Seurauksena on vääryyttä kokeneelle työntekijälle vain pitkällistä kirjelmöintiä ja unettomia öitä. Lopputulos alleviivaa sen, mikä on Tampereen kaupungin työntekijän puolentoista vuoden sanavapauden hinta: se on tasan nolla euroa.

Kirjoitus julkaistiin AL:n Näkökulmassa Vierailija-palstalla 27.3.2015