MIELIPIDEKIRJOITUS: Ilmaisia harrastusvuoroja lapsille

Sunnuntai 19.3.2017 - Johanna Loukaskorpi

Pieni- ja keskituloisten perheiden lapset jäävät yhä useammin kokonaan harrastustoiminnan ulkopuolelle. Tällä on vakavat vaikutukset lasten hyvinvoinnille, sillä harrastusten suojaavat vaikutukset ovat moninaisia. Ohjatussa harrastuksessa lapsi saa kavereita, oppii pitkäjänteisyyttä, vuorovaikutusta ja omaksuu uusia taitoja. Mieleinen harrastus vaikuttaa myönteisesti itsetuntoon ja koulutusasenteisiin.

Harrastusten valinnassa ei ole kyse vain lapsen kiinnostuksesta tai lahjakkuudesta, vaan yhä useammin perheen varallisuudesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys osoitti, että lasten ja nuorten liikuntaharrastukset ovat kallistuneet huimasti. Selvityksen mukaan jopa 2/3 perheistä on nykyisin ohjatun liikuntatoiminnan ulkopuolella ja kilpalajien kustannukset ovat nousseet jopa kolminkertaisiksi kymmenessä vuodessa. Kun perheessä mietitään, ostetaanko ruokaa vai annetaanko lasten urheilla ohjatusti, ollaan vakavien kysymysten äärellä.

Yksi syy harrastusten kalleuteen ovat liikunta- ja harrastustiloista perittävät korkeat vuokrat. Jotta esimerkiksi liikuntaseuroissa tapahtuvasta harrastamisesta ei tule Tampereella vain harvojen lasten ja nuorten etuoikeus, tulisi koulutiloja avata yhä laajempaan käyttöön. Uudet koulut tulee suunnitella monipuolisiksi toimintakeskuksiksi, joissa erilaiset liikunta-, kulttuuri- ja harrastusryhmät toimivat koulupäivän loputtua.

Tampereen perimät liikuntatilojen vuokrat ovat yksi suurimmista liikunta- ja urheiluseurojen kuluista. Tampereella on aiemmin ehdotettu maksuttomia liikuntatiloja alle 18-vuotialle. Tämä on kerta toisensa jälkeen tyrmätty. Vuosia sitten kaupunki perusteli kielteistä asennettaan seuroille maksettavien toiminta-avustuksien suuruudella, mutta avustusten määrät ovat pienentyneet tai pysyneet entisellä tasollaan. Samaan aikaan liikuntatilojen käyttömaksut seuroille ovat nousseet. Kaupunki ottaa seuroilta enemmän kuin se niille antaa. Urheiluseura saa avustusta kaupungilta, mutta maksaa sen moninkertaisina salivuokrina takaisin.

Suomessa on useita kuntia, joissa kunnalliset liikuntatilat ovat lasten ja nuorten vuoroilla maksuttomia. Tampereen tulisi siirtyä perimään lapsia ja nuoria liikuttavilta seuroilta huomattavasti pienempiä salivuokria tai siirtyä tarjoamaan ilmaisia vuoroja alle 18-vuotiaille. Seuratoimintaan osallistuminen ei saa olla kiinni perheen lompakon paksuudesta, vaan yhdenvertainen liikuntamahdollisuus tulisi olla kaikkien lasten saavutettavissa.

Tampereella on ensi valtuustokaudella ryhdyttävä tietoisesti poistamaan esteitä harrastamisen tieltä ja pidettävä huoli siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastukseen. SDP on sitoutunut poliittisessa ohjelmassaan poistamaan kaupungin tiloista asteittain lapsille suunnatun harrastustoiminnan käyttömaksut, sillä kenenkään tamperelaisen etu ei ole se, että harjoitusvuoron hintalappu estää lapsen taide- tai kulttuuriharrastuksen tai nuori lopettaa urheilemisen perheen huonon taloustilanteen vuoksi.

Johanna Loukaskorpi, 

opettaja, kaupunginvaltuutettu (SDP)

MIELIPIDEKIRJOITUS: Peruskoulujen kurjimus pahenee ensi lukuvuonna

Lauantai 21.5.2016 - Johanna Loukaskorpi

Moni tamperelainen 8. luokan oppilas on jo kuullut ikävän uutisen siitä, että oma luokka hajotetaan. Ensi lukuvuonna monessa yläkoulussa aloittaa vähemmän 9. luokkia kuin siellä nyt on 8. luokkia. Luokkien yhdistämisiin on päädytty viimeisenä keinona, koska Tampereen peruskoulut kamppailevat vaikeassa taloustilanteessa.

Seitsemännen luokan alussa käytetään kouluissa yleensä aikaa ryhmäyttämiseen sekä luokkahengen luomiseen. Voi vain kuvitella, mitä luokkahengelle tapahtuu, kun luokka kahden vuoden jälkeen hajotetaan ja kaverisuhteet katkeavat juuri kun yksi tärkeimmistä peruskouluvuosista alkaa ja yhteishaku sekä jatko-opinnot siintävät näköpiirissä. Eikä tilanne koske vain nykyisiä kaseja vaan luokkien yhdistämisiä tapahtuu muillakin luokka-asteilla. Alakouluissa tehdään myös yhdysluokkia. Rehtoreilla ei ole tarjota kouluilla juuri muita vaihtoehtoja kuin ryhmäkoon kasvattaminen.

Tampereella lasten määrä ala- ja yläkouluissa kasvaa vauhdilla. Rahahanat eivät ole pysyneet lasten perässä. 2000-luvun alun oppilaskato on muuttunut oppilasvirraksi. Samaan aikaan hallitus on leikannut kunnilta ryhmäkokorahoja ja eriarvoistumisen ehkäisemiseen varatut eurot. Näillä rahoilla on Tampereella saatu resurssi- ja samanaikaisopettajia, jakotunteja sekä pienennetty ryhmäkokoja.

