MIELIPIDEKIRJOITUS: Kulttuurin rahoitusta valtion budjetissa on lisättävä

Perjantai 29.3.2019 - Johanna Loukaskorpi

Kulttuurista on tullut 2000-luvulla yhä näkyvämpi osa länsimaista yhteiskuntaa. Luovien alojen työpaikat ovat lisääntyneet, ja useampi suomalainen saa elantonsa aineettomasta tuotannosta. Ihmiset kuluttavat kulttuuria enemmän kuin koskaan. Maapallon rajallisten resurssien kuluttamisen sijaan nyt haetaan henkistä hyvinvointia. Lääkäripäivilläkin pohdittiin, miten taide ja kulttuuri vaikuttavat ihmisten terveyteen. Kulttuurin harrastamisella on yhteys siihen, miten hyväksi oma elämä koetaan.

Samaan aikaan kulttuuripolitiikka on ajettu Suomessa sivurooliin. Sipilän hallituksessa ei ollut päätoimista kulttuuriministeriä, ja kulttuuripalveluihin on kohdennettu kipeitä leikkauksia valtion ja kuntien budjeteissa. Esimerkiksi taidekoulut on ajettu niin ahtaalle, että vain joka 25. hakija saa opiskelupaikan. Taiteilijaköyhyyden pelko uhkaa vaikuttaa siihen, että lahjakkaat nuoret eivät enää uskalla lähteä toteuttamaan unelmiaan.

Muutos kulttuurille parempaan suuntaan on mahdollinen. Saksassa ja Ruotsissa sosialidemokraatit ovat hallitusvastuuseen päästyään nostaneet määrätietoisesti kulttuurin rahoitusta uudelle tasolle. Kulttuurin rahoitus on oleellinen osa parempaa yhteiskuntapolitiikkaa, jolla samalla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin, alueiden elinvoimaan ja vähennetään syrjäytymistä.

Suomessa on käynnistetty kampanja kulttuurirahoituksen nostamiseen yhteen prosenttiin valtion budjetissa. Käytännössä tämä nostaisi valtion kulttuurimenoja noin sadalla miljoonalla eurolla vuodessa. Mitä tämä voisi tarkoittaa Pirkanmaan näkökulmasta?

Tasonnosto antaisi teattereillemme, museoillemme ja muusikoillemme paremmat eväät tehdä työtään: saisimme entistä upeampia esityksiä, maailmanluokan näyttelyitä ja koskettavia konsertteja. Maksullisten palveluiden lisäksi nähtäisiin enemmän edullista ja ilmaista. Samalla tuettaisiin uutta taidetta vanhan rinnalla: lisää sirkusta, jazzia, kansanmusiikkia ja nykytanssia. Taiteilijoille myönnettäisiin apurahoja, joilla tulisi paremmin toimeen. On selvää, että tekijän nälkä ei synnytä parempaa kirjallisuutta tai kuvataidetta. Lisärahoituksella voisi tarjota kaikille lapsille ja nuorille monipuolisemmat mahdollisuudet osallistua taidekasvatukseen, ja taide tulisi vahvemmin osaksi varhaiskasvatusta, perusopetusta ja toista astetta. Esimerkiksi draamakasvatus tukee lasten kasvua ja sen on nähty opetusmenetelmänä parantavan oppimistuloksia. Taide kuuluu myös elämän viimeisiin vaiheisiin, joten kulttuuria on vietävä yhä enemmän hoivakoteihin ja hoitolaitoksiin. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten kulttuuripalveluilla voi puuttua syrjäytymiseen esimerkiksi vankilateatteri auttaa irti rikoksista.

Kulttuuriin paremmalla rahoittamisella ei tavoitella valikoidun yleisön viihdyttämistä vaan yhteiskunnallista muutosta. Kulttuurisesti vahva ja rikas Suomi pärjää paremmin, onnellisemmin ja tasapainoisemmin kuin kulttuurisesti köyhä maa. Muutos on mahdollinen, jos päättäjät ovat siihen valmiita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kulttuuri, taide, rahoitus, valtion budjetti, luovat alat, sdp, loukaskorpi2019, kulttuurivaalit

PUHE: Tsetanes naal -koulutushankkeen loppuseminaari

Torstai 20.9.2018 klo 11:19 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisat loppuseminaarin osallistujat,

