PUHE: Metsänpeitto-näyttelyn avaus

Hyvät, pienet ja vähän isommatkin, näyttelyvieraat,

”Mitäpä sinusta metsä? / Jos osaisi onnestansa / ihminen iloa puida, / niin mitä sinusta, metsä? / Kokoaisinko koreat: / honkia humisevia, / kuusenkukkia, kanervaa, / ulpukan suviunia."

Runo, josta luin katkelman, on nimeltään Metsä ja säkeet ovat tamperelaisen runoilijan, Pispalan oman pojan, Lauri Viidan kynästä.

Kun laskeutuu lentokoneella Tampere-Pirkkalan tai Helsinki-Vantaan lentokentälle, lentokoneen ikkunasta näyttäytyvä ympäristö on metsäisen vihreää silmänkantamattomiin. Ilmasta katsottuna Suomessa ei tunnu olevan muuta kuin metsää.

Suomeen ja suomalaisuuteen liitetään vahvasti metsä ja siihen läheisesti liittyvät asiat. Metsä herättää meissä suomalaisissa syviä tunteita. Jokaisella meistä on jonkinlaisia kokemuksia metsästä - useimmilla näihin kokemuksiin liittyy lämpimiä muistoja lapsuudesta. Monen teistä kuulijoistakin muistot palauttavat oman lapsuuden kodin leikkeihin lähimetsään, mummolan metsän mustikkamättäille tai sukumökille juhannussaunavastojen tekoon metsätien varteen. Käsitystä metsästä ja sen yhteydestä suomalaisuuteen on rakennettu kansanperinteessä, taiteessa ja kulttuurissa vuosisatoja. Voisi kai sanoa, että kulttuurimme on rakentunut tarinoille metsästä.

Lastenkulttuurikeskus Rullan tänään avautuva Metsänpeitto-näyttely pohjautuu suomalaiseen kansanperinteeseen ja kertoo tarinoita myyttisestä suomalaisesta metsästä. Näyttely kuvaa sitä, miten ihmiset ennen näkivät ja kokivat maailman, kunnioittivat metsää ympärillään ja se kertoo tarinoita metsän eläimistä ja taruolennoista. Näyttelykutsussa pilkistää pikkuinen olento. Onko se kenties metsähiisi? ”Oli kerran metsähiisi, / jota oli viisi / samanmoista. / Toista tämä viisi kertaa, / tulee esiin hiisi vailla vertaa.” Näin alkaa Kirsi Kunnaksen loru Metsähiisi, jossa pienet vikkelät hiidet vilistävät metsän poikki. Metsänpeitto-näyttelyyn tutustuva voikin seikkailla erilaisten kansanperinteestä ja -saduista tuttujen metsän olentojen seassa. Näyttelyssä vilahtelevat metsässä kotiaan pitäviä eläimiä, metsänkuningas Tapio ja tämän salaista ja taikavoimaista väkeä: haltijoita, peikkoja, maahisia, hiisiä ja monia muita.

Rullan näyttely on saanut nimekseen Metsänpeitto. Metsänpeitto on suomalaisessa kansanperinteessä jokin tila tai paikka, johon luonnossa kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua. Metsänpeittoa pidettiin uskomusperinteessä metsänhaltijoiden tai maahisten maailmana. Kansan suussa kulkevien uskomusten mukaan ihminen saattoi joutua metsänpeittoon eksymällä metsään tai jonkin metsänolennon tai -eläimen viemänä. Esimerkiksi harakka saattoi kuljettaa lapsen metsänpeittoon.
Metsänpeittoon joutunut koki omituista oloa. Uskomuksissa kerrottiin, kuinka maailma hiljentyi, linnunlaulu ja metsän äänet vaikenivat. Tuttu metsä muuttui vieraaksi ja erilaiseksi, joskus pelottavaksikin. Suullisessa kansanperinteessä kulki tarinoita esimerkiksi siitä, miten metsänpeittoon joutuneen uskottiin katoavan näkyvistä.