Pirkanmaan OAJ:n puheenjohtaja Matti Helimo kirjoitti (AL 16.5.) koulutusleikkausten seurauksista mm. lautakunnan päätöksestä leikata oppituntien määrä minimiin 3.-6. -luokilla. Kritisoin ennen kokousta päätöstä, koska siirtyminen minimitunteihin asettaa tamperelaiset oppilaat eriarvoiseen asemaan muiden kuntien lasten kanssa. Kyse on opetuksen heikentämisestä, eikä asiasta ole käyty riittävää arvokeskustelua. Helimo on oikeassa todetessaan, että säästyneen rahan ohjaaminen jakotunteihin on ikävän päätöksen käärimistä karkkipapereihin.

Vaahtokarkkeja ei ole kouluille luvassa edes niiden jakotuntien muodossa. Tampereella on integroitu ahkerasti erityistä tukea tarvitsevia oppilaita yleisopetukseen, ja usein ilman mitään lisäresurssia. Säästöjen takia kouluissa ei ole nyt pystytty hankkimaan tarvittavia välineitä ja ryhmäkoot kasvavat rajusti. Erityisesti yläkouluissa kipuillaan, sillä hyvät oppilaat pärjäävät leikkausten keskellä mutta eniten opetuksesta leikkaaminen ja ryhmäkokojen kasvu kirpaisevat heikoimpia oppilaita.

Peruskoulujen budjetissa ei ole huomioitu riittävästi uuteen opetussuunnitelmaan siirtymisen aiheuttamia lisäkustannuksia. Oppilaat kärsivät, sillä isot ryhmät mm. yläkoulun kemian tunneilla tai valinnaisaineissa eivät palvele ketään.
Yläkouluista on kadonnut 57 tuntia resurssista, ja tuntikehystä on supistettu. Kun kouluille tarjotaan vähemmän kehystä, jonka pohjalta opetus rakennetaan, tarkoittaa se suurempia ryhmiä ja samalla vähemmän opettajia. Opettajilla e ole enää ylitunteja ja moni opettaja jää työttömäksi. Valtuuston tulisi osoittaa lisärahaa kouluille, sillä emme kai halua olla tekemässä samoja virheitä kuin 90-luvun aikana. Peruskouluun investointi kannattaa.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Lukijalta-palstalla. 

VIERAILIJA AL: Mihin kaupunki vei sananvapauden?

Perjantai 27.3.2015 - Johanna Loukaskorpi

Eduskunnan oikeusasiamies nuhteli Tamperetta joulun alla. Juttu sai alkunsa keväällä 2013, kun tamperelaisen yläkoulun opettaja oli osallistunut Aamulehdessä keskusteluun oppilaiden mielenterveysasioista (AL 3.4. ja 8.4.2013). Kirjoituksessa opettaja pohti, miksi oppilaiden ja vanhempien valituksiin ei puututa, jos ne kohdistuvat taitamattomiin ammattikasvattajiin.

Vaikka yhtään nimeä ei mainittu, opettajalle tekaistiin kirjallinen varoitus koulun työilmapiirin heikentämisestä. Siihen sisältyi samalla uhkaus irtisanomisesta, mikäli vastaava kirjoittelu jatkuu. Opettaja ei voinut siis enää käyttää sananvapauttaan, koska vaarana oli virkasuhteen päättäminen.

Kirjallinen varoitus osoittautui täysin perusteettomaksi. Oikeusasiamies katsoi, että kaupunki on loukannut sananvapautta ja menetellyt Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti.

Kaupungin toiminta asian käsittelyssä oli erikoista. Kun oikeusasiamies pyysi valituksen saatuaan kaupungin perusteluja, koko virkakoneisto alkoi puolustaa varoitusmenettelyä. Esimerkiksi apulaispormestari Leena Kostiainen (kok) katsoi kaupungin lausunnossa, että mielenterveysasioista kirjoittanut opettaja on toiminut epälojaalisti työnantajaansa kohtaan ja siitä pitääkin varoittaa.

Kaupungin henkilöstöpolitiikasta tapaus antaa ruman kuvan. Opettaja, joka tuo esiin kouluyhteisölle tärkeitä teemoja ja osallistuu kasvatuksesta käytävään keskusteluun, nähdään uhkana eikä voimavarana. Jos kunnan työntekijä nostaa rohkeasti esiin yhteiskunnallisesti tärkeitä kysymyksiä, ei häntä saa rangaista vain siksi, että keskustelu voi tuntua joistain asianosaisista vaivaannuttavalta. Sen sijaan, että puututtaisiin ongelmaan, ratkaisuksi valittiin Tampereella työntekijän vaientaminen.

On ymmärrettävää, että yhden koulun rehtori teki virheen, eikä osannut arvioida antamansa varoituksen laillisuutta. Mutta kummallista on, että kaupungin lakimiehet ja ylempi johto eivät peruuttaneet laitonta varoitusta, kun saivat siitä tiedon. Miksi koulutoimesta vastaava johto katsoo, ettei avoimen keskustelun käyminen oppilaiden mielenterveysasioiden hoidosta on vanhempien ja kuntalaisten edun mukaista?

Vaikka kaupungin toiminta todettiin eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyssä vakavaksi virheeksi, oikeusasiamiehen päätöstä ei edelleenkään haluttu täysimittaisesti noudattaa. Oikeusasiamies edellytti kaupunkia hyvittämään kaupungin tekemän loukkauksen opettajalle. Apulaispormestarin helmikuussa oikeusasiamiehelle antamassa lausunnossa todetaan, että mitään hyvitystä ei tarvita. Näyttää siltä, että virhettä ei koskaan myönnetty.

Vastaavia vaientamisia tapahtuu muissakin kunnissa ja oikeusasiamiehelle päätyneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Esimerkiksi riihimäkeläinen luokanopettaja vuonna 2012 kyseenalaisti paikallislehdessä, miksi koulutoimi sivuutti vanhempien näkemykset. Oikeusprosessi oli lähes identtinen sillä erotuksella, että tapahtunut lopulta hyvitettiin opettajalle toisin kuin Tampereella.

Opettajan sanavapauden loukkaus kertoo pelolla johtamisesta. Sen sijaan, että tapahtuneesta otettaisiin opiksi, Tampereella on nyt luotu mekanismi, jolla kunnan työntekijät pidetään hiljaisina. Esimiehet voivat jatkossakin uhkailla julkista keskustelua harjoittavia alaisiaan irtisanomisella. Jos joku ei varoitusta niele, oikeuttakaan ei kannata hakea. Seurauksena on vääryyttä kokeneelle työntekijälle vain pitkällistä kirjelmöintiä ja unettomia öitä. Lopputulos alleviivaa sen, mikä on Tampereen kaupungin työntekijän puolentoista vuoden sanavapauden hinta: se on tasan nolla euroa.