Sydämellisesti tervetuloa Tšetanes naal -koulutuspolulla romanihankkeen loppuseminaariin. Nimeni on Johanna Loukaskorpi ja toimin hyvinvoinnin palvelualueen apulaispormestarina.
Tšetanes naal -romanihanke - alkoi meillä Tampereella vuonna 2016, ja se päättyy varsinaisesti tämän vuoden lopussa. Valtakunnallista hanketta koordinoi Diakonia-ammattikorkeakoulu, ja sitä tehdään yhdessä Suomen Romanifoorumi ry:n, Helsingin, Tampereen ja Salon kaupunkien, Helsingin Diakonissalaitoksen, Seurakuntaopiston sekä Otavan Opiston kanssa.

Alun perin hankkeeseen lähdettiin Tampereella, koska päättötodistuksen saaminen tuotti tuskaa muutamille romaninuorille ja osalla romaninuorista oli myös enemmän poissaoloja koulusta tai haluttomuutta ottaa koulun tarjoamaa tukea vastaan. Lisäksi kouluissa koettiin, että yhteistyö romaninuorten huoltajien kansaa sujui vaihtelevasti tai sitä saatettiin pitää hankalana.

Hanke on osoittautunut tarpeelliseksi, ja sen avulla on ollut mahdollisuus luoda pysyvä toimintamalli, jota voidaan jatkossa monistaa muihin vastaaviin tilanteisiin tai vähemmistöryhmiin sopivaksi. Hanke on vahvistanut romanikulttuurin tuntemusta palveluissamme ja tuonut sitä näkyväksi. Hanke on toiminut osana perusopetuksessa annettavaa tukea ja ehkäissyt romaninuorten syrjäytymistä. Hankkeen myötä lähes kaikki hankkeessa mukana olleet nuoret ovat saaneet jatko-opiskelupaikan toiselta asteelta. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia hankkeessa mukana olleita Tampereen kaupungin työntekijöitä ja hanketyöntekijä Keijo Svartia. Erityiskiitos myös hankkeessa mukana olleille romaninuorille ja heidän vanhemmilleen. Kiitän tässä myös hankkeen rahoittajia. Hanke toteutetaan Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) varoilla. Rahoittajana toimivat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Hyvät kuulijat,
Romanivähemmistö on pitkään ollut Suomessa sorretussa asemassa, eikä romanikulttuuri tai kulttuuriin kuuluvat tavat ole tuttuja valtaväestölle. Sen sijaan tarinat mustalaisista ja arkipäivän rasistinen vihapuhe ovat liiankin tuttuja. Moni romani kokee syrjintää arjessaan päivittäin.

Tampereella on vuodesta 2012 toiminut pormestarin asettama paikallinen romanityöryhmä. Työryhmä perustettiin aikoinaan alueellisen romaniasianneuvottelukunnan aloitteesta parantamaan romanien elinoloja ja jalkauttamaan Suomen romanipoliittista ohjelmaa. Työryhmä on koonnut keskeisiä toimijoita eri yhteiskuntasektoreilta yhteistyöhön perustuvaan kehittämistyöhön.

Poikkihallinnollisen romanityöryhmän tehtäväksi on määritelty erityisesti paikallisen romanityöväestön osallistumismahdollisuuksien kehittäminen omien elinolojensa edistäjinä sekä viranomaisten ja romanien välisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön kehittäminen. Työryhmässä on pyritty käsittelemällä asian kannalta keskeisiä teemoja kuten asumista, perhetyötä, perusopetusta, ammatillista koulutusta ja työllisyydenhoitoa. Lisäksi romanityöryhmä on toiminut valtakunnallisen Tšetanes naal - koulutuspoluilla -hankkeen Tampereen ohjausryhmänä.