Kansanperinteessä myös kerrottiin keinoja, miten metsänpeitosta pääsee pois. Joissakin uskomuksissa neuvottiin kääntämään vaatekappale nurin päin tai katsomaan metsää jalkojen välistä. Metsänpeitosta pääsemiseksi runoiltiin myös erilaisia loitsuja tai loruja, joiden avulla tietäjä saattoi palauttaa metsänpeittoon joutuneen.

Hyvät kuulijat,

Rullan näyttely on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 100-vuotisjuhlaa ja sen kantava teema on, miten ihmiset ennen näkivät ja kokivat ympäröivän maailman. Esitetyiden tarinoiden tarkoitus on innostaa leikkimään ja käyttämään mielikuvitusta ja tutustuttaa metsään sekä suomalaiseen kansanperinteeseen. Näyttely on suunniteltu perheen pienimmille sekä heidän perheilleen. Näyttelyn tavoitteena on herättää kävijöiden uteliaisuus luontoa ja metsän elämää kohtaan ja saada heidät ajattelemaan luonnon merkitystä ihmiselle. Tarinoilla herätellään kiinnostusta perinteitä, tarustoa ja historiaa kohtaan ja samalla yllytetään seikkailemaan metsässä. Tarkoitus on saada kaikki yhdessä miettimään suomalaisuutta, metsän merkitystä ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Näyttely koostuu kuudesta osiosta. Oman kokonaisuutensa muodostavat metsän puut, luonto ja eläimet. Siinä kävijä pääsee tutustumaan myös suureen maailmanpuuhun, joka kannattelee taivasta. Suo muodostaa tupasvilloineen ja lakkoineen oman osionsa. Lapsia ja lapsenmielisiä kiinnostaa varmasti näyttelyssä oleva karhun luola, josta voi nähdä pilkahduksen öistä tähtitaivasta. Katsoja pääsee tutustumaan myös kallioon, jossa on peikkojen ja lasten oma kiipeilyseinä. Muuttuva metsä on oma kokonaisuutensa ja näyttelyn huipentaa yhteisötaideteos, joka täydentyy näyttelyn aikana. Metsänpeitto-näyttely on viimeinen näyttely, joka avataan näissä nykyisissä tiloissa. Rulla muuttaa kevään 2018 aikana uusiin remontoituihin tiloihin Vanhalle kirjastotalolle eli Laikulle.

Arvoisat kutsuvieraat, 

Eikö kuullosta upealta näyttelyltä? Itse odotan jo sitä, että saan kömpiä karhun luolaan ja kurkistella ja ehkä vähän hypistelläkin näyttelyyn tehtyjä pieniä otuksia ja ihastella ratkaisuja, joita Rullan osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta on meidän kävijöidemme iloksi eri materiaaleista luonut. Näyttelyn valmistamisessa apuna on ollut Tyrvään käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen artesaaniopiskelijat, Tredun tekstiili- ja vaatetusalan opiskelijat sekä Tamkin media- ja taideopiskelija. Rullan näyttely on rakennettu siten, että siinä on pyritty huomioimaan eri aistit ja myös lasten osallisuus monin tavoin. Uskon, että Rullan näyttely saa lapset ja meidät aikuiset kaipaamaan oikeaan metsään. Näenkin tärkeäksi, että lastenkulttuurikeskuksemme mahdollistaa omalta osaltaan tamperelaisten lasten ja perheiden metsäsuhteen rakentumisen ja tuo metsän tarinoineen keskelle kaupunkia kaupunkilaislasten arkeen. Parhaimmillaan se innostaakin perheitä metsäretkille luonnon ääreen.

Viime viikolla vietettiin Aleksis Kiven päivää. Kansalliskirjailijamme kunniaksi luen puheeni päätteeksi Kiven runon Metsämiehen laulu. Kiven säkeet toimikoon Metsänpeitto-näyttelyn avaussanoina ja johdattajina näyttelyn maailmaan.