Kirjoitus julkaistiin AL:n Näkökulmassa Vierailija-palstalla 27.3.2015

VASTINE AL: Osa maamme päättäjistä puhuu kirjojen ja lukemisen puolesta

Tiistai 10.2.2015 - Johanna Loukaskorpi

Arto J. Heinämäki kirjoitti Aamulehden  mielipidekirjoituksessaan (AL 4.2.), etteivät päättäjät puhu kirjojen puolesta. Haluan oikaista tätä väitettä. Osa päättäjistä puhuu kirjojen ja lukemisen puolesta. Esimerkiksi itse olen kirjoittanut lukemisesta, lukemattomuudesta, kirjastoista ja kirjallisuudenopetuksesta useita mielipidekirjoituksia, kolumneja ja pitänyt niihin liittyviä puheita eri tapahtumissa.  Yhtenäiskoulun opettajana olen selvillä lasten ja nuorten lukutottumuksista ja mielikirjoista.

Heinämäki muistuttaa, että kirjan arvonlisävero on Suomessa korkeampi kuin muissa EU-maissa. Verotuksella on varmasti vaikutusta kirjan heikentyneeseen asemaan. Ensi vaalikaudella perinteisen kirjan ja E-kirjan arvonlisäveroa tulisi pudottaa eurooppalaiselle tasolla.  Kirjan alv:n suuruus ei kuitenkaan ole ainoa syy lukuinnon laimenemiseen.  Kirjoja saa kirjastoista, ja niiden merkitystä pidän tärkeämpänä kuin kirjojen alv:n pudottamista.  Tampereella ja monissa naapurikunnissa on viime vuosina supistettu kirjastoverkkoa, mikä on huolestuttava ilmiö ja väärä säästökohde. Matalan kynnyksen lähikirjastot ovat asukkaille tärkeitä. Kirjaston vaivaton saavutettavuus on tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys.

On hyväksyttävä, että lukutottumukset ovat muuttuneet. Kirja kilpailee ajastamme netin, sosiaalisen median ja viihteen kanssa. Syvällistä ja analyyttista lukutaitoa tarvitaan myös pelien ja somen maailmassa. Päiväkotien ja koulujen merkitys kirjallisuuteen tutustuttajina ja kirjan ystäväksi kasvattajina on entistä suurempi. Lukutaitoa ei voi opettaa vain alakoulun ensi luokilla, vaan se on koko pitkän koulupolun sivistystehtävä. Erilaiset somessa toteutetut hauskat kampanjat ja –haasteet nostavat kirjan ja kirjallisuuden näkyvyyttä ja kiinnostusta lukemiseen.

Presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat Kirjan vuoden 2015 suojelijoita. Kirjan vuosi on suomalaisen kirja-alan yhteinen hanke, joka muistuttaa eri tempausten kautta lukemisen merkityksestä elämysten lähteenä. Presidenttipari on haastanut  suomalaiset antamaan lapsille lukuaikaa ja kannustamaan kirjojen ääreen. Presidentin ja hänen puolisonsa askelia on hyvä seurata. 

Hyvä lukutaito on nykyään välttämättömyys, sillä heikot lukijat ovat vaarassa syrjäytyä opiskelu- tai työelämästä. On hyvä silti muistaa, ettei kirjallisuuden lukeminen tee kenestäkään sen parempaa ihmistä kuin musiikin tai urheilun harrastaminen. Monipuolinen liikunta-, kulttuuri- ja taidekasvatus tukee parhaiten lasten ja nuorten kehitystä. Taiteen, kuten draaman, kirjallisuuden tai sirkuksen kautta oppiminen, lisää  ymmärrystä omaan itseen ja toisiin sekä kasvattaa terveyttä, itsetuntoa ja luovuutta. 

Kirjoitus on julkaistu AL:n Lukijalta-palstalla 10.2.2015

KOLUMNI Pirkkalainen: Lukemattomia lukemattomia poikia (ja tyttöjäkin)

Keskiviikko 4.2.2015 - Johanna Loukaskorpi

Maailman paras peruskoulu synnyttää maailman parhaat lukijat. Todellisuus on tylympi. Peruskoulun läpäisevistä pojista joka kahdeksas ei osaa lukea hyvin, jotta menestyminen jatko-opinnoissa olisi mahdollista tai riittävät työelämävalmiudet. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila nostaa vuoden 2015 teemaksi koulutuksen eriarvoistumisen. Yksi sitä lisäävä tekijä on tyttöjen ja poikien lukutaitoerot.

Vuonna 2012 pojista heikkoja lukijoita oli 18 % ja tytöistä 5 %. 15-vuotiaista pojista puolet ei lue vapaa-ajalla kirjallisuutta. Pisa-tutkimus osoittaa, että Suomessa erot sukupuolten välillä ovat OECD-maiden suurimmat. Pojat ovat lukutaidossa 1,5 vuotta tyttöjä jäljessä. Eikä siinä kaikki, tyttöjen lukutaitokin on heikentymässä. 

Perinteinen kirja ei ole pitänyt pintaansa kilpailussa vapaa-ajasta. Sen ovat syrjäyttäneet tietokone-, netti- ja kännykkäpelit ja sosiaalisen median lisääntynyt käyttö. Lapsilla ja nuorilla ei ole enää aikaa lukea.

Syksyllä 2014 Suomessa vieraili yhdysvaltalainen lukutaitotutkija William B. Brozo. Hänen mukaansa lukutaito näkyy opintomenestyksessä ja sosiaalisessa hyvinvoinnissa. Miten kannustaa astetta kovemmat jätkät lukemaan, sillä heikko lukutaito lisää vaaraa syrjäytyä?
Brozo on havainnut hyväksi keinoksi vanhempien oppilaiden hyödyntämisen juuri lukemaan oppineiden lukuharrastuksessa. Isommat koululaiset voivat suositella nuoremmille luettavaa, he voivat lukea ääneen ja kertoa omista lukukokemuksistaan. Tällaisissa kokeiluissa vanhempien koululaisten oma asenne lukemista kohtaan kohenee samalla. Kannustankin opettajia kokeilemaan eri-ikäisten yhteisiä kirjallisuustunteja.