Tampereen kaupunki pyrkii yhdenvertaisuussuunnittelun ja suunnitelman jalkauttamisen kautta tukemaan eri väestöryhmien, vähemmistöjen ja erityisryhmien yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuussuunnittelutyön avulla jaetaan samalla tietoa erilaisista vähemmistöryhmistä. Yhdenvertaisuussuunnitelman laadinnassa mukana ollut romanityöryhmä on todennut, että asenteet romaneita kohtaan ovat ylivoimaisesti suurin haaste yhdenvertaisuuden ja asukkaiden tasa-arvon edistämisessä. Mielestäni kaupungin tulee aktiivisesti tukea oikeutta oman kulttuurin ilmaisuun puuttumalla romanien kokemaan syrjintään, luomalla yhdenvertaisia käytäntöjä ja vaikuttamalla erityisesti asenteisiin. Iita Järvisen opinnäytetyössä Romanien ääni todetaan, että esimerkiksi lainsäädännöllä ei pystytä poistamaan romanien kohtaamaa syrjintää, vaan ennen kaikkea tarvitaan aitoja kohtaamisia romanien ja valtaväestön kesken, minkä lisäksi jokaiselta meistä vaaditaan omakohtaista halua muuttaa käsityksiään romaneista.

Hyvä seminaariväki,
Palaan hetkeksi vielä Tšetanes naal -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on ollut koulutuksen ja ohjauksen avulla auttaa romaneita pääsemään paremmin kiinni yhteiskuntaan ja työelämään muun muassa tarjoamalla yksilöllistä tukea koulunkäyntiin.

Työ on ollut ennen kaikkea intensiivistä ja ratkaisukeskeistä verkostotyötä, erityisnuorisotyötä erityisnuorille, rinnalla kulkemista ja se on perustunut nuoren ja huoltajien kanssa tehtävään luottamukselliseen yhteistyöhön. Työhön on kiinteästi kuulunut myös vapaa-ajan harrastuksen löytäminen ja nuoren identiteetin vahvistaminen. Hankkeella on ollut merkittäviä vaikutuksia yksittäisten nuorten elämään. Nuoret ovat pystyneet vaikuttamaan omaan koulunkäyntiinsä ja kokeneet osallisuutta. Hankkeessa mukana olleiden nuorten koulupoissaolot ovat vähentyneet, koulumotivaatio parantunut, minäkuva ja vuorovaikutustaidot vahvistuneet ja perhesuhteet parantuneet. Romanioppilaat ovat hyötyneet omasta tukihenkilöstä, joka on tukenut koulunkäynnissä, auttanut perheitä ja oppilaita siirryttäessä toiselle asteelle. Nuorilla oman kulttuurisen identiteetin tukeminen on ollut erityisen tärkeää. Samalla on järjestetty tapahtumia, joilla on ollut ja tulee olemaan iso merkitys romanikulttuurin vahvistamisessa ja esilletuomisessa.

Vaikka romanihanke nyt loppuukin, niin toivon, että hankkeen aikana opitut työtavat ja hyvät käytännöt jatkavat toimintatapoina jatkossakin. Erityisesti toivon, että romanien tukihenkilötoiminta jatkaa hankkeen loputtuakin. Toivotan teille kaikille hyvää ja mielenkiintoista seminaari-iltapäivää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: romani, vähemmistö, hanke, koulutus, erityisnuorisotyö, Tsetanes naal, romanikulttuuri

Apon elämää: Maksuttomia tai edullisia harrastuksia metsästämässä

Perjantai 3.11.2017 klo 15:12 - Johanna Loukaskorpi

En ole harrastanut aktiivisesti soittamista. Joskus nuorempana soitin hetken viulua, mutta lopetin viulunkielieni vinguttamisen melko pian. Sen sijaan kaikki kolme poikaani ovat harrastaneet soittamista Härmälän koulun puhallinorkesterikoulussa.

Härmälän ja Peltolammin kouluissa on toiminut jo vuosia aktiivinen 3.–6. luokkalaisista oppilaista koottu puhallinorkesteri. Puhallinorkesterikoulun oppilaita ei valita valintakokeissa, eikä oppilaan tarvitse olla harrastanut aiemmin musiikkia. Riittää, kun lapsella on halu soittaa ja intoa sitoutua pitkäkestoiseen harrastukseen. Harrastus ei vaadi perheiltä suuria kustannuksia, sillä se on toteutettu Tampereen kaupungin ja konservatorion yhteistyössä. Harrastusmaksut ovat tavanomaiseen musiikin harrastamisen verrattuna suhteellisen pienet. Puhallinorkesterikoulun soittajia opettavat konservatorion opettajat. Orkesteri harjoittelee kaksi kertaa viikossa oppilaiden omalla koululla, jossa soittajat saavat tasokasta yksilö- ja ryhmäopetusta.