Lasten ja nuorten, varsinkin poikien, lukemattomuuteen ja lukumotivaation lisäämiseen on heräilty eri puolilla maata. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla on käynnissä hanke, jossa alueen kuntiin on perustettu lukukerhoja. Kerholaiset valitaan opettajien suositusten, oman tai kodin kiinnostuksen kautta. Kerhot on suunnattu heikoille lukijoille. Niiden tarkoitus on rohkaista tarttumaan tarinoihin ja luomaan lukutottumusta lapsille, joille lukeminen ei ole ollut aiemmin mielekästä. Lukukerhojen myötä monen lapsen lukutaito on parantunut. 
Valtakunnallisessa Lukuinto-ohjelmassa mukana oleva Kauhajoen kunta on yhdistänyt urheilun ja lukemisen. 12—13-vuotiaita koripallopoikia odottaa joukkueen bussissa koulun ja kirjaston yhteistyönä keräämä kirjakassi, josta he löytävät mielekästä lukemista pelireissuilla. 

Hämeenlinnan yhteiskoulussa lähi- ja koulukirjasto yhdistettiin. Kirjasto sai tilat peruskoulun sisältä. Aula ja pari luokkatilaa täyttyivät kirjoista. Niistä tuli näkyvä osa koulupäivää. Välitunnilla oppilas voi tarttua nuortenkirjaan, lukea lehtiä tai sarjakuvia.

Lukukerhot, -porkkanat ja draamalliset kirjallisuustunnit kannustavat osaa koululaisista lukemaan enemmän. Miespuoliset lukevat esikuvat ovat erittäin tärkeitä poikien lukumotivaation lisääjiä. Kotien ilmapiirillä on myös merkitystä lukuharrastuksen tukemisessa. Finlandia-palkinnon voittanut Jussi Valtonen totesi eräässä haastattelussa, että hänen onnensa olivat lukevat kaverit. Kavereiden kirjavinkit otetaan todesta. Jokaisella pojalla (ja tytöllä) olisi hyvä olla vähintään yksi lukeva kaveri.

Kolumni on julkaistu Pirkkalainen-lehdessä 4.2.2015

MIELIPIDEKIRJOITUS AL: Kouluruoka tarvitsee arvostusta ja euroja

Torstai 20.11.2014 - Johanna Loukaskorpi

Tänä päivänä monen koululaisen ainoa lämmin ateria on päiväkoti- tai koululounas. Erityisesti yläkouluissa nuoret karsastavat kouluruokaa. He jättävät sen syömättä tai ottavat vain näkkileipää.

Koululounaan syömättä jättäminen johtuu muun muassa siitä, että koulun läheltä saa nuorten mielestä houkuttelevampaa ruokaa. Oman valvontaluokkani pojat karkasivat melkein viikottain lähipitseriaan. Osa nuorista taas ylpeilee kouluruoan syömättä jättämisellä, he nirsoilevat tai laihduttavat, vaikka syytä laihduttaa ei ole. Pieni peruna ja lusikallinen kastiketta ei nykyään ole poikkeus vaan melkein sääntö monen tytön lautasella. Jotkut nuorista haluavat käyttää ruoka-ajan muuhun, kuten kännykällä pelaamiseen tai kavereiden kanssa hengailuun. Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että moni jättää myös aamiaisen väliin. Jyväskylässä tähän on herätty tarjoamalla yläasteilla maksullista aamupalaa. Koululaiset ovat olleet tyytyväisiä.

Ajankohtaisen kakkosen vuoden alussa järjestämässä Peruskouluremppa-kyselyssä eniten korjausta vaativa asia kouluissa oli oppilaiden mielestä kouluruoka. Monissa kunnissa esimerkiksi Hämeenlinnassa ja Oulussa järjestetyissä nuorten ja vaikuttajien yhteisissä tapaamisissa kouluruoan parantaminen nousee esiin yhtenä tärkeimmistä toiveista.

Kouluruuan syömättömyys johtuu osin sen laadusta. Kouluissa tarjotaan liikaa eineksiä ja raaka-aineet eivät ole tarpeeksi laadukkaita. Kuntien pyrkimykset leikata aterioiden hintoja ovat vähentäneet ruoan terveellisyyttä ja lisänneet sen yksitoikkoisuutta. Kalapuikot ja seiruoat ovat lähestulkoon ainoita kalaruokia ja lisukesalaatit usein kaalipohjaisia.  Hyvistä raaka-aineista tingitään eikä esillepano houkuta oppilaita. Esimerkiksi Tampereella peruskouluaterian maksaa 0,74 euroa ja lukiolaisilla kahdeksan senttiä enemmän. Yleinen ruoan hinnannousu ei ole monen kunnan ateriamäärärahoissa näkynyt.

Aterioiden jättäminen väliin ja sokeripitoiset välipalat näkyvät lasten terveydessä jo ekaluokalta lähtien. Aino-Maija Elorannan joulukuussa tarkistettavassa väitöksessä todetaan, että lapset saavat lähes puolet päivittäisestä energiansaannistaan välipaloista. Koulujen välipalakahvioista tulisi vähentää herkkuja, kuten pullia, jäätelöitä sekä sokeroitua juomia ja näiden tilalla tulisi tarjota terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten hedelmiä, marjavälipaloja sekä voileipiä. Tutkimus osoittaa senkin, että lapset, joiden perheiden sosioekonominen asema on alhainen, syövät muita epäterveellisemmin. Lasten eriarvoistumisen ehkäisemisen vuoksi terveellinen ja riittävä kouluruoka on ensiarvoisen tärkeää.

Kouluruokailu saa paljon asiatonta kritiikkiä osakseen. Toimenpiteet kouluruoan imagon nostamiseksi ovat tarpeen. Laadukas ja monipuolinen kouluruoka on aarre, josta on uskallettava taantumankin aikana pitää kiinni ja johon on kunnissa panostettava myös euroja.  Se, miten oppilaat saadaan syömään kouluruokaa, on haastavampi tehtävä, johon lasten, vanhempien, opettajien ja päättäjien on etsittävä yhdessä ratkaisuja. Tärkeätä on kuunnella koululaisten toiveita. 

Kirjoitus julkaistiin AL:n Lukijalta-palstalla 20.11.2014. 

MIELIPIDEKIRJOITUS Tamperelainen: Kaupunginvaltuusto säästi Väinö Linnan rahaston

Lauantai 15.11.2014 - Johanna Loukaskorpi

Syyskuun valtuuston kokoukseen tuotiin virkamiesesitys, jossa olisi lakkautettu  muiden kaupungin rahastojen ohessa Väinö Linnan rahasto.  Demareiden Riitta Ollila esitti pykälän jättämistä pöydälle, sillä päätösesityksestä puuttuivat riittävät perustelut sekä liite rahaston säännöistä.

Väinö Linnan rahaston lakkauttamisprosessi kuvaa hyvin päätöksentekoa valtuustossa. Moni merkittävä päätös menee läpi puheenjohtajan nuijan kopautuksella, ellei joku aktiivinen valtuutettu tai valtuustoryhmä kiinnitä asiaan huomiota.

Väinö Linnan rahaston tarkoituksena on suomenkielisen kaunokirjallisuuden edistäminen. Rahasto on perustettu vuonna 1962 ja ensimmäisen kerran palkinto, sillä kertaa 20 000 markkaa, myönnettiin vuonna 1967 kirjailija Eeva-Liisa Mannerille. Rahasto perustettiin kaupunginvaltuuston tähän tarkoitukseen osoittamalla alkupääomalla. Rahastosta voidaan myöntää sekä palkintoja että apurahoja. Palkintoja on myönnetty vuosien varrella yhteensä kymmenen kappaletta Eeva-Liisa Mannerin lisäksi Hannu Salamalle, Martti Joenpolvelle, Väinö Kirstinälle, Eila Pennaselle, Asko Martinheimolle, Kalle Päätalolle, Kari Aronpurolle, Jaakko Syrjälle ja Kirsi Kunnakselle.

Kaikki palkinnon saaneet kirjailijat ovat erityisen ansioituneita ja merkittäviä kirjallisen työn tekijöitä Tampereella ja lähiseudulla. Olisi ollut suuri häpeä, että tällainen rahasto olisi lakkautettu valtuustossa tietämättömyyden vuoksi.

Esityksen palkinnon myöntämisestä tekee luovan kirjallisen työn palkitsemistoimikunta. Toimikunta on sitoutunut työhönsä ja kaikki toimikunnan jäsenet ovat opiskelleet kirjallisuutta, toimivat tai ovat toimineet työuransa aikana kulttuurin, tieteen tai kirjallisuuden parissa. Lopullisesti palkinnoista päättää kaupunginhallitus toimikunnan esityksestä. Euroaikana palkinnot ovat vakiintuneet 10 000 euron suuruisiksi.

Luovan kirjallisen työn toimikunta tekee esityksen myös vuosittain jaettavasta Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnosta, johon kaupungin talousarviossa on ollut erillinen määräraha vuodesta 1944. Tampere onkin ollut Suomessa ensimmäinen kaupunki, joka on palkinnut kirjailijoitaan. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto on myönnetty tamperelaisten kirjailijoiden ansiokkaille teoksille. Palkinto on saatettu antaa joskus myös Tampere-aiheisista kaunokirjallisista teoksista. Tampere ei mielestäni riittävästi hyödynnä tämän kirjallisuuspalkinnon arvoa kulttuurikaupunkimarkkinoinnissaan. Palkinnon arvoa nostaisi sen tunnettavuuden lisääminen.

Valtuutettu Riitta Ollilan muutosesitystä Väinö Linnan rahaston säilyttämisestä lokakuun valtuuston kokouksessa kannatti useamman valtuustoryhmän edustaja. Lopulta muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Muutosesityksen hyväksyminen oli kirjallisuuskaupunki Tampereen ja kulttuurin voitto. Tampere voi edelleen kutsua itseään kirjallisuuskaupungiksi.

Kirjoitus on julkaistu Tamperelaisen mielipidesivuilla 15.11.2014

MIELIPIDEKIRJOITUS AL: Lasten ja nuorten lukuinto on Suomessa kadonnut

Torstai 28.8.2014 - Johanna Loukaskorpi

15-vuotiaista pojista puolet ei lue vapaa-ajallaan kaunokirjallisuutta Myös tyttöjen lukeminen on vähentynyt viime vuosina selvästi. Suomalaisnuorten lukutaidon tulokset ovat edelleen Pisa-tutkimuksessa kansainvälisesti vertailtuna hyviä, vaikka nuorten lukutaito onkin heikentynyt. Heikkojen lukijoiden osuus on kasvanut ja erinomaisten lukijoiden osuus vähentynyt. Pisa-tutkimus osoittaa, että Suomessa erot sukupuolten välillä ovat OECD-maiden suurimmat. Pojat ovat lukutaidossa 1,5 kouluvuotta tyttöjä jäljessä.

Lukeminen on yhä harvemman nuoren mielestä kiinnostava vapaa-ajanviettotapa. Kirja kilpailee lasten ja nuorten vapaa-ajasta muun muassa nettipelien, kännykän käytön lisääntymisen ja sosiaalisen median sovellusten kanssa. Moni nuori lukee enää vain koulusta äidinkielen opettajan määräämät kokonaisteokset. Yhä useammalle 13—16-vuotiaalle kokonaisten kirjojen lukeminen tuottaa vaikeuksia, ja kirjojen lukeminen koetaan työlääksi ja epämiellyttäväksi. Yläkoulun äidinkielen opettajat ovat joutuneet uuden pulman ääreen, kun tavallisille nuorille täytyy etsiä luettavaksi selkokielisiä ja lyhennettyjä teoksia tai valita sivumäärältään lyhyitä kirjoja.