Pieni- ja keskituloisten perheiden lapset jäävät yhä useammin liikunta- tai kulttuuriharrastusten ulkopuolelle. Tällä on vakavat vaikutukset lasten hyvinvoinnille, sillä harrastusten suojaavat vaikutukset ovat moninaisia. Ohjatussa harrastuksessa lapsi saa kavereita, oppii pitkäjänteisyyttä, vuorovaikutusta ja omaksuu uusia taitoja. Mieleinen harrastus vaikuttaa myönteisesti itsetuntoon ja koulutusasenteisiin.

Puhallinorkesterikoulu, joka toimii lapsen omalla lähikoululla, on vain yksi esimerkki siitä, kun koulutiloja hyödynnetään paremmin tavoitteellisessa harrastustoiminnassa. Olennaista jatkossakin onkin, että kartoitetaan mahdollisuuksia harrastaa joko liikuntaa tai kulttuuria edullisesti omilla kouluilla ja monille eri asuinalueille. Tampereen pormestariohjelmassa on sovittu, että valtuustokauden aikana poistetaan esteitä harrastamisen tieltä ja että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastukseen. Tulevassa kaupungistrategiassa Tampere - Sinulle paras todetaan, että liikkumiselle ja kulttuurista nauttimiselle luodaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia osana asukkaiden arkea. Tavoitteina on, että yhteisöllinen toiminta ja osallistuminen lisääntyvät. Tavoitteen toteutumista seurataan muun muassa kouluterveyskyselyn ja Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut -tutkimuksen avulla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: harrastustoiminta, lapset, nuoret, kulttuuri, liikunta, harrastukset, maksuttomuus, Tampere

PUHE: Metsänpeitto-näyttelyn avaus

Lauantai 14.10.2017 klo 17:48 - Johanna Loukaskorpi

Hyvät, pienet ja vähän isommatkin, näyttelyvieraat,

”Mitäpä sinusta metsä? / Jos osaisi onnestansa / ihminen iloa puida, / niin mitä sinusta, metsä? / Kokoaisinko koreat: / honkia humisevia, / kuusenkukkia, kanervaa, / ulpukan suviunia."

Runo, josta luin katkelman, on nimeltään Metsä ja säkeet ovat tamperelaisen runoilijan, Pispalan oman pojan, Lauri Viidan kynästä.

Kun laskeutuu lentokoneella Tampere-Pirkkalan tai Helsinki-Vantaan lentokentälle, lentokoneen ikkunasta näyttäytyvä ympäristö on metsäisen vihreää silmänkantamattomiin. Ilmasta katsottuna Suomessa ei tunnu olevan muuta kuin metsää.

Suomeen ja suomalaisuuteen liitetään vahvasti metsä ja siihen läheisesti liittyvät asiat. Metsä herättää meissä suomalaisissa syviä tunteita. Jokaisella meistä on jonkinlaisia kokemuksia metsästä - useimmilla näihin kokemuksiin liittyy lämpimiä muistoja lapsuudesta. Monen teistä kuulijoistakin muistot palauttavat oman lapsuuden kodin leikkeihin lähimetsään, mummolan metsän mustikkamättäille tai sukumökille juhannussaunavastojen tekoon metsätien varteen. Käsitystä metsästä ja sen yhteydestä suomalaisuuteen on rakennettu kansanperinteessä, taiteessa ja kulttuurissa vuosisatoja. Voisi kai sanoa, että kulttuurimme on rakentunut tarinoille metsästä.

Lastenkulttuurikeskus Rullan tänään avautuva Metsänpeitto-näyttely pohjautuu suomalaiseen kansanperinteeseen ja kertoo tarinoita myyttisestä suomalaisesta metsästä. Näyttely kuvaa sitä, miten ihmiset ennen näkivät ja kokivat maailman, kunnioittivat metsää ympärillään ja se kertoo tarinoita metsän eläimistä ja taruolennoista. Näyttelykutsussa pilkistää pikkuinen olento. Onko se kenties metsähiisi? ”Oli kerran metsähiisi, / jota oli viisi / samanmoista. / Toista tämä viisi kertaa, / tulee esiin hiisi vailla vertaa.” Näin alkaa Kirsi Kunnaksen loru Metsähiisi, jossa pienet vikkelät hiidet vilistävät metsän poikki. Metsänpeitto-näyttelyyn tutustuva voikin seikkailla erilaisten kansanperinteestä ja -saduista tuttujen metsän olentojen seassa. Näyttelyssä vilahtelevat metsässä kotiaan pitäviä eläimiä, metsänkuningas Tapio ja tämän salaista ja taikavoimaista väkeä: haltijoita, peikkoja, maahisia, hiisiä ja monia muita.