Valtakunnallinen Lukuinto-ohjelma yrittää elvyttää lukutaitoa ja nostaa lasten ja nuorten motivaatiota lukemista kohtaan. Taustalla on huoli lasten lukutaidon vähenemisestä ja rapistumisesta. Esimerkiksi Kauhajoella 12—13-vuotiailta koripallopoikia odottaa bussissa koulun ja kirjaston yhteistyössä keräämä kirjakassi, josta pojat löytävät lukemista, jota he voivat lukea pitkilläkin pelireissuilla. Vastaavanlaisia hankkeita suunnitellaan ja kehitellään muuallakin maassa.

Lukuvuotta 2014—2015 vietetään kouluissa Lukuinnon teemavuotena. Teemavuoden soisi näkyvän laajasti ala- ja yläkoulujen arjessa, vanhempainilloissa sekä teemapäivissä. Lasten ja nuorten ja erityisesti poikien olisi hyvä tavata kouluissa myös innostuneita miespuolisia lukijoita ja kirjavinkkareita, jotka voisivat jakaa lukemisen ilosanomaa ja kannustaa sekä motivoida myös poikia  lukemaan. Varsinkin alakouluissa lukevan miehen malli on vahva kannustin oman lukuinnon heräämiseen.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa sekä ala- että yläkouluissa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota siihen, että tarjolla on kirjallisuutta, joka puhuttelee poikia ja tyttöjä. Toiminnalliset ja elämykselliset kirjallisuustunnit voivat innostaa osan lapsista ja nuorista tarinoiden pariin. Tilaratkaisuissa tulee miettiä mahdollisuuksia, missä koulut ja kirjastot toimisivat samoissa tiloissa. Kun kirjat ovat läsnä lasten ja nuorten arjessa, niihin tarttuu helpommin. Kirjoista tulee näkyvä osa koulupäivää. Koulujen ja kirjastojen monipuoliseen yhteistyöhön on osoitettava resursseja. Koulujen yhteydessä olevien lähikirjastojen ovia ei saa säästösyistä sulkea. Lasten ja nuorten lukuinnostus ja lukutaidon parantaminen ovat koko yhteiskunnan etu ja voimavara, joihin satsaaminen näkyy pitkälle tulevaisuuteen. 

Kirjoitus on julkaistu AL:n Lukijalta-palstalla 28.8.2014

Puhe valtuustossa: Pormestariohjelmassa kehitetään

Maanantai 18.2.2013 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Pormestariohjelmassa kehitetään, päätetään, selvitetään, käsitellään, toteutetaan, tarkastellaan ja painotetaan. Ohjelma on rakennettu niin, että suurin osa verbeistä on passiivissa. Millaisia merkityksiä suuri passiivin käyttö sitten tuo kieleen ja tekstiin? 

Passiivin keskeisin piirre on tekijän puuttuminen tai sen häivyttäminen. Passiivin käyttö pehmentää tekoa ja vähentää tekstin ytimekkyyttä. Passiivissa toteuttaja ikään kuin hämärretään ja epämääräistetään.

Miksi pormestariohjelmassa todetaan, että johonkin ”pyritään” tai jotakin ”kehitetään”, kun parempi olisi tietysti sanoa suoraan, että  pormestariryhmät ”pyrkivät” tai pormestariryhmät ”kehittävät”. Kielentutkija Matti Räsänen on todennut: ”Passiivi voi tehdä holtittomasti käytettynä karhunpalveluksen. Tekijät voivat jäädä lopullisesti piiloon. Tekstistä tulee ympäripyöreää ja utuista.”

En usko, että pormestariryhmät ja ne, jotka ovat olleet ohjelmaa tekemässä ja kirjoittamassa ovat tietoisesti pyrkineet tekemään tekstistä ympäripyöreää, vaan tarkoituksena on ollut hyvä, kaikkia tyydyttävä ja tulevaisuuteen katsova ohjelma, jonka avulla kaupunki kehittyy ja palvelut paranevat. En usko myöskään, että neloset haluavat epämääräistää tekojen totettajan.

Toimittaja Jarkko Sipilä laski ennen viime hallitusohjelman julkistamista kahden edellisen hallitusohjelman passiivit. Esimerkiksi sana turvataan  mainittiin Lipposen (1999) hallitusohjelmassa 18 kertaa ja Vanhasen (2003) ohjelmassa 39 kertaa. Sana kehitetään mainitaan Lipponen ohjelmassa 40 ja Vanhasen ohjelmassa jopa 70 kertaa. Valtuutetut voivatkin kotitehtävänään laskea, kuinka monta kertaa sana kehitetään mainitaan pormestariohjelmassa. Vaikka onhan se hyvä, jos kotikaupunkia kehitetään.

Lopuksi haluan sanoa, että erityisesti minua lämmittää se, että pormestariohjelmassa on ennaltaehkäisevyyttä, varhaista puuttumista ja matalan kynnyksen apua korostava ote. Toivottavasti pormestariohjelma todella ennaltaehkäisee tulevia ongelmia ja paneutuu uusiin varhaisen ja matalan kynnyksen palveluihin innovoiden ja uudella otteella – niin että toteuttaja ei jää epäselväksi tai hämäräksi niin kuin se nyt pormestariohjelmassa uhkaa jäädä. 

 

 

Puhe valtuustossa: Liikunta- ja kulttuuriohjelma 2013-2020

Maanantai 28.1.2013 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Olen ollut neljä vuotta sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnassa. Ne ovat olleet hyviä vuosia. Lautakuntaa ovat johtaneet apulaispormestari Pesä ja Parviainen hyvällä, luottamusta herättävällä tavalla. Erityisesti olen ollut vakuuttunut apo Olli-Poika Parviaisen kyvystä pitää liikunnan ja kulttuurin puolta. Olenkin iloinen, että hän jatkaa lautakunnan johdossa. Lautakunta on ollut melko yhtenäinen ja pitänyt tiukasti ääntä kulttuuria ja liikuntaa koskevissa asioissa. Äänestyksiin on jouduttu harvoin. Olemme muun muassa hyväksyneet sivelassa hyvässä hengessä liikunta- ja kulttuuriohjelman vuosille 2013-2020.

En puutu ohjelmaan sen tarkemmin, koska olen ollut sitä hyväksymässä, mutta haluan kuitenkin nostaa ohjelmasta yhden asian. Liikunta- ja kulttuuriohjelmaan on kirjattu seuraava kohta. Tämän kohdan toteuttamisessa tulevan neljän vuoden aikana tänään valitut sivelan jäsenet joutuvat kovaan prässiin. ”Julkistalouden kiristyessä nykyisen kaltaisen palvelutason ylläpitäminen ei ole mahdollista, minkä vuoksi kunnan tarjoamia vapaa-ajanpalveluita tulee tarkastella kriittisesti.”

Ohjelmaan on kirjattu, että sellaisista palveluista voidaan luopua, jotka eivät ole tunnettuja ja joiden käyttö supistuu; sellaisten harrasteiden tukemisesta, joissa harrastaminen kasautuu pienille aktiiviryhmille sekä yksityisen sektorin kanssa päällekkäisistä rakenteista ja palveluista. Minulle on lautakunnassa vakuutettu, ettei tämän varjolla olla lakkauttamassa lähikirjastoja. Tosin valtuuston koulutuksessa Aulangolla tuli jälleen sellainen tunne, että eteläisen alueen pienet, usein koulujen yhteydessä olevat kirjastot, ovat ehkä kuitenkin uhattuina.      

Monet tutkimukset ovat osoittaneet ja olen sen myös omassa työssäni äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana huomannut, kuinka lasten ja nuorten omaksi huviksi ja vapaa-ajan kuluksi tarkoitettu lukeminen on vähentynyt merkittävästi viimeisinä vuosina. Kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää ajattelukykyä, lisää mielikuvitusta, parantaa sanavarastoa ja kielellistä kehitystä, auttaa tiedon jäsentelyssä ja ymmärtämisessä sekä tuottaa elämyksiä. 

Kirjastoilla on tärkeä rooli lasten ja nuorten lukemisen edistämisessä. Suomen Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relanderin mukaan kirjaston tulisi olla rollaattorimatkan päässä kotoa. Kirjastojen ei tule olla vain rollaattorimatkan päässä, vaan myös koulumatkan varrella. Koulujen yhteydessä olevilla lähikirjastoilla on paras mahdollisuus yhdessä koulun kanssa opettaa lapset lukijoiksi. Välituntisin, oppitunneilla ja koulun jälkeen lapsi parhaiten löytää tiensä kirjaston vakituiseksi käyttäjäksi. Hyvä lukutaito on yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka ehkäisee syrjäytymistä.

Koulujen yhteydessä ja  välittömässä läheisyydessä olevia kirjastoja ei tule säästösyistä sulkea, vaan uuden lautakunnan ja viimeiseksi valtuuston, tulee kantaa huolta lähikirjastojen tulevaisuudesta. Lähikirjastot eivät ole se, mistä tässä kaupungissa on varaa taloudellisista syistä luopua. Lähikirjastot ovat matalan kynnyksen palveluita, joiden palvelut kohdentuvat juuri sinne, missä palvelua tarvitaan. Haluan muistuttaa, että kirjastopalvelut ovat Tampereella käytetyin ja kiitetyin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden muoto.

 

Mielipidekirjoitus AL: Pormestariohjelma lupaa päivähoitoon tuntilaskutuksen

Torstai 24.1.2013 - Johanna Loukaskorpi

Aamulehti otti kantaa perhe-etuuksien uudistamiseen (AL 21.1.2013). Pääkirjoituksessa kehotetaan muuttamaan kotihoidon tukea joustavammaksi, jotta se mahdollistaa osa-aikatyön, jota Suomessa on edelleen vähän. Yksi keino joustavoittaa ja mahdollistaa osa-aikatyö on päivähoidon maksujen uudistaminen. Nykyiset päivähoitomaksut ja niiden määräytyminen eivät kannusta vanhempia lyhentämään työaikaansa kuuteen tuntiin tai helpota taloudellista paluuta hoitovapaalta osa-aikatyöhön.

Monet kaupungit ovat siirtymässä päivähoidossa tuntiperusteiseen laskutukseen. Myös peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) on ehdottanut päivähoitoon tuntitaksoja. Tuntilaskutus vaatii tuekseen sähköisen seurannan, johon kirjataan lasten tulo- ja lähtöajat. Järjestelmä muistuttaa etäisesti monilla työpaikoilla käytössä olevaa työajan seurantaa tai koulujen sähköisiä reissuvihkoja. Järjestelmässä tieto lapsen päivähoidossa vietetyistä tunneista siirtyy suoraan päivähoidon laskutusohjelmaan. Tuntilaskutuksessa maksetaan vain todellisista päivähoidossa käytetyistä tunneista.

Tällä hetkellä päivähoitomaksu määräytyy paitsi perheen koon ja tulojen, myös sen mukaan, onko lapsi hoidossa yli vai alle viisi tuntia päivässä. Kuukausiperusteisen laskutuksen muuttaminen tuntiperusteiseksi palvelee ennen kaikkea palvelun käyttäjiä eli vanhempia ja lapsia. Sen on todettu lyhentävän lasten hoitoaikoja ja vähentävän turhaa päivähoidon käyttöä sekä mahdollistavan osa-aikatyön paremmin kuin entiset joustamattomat käytännöt. Esimerkiksi Tampereella on päivähoidon sopimuspäivät rajattu vain 10 tai 15 päivään, mikä vaikeuttaa pätkätyötä tekevän vanhemman mahdollisuutta pitää lapsi vain työpäivinä päivähoidossa.

Siirtyminen perinteisestä maksusta tuntiperusteiseen maksuun on myös kustannustehokkaampaa. Nokialla uskotaan tuntilaskutuksen tiivistävän päiväkotien käyttöä noin sadan paikan verran. Tuntiperusteisen laskutuksen avulla on mahdollista kohdentaa päivähoidon resurssit oikein. Sähköisen seurannan avulla pystytään myös tarkasti seuraamaan, paljonko kullakin hetkellä on lapsia hoidossa.