Rullan näyttely on saanut nimekseen Metsänpeitto. Metsänpeitto on suomalaisessa kansanperinteessä jokin tila tai paikka, johon luonnossa kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua. Metsänpeittoa pidettiin uskomusperinteessä metsänhaltijoiden tai maahisten maailmana. Kansan suussa kulkevien uskomusten mukaan ihminen saattoi joutua metsänpeittoon eksymällä metsään tai jonkin metsänolennon tai -eläimen viemänä. Esimerkiksi harakka saattoi kuljettaa lapsen metsänpeittoon.
Metsänpeittoon joutunut koki omituista oloa. Uskomuksissa kerrottiin, kuinka maailma hiljentyi, linnunlaulu ja metsän äänet vaikenivat. Tuttu metsä muuttui vieraaksi ja erilaiseksi, joskus pelottavaksikin. Suullisessa kansanperinteessä kulki tarinoita esimerkiksi siitä, miten metsänpeittoon joutuneen uskottiin katoavan näkyvistä.

Kansanperinteessä myös kerrottiin keinoja, miten metsänpeitosta pääsee pois. Joissakin uskomuksissa neuvottiin kääntämään vaatekappale nurin päin tai katsomaan metsää jalkojen välistä. Metsänpeitosta pääsemiseksi runoiltiin myös erilaisia loitsuja tai loruja, joiden avulla tietäjä saattoi palauttaa metsänpeittoon joutuneen.

Hyvät kuulijat,

Rullan näyttely on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 100-vuotisjuhlaa ja sen kantava teema on, miten ihmiset ennen näkivät ja kokivat ympäröivän maailman. Esitetyiden tarinoiden tarkoitus on innostaa leikkimään ja käyttämään mielikuvitusta ja tutustuttaa metsään sekä suomalaiseen kansanperinteeseen. Näyttely on suunniteltu perheen pienimmille sekä heidän perheilleen. Näyttelyn tavoitteena on herättää kävijöiden uteliaisuus luontoa ja metsän elämää kohtaan ja saada heidät ajattelemaan luonnon merkitystä ihmiselle. Tarinoilla herätellään kiinnostusta perinteitä, tarustoa ja historiaa kohtaan ja samalla yllytetään seikkailemaan metsässä. Tarkoitus on saada kaikki yhdessä miettimään suomalaisuutta, metsän merkitystä ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Näyttely koostuu kuudesta osiosta. Oman kokonaisuutensa muodostavat metsän puut, luonto ja eläimet. Siinä kävijä pääsee tutustumaan myös suureen maailmanpuuhun, joka kannattelee taivasta. Suo muodostaa tupasvilloineen ja lakkoineen oman osionsa. Lapsia ja lapsenmielisiä kiinnostaa varmasti näyttelyssä oleva karhun luola, josta voi nähdä pilkahduksen öistä tähtitaivasta. Katsoja pääsee tutustumaan myös kallioon, jossa on peikkojen ja lasten oma kiipeilyseinä. Muuttuva metsä on oma kokonaisuutensa ja näyttelyn huipentaa yhteisötaideteos, joka täydentyy näyttelyn aikana. Metsänpeitto-näyttely on viimeinen näyttely, joka avataan näissä nykyisissä tiloissa. Rulla muuttaa kevään 2018 aikana uusiin remontoituihin tiloihin Vanhalle kirjastotalolle eli Laikulle.

Arvoisat kutsuvieraat, 

Eikö kuullosta upealta näyttelyltä? Itse odotan jo sitä, että saan kömpiä karhun luolaan ja kurkistella ja ehkä vähän hypistelläkin näyttelyyn tehtyjä pieniä otuksia ja ihastella ratkaisuja, joita Rullan osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta on meidän kävijöidemme iloksi eri materiaaleista luonut. Näyttelyn valmistamisessa apuna on ollut Tyrvään käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen artesaaniopiskelijat, Tredun tekstiili- ja vaatetusalan opiskelijat sekä Tamkin media- ja taideopiskelija. Rullan näyttely on rakennettu siten, että siinä on pyritty huomioimaan eri aistit ja myös lasten osallisuus monin tavoin. Uskon, että Rullan näyttely saa lapset ja meidät aikuiset kaipaamaan oikeaan metsään. Näenkin tärkeäksi, että lastenkulttuurikeskuksemme mahdollistaa omalta osaltaan tamperelaisten lasten ja perheiden metsäsuhteen rakentumisen ja tuo metsän tarinoineen keskelle kaupunkia kaupunkilaislasten arkeen. Parhaimmillaan se innostaakin perheitä metsäretkille luonnon ääreen.

Viime viikolla vietettiin Aleksis Kiven päivää. Kansalliskirjailijamme kunniaksi luen puheeni päätteeksi Kiven runon Metsämiehen laulu. Kiven säkeet toimikoon Metsänpeitto-näyttelyn avaussanoina ja johdattajina näyttelyn maailmaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rulla, lastenkulttuuri, lastenkulttuurikeskus, Tampere, kansanperinne, metsä, suomalaisuus

MIELIPIDEKIRJOITUS Tamperelainen: Kaupunginvaltuusto säästi Väinö Linnan rahaston

Lauantai 15.11.2014 - Johanna Loukaskorpi

Syyskuun valtuuston kokoukseen tuotiin virkamiesesitys, jossa olisi lakkautettu  muiden kaupungin rahastojen ohessa Väinö Linnan rahasto.  Demareiden Riitta Ollila esitti pykälän jättämistä pöydälle, sillä päätösesityksestä puuttuivat riittävät perustelut sekä liite rahaston säännöistä.

Väinö Linnan rahaston lakkauttamisprosessi kuvaa hyvin päätöksentekoa valtuustossa. Moni merkittävä päätös menee läpi puheenjohtajan nuijan kopautuksella, ellei joku aktiivinen valtuutettu tai valtuustoryhmä kiinnitä asiaan huomiota.

Väinö Linnan rahaston tarkoituksena on suomenkielisen kaunokirjallisuuden edistäminen. Rahasto on perustettu vuonna 1962 ja ensimmäisen kerran palkinto, sillä kertaa 20 000 markkaa, myönnettiin vuonna 1967 kirjailija Eeva-Liisa Mannerille. Rahasto perustettiin kaupunginvaltuuston tähän tarkoitukseen osoittamalla alkupääomalla. Rahastosta voidaan myöntää sekä palkintoja että apurahoja. Palkintoja on myönnetty vuosien varrella yhteensä kymmenen kappaletta Eeva-Liisa Mannerin lisäksi Hannu Salamalle, Martti Joenpolvelle, Väinö Kirstinälle, Eila Pennaselle, Asko Martinheimolle, Kalle Päätalolle, Kari Aronpurolle, Jaakko Syrjälle ja Kirsi Kunnakselle.

Kaikki palkinnon saaneet kirjailijat ovat erityisen ansioituneita ja merkittäviä kirjallisen työn tekijöitä Tampereella ja lähiseudulla. Olisi ollut suuri häpeä, että tällainen rahasto olisi lakkautettu valtuustossa tietämättömyyden vuoksi.

Esityksen palkinnon myöntämisestä tekee luovan kirjallisen työn palkitsemistoimikunta. Toimikunta on sitoutunut työhönsä ja kaikki toimikunnan jäsenet ovat opiskelleet kirjallisuutta, toimivat tai ovat toimineet työuransa aikana kulttuurin, tieteen tai kirjallisuuden parissa. Lopullisesti palkinnoista päättää kaupunginhallitus toimikunnan esityksestä. Euroaikana palkinnot ovat vakiintuneet 10 000 euron suuruisiksi.

Luovan kirjallisen työn toimikunta tekee esityksen myös vuosittain jaettavasta Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnosta, johon kaupungin talousarviossa on ollut erillinen määräraha vuodesta 1944. Tampere onkin ollut Suomessa ensimmäinen kaupunki, joka on palkinnut kirjailijoitaan. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto on myönnetty tamperelaisten kirjailijoiden ansiokkaille teoksille. Palkinto on saatettu antaa joskus myös Tampere-aiheisista kaunokirjallisista teoksista. Tampere ei mielestäni riittävästi hyödynnä tämän kirjallisuuspalkinnon arvoa kulttuurikaupunkimarkkinoinnissaan. Palkinnon arvoa nostaisi sen tunnettavuuden lisääminen.

Valtuutettu Riitta Ollilan muutosesitystä Väinö Linnan rahaston säilyttämisestä lokakuun valtuuston kokouksessa kannatti useamman valtuustoryhmän edustaja. Lopulta muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Muutosesityksen hyväksyminen oli kirjallisuuskaupunki Tampereen ja kulttuurin voitto. Tampere voi edelleen kutsua itseään kirjallisuuskaupungiksi.

Kirjoitus on julkaistu Tamperelaisen mielipidesivuilla 15.11.2014

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Väinö Linna, luovan kirjallisen työn toimikunta, Tampere, rahasto, kulttuurikaupunki, kirjallisuus, valtuusto

Puhe valtuustossa: Liikunta- ja kulttuuriohjelma 2013-2020

Maanantai 28.1.2013 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Olen ollut neljä vuotta sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnassa. Ne ovat olleet hyviä vuosia. Lautakuntaa ovat johtaneet apulaispormestari Pesä ja Parviainen hyvällä, luottamusta herättävällä tavalla. Erityisesti olen ollut vakuuttunut apo Olli-Poika Parviaisen kyvystä pitää liikunnan ja kulttuurin puolta. Olenkin iloinen, että hän jatkaa lautakunnan johdossa. Lautakunta on ollut melko yhtenäinen ja pitänyt tiukasti ääntä kulttuuria ja liikuntaa koskevissa asioissa. Äänestyksiin on jouduttu harvoin. Olemme muun muassa hyväksyneet sivelassa hyvässä hengessä liikunta- ja kulttuuriohjelman vuosille 2013-2020.

En puutu ohjelmaan sen tarkemmin, koska olen ollut sitä hyväksymässä, mutta haluan kuitenkin nostaa ohjelmasta yhden asian. Liikunta- ja kulttuuriohjelmaan on kirjattu seuraava kohta. Tämän kohdan toteuttamisessa tulevan neljän vuoden aikana tänään valitut sivelan jäsenet joutuvat kovaan prässiin. ”Julkistalouden kiristyessä nykyisen kaltaisen palvelutason ylläpitäminen ei ole mahdollista, minkä vuoksi kunnan tarjoamia vapaa-ajanpalveluita tulee tarkastella kriittisesti.”

Ohjelmaan on kirjattu, että sellaisista palveluista voidaan luopua, jotka eivät ole tunnettuja ja joiden käyttö supistuu; sellaisten harrasteiden tukemisesta, joissa harrastaminen kasautuu pienille aktiiviryhmille sekä yksityisen sektorin kanssa päällekkäisistä rakenteista ja palveluista. Minulle on lautakunnassa vakuutettu, ettei tämän varjolla olla lakkauttamassa lähikirjastoja. Tosin valtuuston koulutuksessa Aulangolla tuli jälleen sellainen tunne, että eteläisen alueen pienet, usein koulujen yhteydessä olevat kirjastot, ovat ehkä kuitenkin uhattuina.      

Monet tutkimukset ovat osoittaneet ja olen sen myös omassa työssäni äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana huomannut, kuinka lasten ja nuorten omaksi huviksi ja vapaa-ajan kuluksi tarkoitettu lukeminen on vähentynyt merkittävästi viimeisinä vuosina. Kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää ajattelukykyä, lisää mielikuvitusta, parantaa sanavarastoa ja kielellistä kehitystä, auttaa tiedon jäsentelyssä ja ymmärtämisessä sekä tuottaa elämyksiä. 

Kirjastoilla on tärkeä rooli lasten ja nuorten lukemisen edistämisessä. Suomen Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relanderin mukaan kirjaston tulisi olla rollaattorimatkan päässä kotoa. Kirjastojen ei tule olla vain rollaattorimatkan päässä, vaan myös koulumatkan varrella. Koulujen yhteydessä olevilla lähikirjastoilla on paras mahdollisuus yhdessä koulun kanssa opettaa lapset lukijoiksi. Välituntisin, oppitunneilla ja koulun jälkeen lapsi parhaiten löytää tiensä kirjaston vakituiseksi käyttäjäksi. Hyvä lukutaito on yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka ehkäisee syrjäytymistä.

Koulujen yhteydessä ja  välittömässä läheisyydessä olevia kirjastoja ei tule säästösyistä sulkea, vaan uuden lautakunnan ja viimeiseksi valtuuston, tulee kantaa huolta lähikirjastojen tulevaisuudesta. Lähikirjastot eivät ole se, mistä tässä kaupungissa on varaa taloudellisista syistä luopua. Lähikirjastot ovat matalan kynnyksen palveluita, joiden palvelut kohdentuvat juuri sinne, missä palvelua tarvitaan. Haluan muistuttaa, että kirjastopalvelut ovat Tampereella käytetyin ja kiitetyin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden muoto.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikunta, kulttuuri, kirjasto, koulu

Vastine AL: Lailliset graffitit tekevät tuloaan myös Tampereelle

Torstai 20.10.2011 - Johanna Loukaskorpi ja Joonas Lepistö

Leo Peltomaa esitti mielipidekirjoituksessaan (14.10 AL), että Tampereelle tehtäisiin laillisia graffitiseiniä. Peltomaa on aivan oikeassa todetessaan, että graffitit ovat taidetta ja Tampereelle tulisi pikaisesti saada laillisia paikkoja graffitien maalaamiseen. Helsingin kaupunkiin rakennettiin vuonna 2009 virallinen graffitiaita Suvilahteen. Suvilahden graffitiaita saikin vuoden kulttuuritekopalkinnon samana vuonna ja on saanut kiitosta monelta taholta. Myös Rovaniemessä on kaupungin perustama suosittu ja ahkerasti käytetty julkinen graffitiaita.

 

Graffitikulttuuri on vakiintunut osaksi nuorten kulttuuria. Usein graffiteja kuitenkin maalataan laittomiin ja vääriin paikkoihin, ja niiden puhdistamiseen käytetään vuosittain Tampereellakin suuria summia. Laillisia paikkoja graffitien maalaukseen ei Tampereella ole,  joten nuoret, jotka maalausta harrastavat, ovat pakotettuja maalaamaan laittomiin paikkoihin. Esimerkiksi Belgian Bruggessa laittomat graffitit putosivat kolmannekseen, kun graffitit tunnustettiin taiteeksi, maalareille annettiin laillinen paikka, luvattomat töhryt puhdistettiin ja sovittiin säännöistä maalarien, poliisin sekä muiden viranomaisten kesken. Lailliset paikat vähentäisivät nuorten tekijöiden tarpeetonta marginalisointia. Monikulttuurinen yhteistyö kaupungin ja nuorison alakulttuurien kanssa antaa kuvaa avoimemmasta ilmapiiristä ja avoimemmasta kaupungista, jossa nuorten annetaan toteuttaa itseään.

 

Teimme viime vuonna  valtuustoaloitteen graffitiaidan rakentamiseksi Tampereelle Vuoreksen asuntomessualueelle ja graffitipaikkojen järjestämisestä keskustan kaupunkitiloihin. Aloitteemme käsiteltiin 12.10 sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnassa, ja siellä hyväksyttiin seuraava ponsiesitys yksimielisesti: ”Kaupungin selvitys graffitiaidan rakentamisesta tuodaan sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakuntaan jatkotoimenpiteiden päättämiseksi. Lisäksi Tampereen kaupunki selvittää mahdollisuudet graffititaiteelle soveltuvista paikoista myös keskusta-alueelta.

 

Toivomme, että Tampere profiloituu nuorisokulttuurille myönteisenä kaupunkina, joka ohjaa nuoria maalamaan graffitejaan laillisesti. On myös tärkeätä, että kaupunki ottaa aktiivisen roolin uusien kaupunkilaisnuorten harrastusten, kuten graffititaiteen, parkour- ja skeittipuistojen, tukemisessa.

 

Johanna Loukaskorpi, äidinkielen opettaja, kaupunginvaltuutettu (sd)Joonas Lepistö, uutistoimittaja, kaupunginvaltuutettu (sd), Tampere

Vastine on julkaistu AL:ssä 20.10.2011

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: graffiti, graffitiseinä, nuorisokulttuuri, aloite