Jätin lokakuussa 2011 Tampereella valtuustoaloitteen lasten hoitoaikojen sähköisen seurannan aloittamisesta ja siirtymisestä päivähoidon tuntiperusteiseen laskutukseen Tampereella. Aloitteeni käsiteltiin syyskuussa 2012 lasten ja nuorten lautakunnan kokouksessa. Aloitteen pohjalta  toteutettiin lasten läsnä- ja poissaolojen sähköinen seurantaprojekti. Projektin tulokset olivat osin onnistuneita ja saatuja tuloksia arvioitiin viime syksynä. Valtuustoryhmien neuvotteluissa pormestariryhmät sopivat, että Tampereella kokeillaan tuntiperusteista päivähoitomaksua valtuustokaudella 2013—2016. Pormestariohjelmaan kirjattiin, että Tampereella kokeillaan joustavia päivähoitoratkaisuja muun muassa tuntiperusteista päivähoitomaksua muutamilla alueilla.

Samalla tavoin aloitteeni päivähoidon hoitotakuusta toteutettiin. Ensin se vuonna 2009 pilotoitiin muutamissa päiväkodeissa ja seuraavana vuonna se otettiin kokonaan käyttöön. Tänä päivänä päivähoidon hoitotakuu on jo arkipäivää. 

Kirjoitus on julkaistu AL:n Lukijalta-palstalla 24.1.2013 

Mielipidekirjoitus AL: Koulutilojen vuokria alennettava

Torstai 29.11.2012 - Johanna Loukaskorpi

Tampereen kaupunginvaltuusto myönsi 700 000 euroa lukioiden kurssitarjonnan turvaamiseen. Tällä ei ratkaista lukioiden ongelmia, mutta sen avulla estetään opetuksen merkittävä heikkeneminen.

Tampereen lukioiden opiskelijakohtaisista 6500 euron käyttömenoista opetukseen jää 63 %. Kaupunki on pystynyt tarjoamaan tällä 2012-13 noin 5000 kurssia. Uhkana oli, että lukioista joudutaan leikkaamaan noin 500 kurssia, mikä olisi ollut 10 % tarjonnasta – itse asiassa ylikin, sillä osa resurssista menee säädösten mukaisesti lukioresurssiin, joka kuluu virkaehtosopimuksen mukaisiin tehtäviin kuten oppilaan- ja ryhmänohjaukseen, kirjaston, laboratorioiden ja AV-välineiden hoitoon. Opetuksesta on leikattu jo aikaisemmin, minkä vuoksi uudet säästöt ovat aina entistä hankalampia toteuttaa.

Lukioissa tarjotaan valtakunnallisia pakollisia ja syventäviä sekä koulukohtaisina syventäviä ja soveltavia kursseja. Valtakunnalliset pakolliset ja syventävät ovat keskeisiä lukio-opinnoille, koska ylioppilaskirjoitukset perustuvat niihin. Koulukohtaiset syventävät ja soveltavat kurssit ovat taas lukiolle mahdollisuus tarjota omia painotuksiaan tukevia kursseja. Ne lisäävät opiskelijoiden mielenkiintoa ja syventävät osaamista. Säästöjen seurauksena tarjottimelta on poistettu soveltavien ja syventävien kurssien ryhmiä tai jätetty kursseja tarjoamatta.

Koulukohtaisten syventävien ja soveltavien kurssien joukosta on vaikea löytää lisää karsittavaa, mikä tarkoittaa sitä, että vähennyksiä on tehtävä pakollisten ja syventävien kurssien määristä, mikä taas kaventaa opiskelijoiden valinnanmahdollisuuksia.

Opiskelijan on valittava ainakin pakolliset kurssit, mikä tarkoittaa ryhmäkokojen kasvamista. Ideaalissa tilanteessa ryhmien koot jakautuvat tasaisesti, mutta käytännössä näin ei tapahdu, koska kurssitarjottimelta tulee valita kursseja, joita tarjotaan vain kerran vuodessa, mikä pakottaa monia opiskelijoita valitsemaan pakolliset kurssinsa tietystä kohdasta.

Ryhmien kasvamisesta seuraa ongelmia. 1) Mihin isot ryhmät sijoitetaan? 2) Suurten ryhmien opettaminen on pedagogisesti haasteellista. 3) Pakollisten ja syventävien kurssien suuri oppilasmäärä heikentää opettajan mahdollisuuksia yksilöllisempään ohjaukseen. Kuitenkin pakolliset  kurssit ovat aineita kirjoittaville ensiarvoisen tärkeitä. 4) Heikompien opiskelijoiden tukeminen on vaikeampaa isoissa ryhmissä, ja ongelmat saattavat jäädä huomaamatta.

Kaupungin lukioiden tulisi pystyä uskottavasti markkinoimaan itseään varteenotettavana vaihtoehtona muiden rinnalla; perinteisesti Tampereen lukioilla on ollut hyvä maine, mutta kouluihin on alkanut tulla viestejä siitä, opiskelijoiden keskuudessa yksityiset ja naapurikuntien lukiot ovat kiinnostavampia vaihtoehtoja tässä tilanteessa. Lukioiden on kyettävä vakuuttamaan jokainen peruskoulun päättävä ikäluokka aina uudelleen.

Mediamielikuva on leimattu kurjaksi ja samaan aikaan  pitäisi osoittaa, että kaupunki tarjoaa laadukasta lukiokoulutusta. Jokainen lukiolainen tuo kaupungille valtionosuutta noin 5900 euroa. Kiinteistökustannukset ovat noin 20 % menoista, ja niiden osuus vain kasvaa, jos opetusta leikataan. Kun opetusta leikataan, opiskelijat jäävät kotikuntiinsa tai hakeutuvat yksityisiin lukioihin ja negatiivinen kierre pahenee, koska samalla menetetään valtionosuudet ja jokainen opiskelija vie mukanaan ”kursseja”. Samaan aikaan yksityiset lukiot pystyvät tarjoamaan opiskelijoille lisää kursseja.

On tärkeätä, että valtuusto antoi positiivisen signaalin lukiokoulutuksen puolesta. Lukioiden ongelmat on kuitenkin ratkaistava pidemmällä tähtäimellä, sillä tällainen tilanne ei voi jatkua vuodesta toiseen. Tilavuokriin on tultava muutos. Yksityiset lukiot pystyvät paremmin kohdentamaan budjettiaan opetustarpeisiin. Onko 7 %n pääomavuokra tällaisina aikoina kohtuullinen? Pääomavuokran pudottaminen Helsingin tavoin kolmeen prosenttiin olisi iso osa ongelman ratkaisua.

Kirjoitus on julkaistu hieman lyhennettynä Aamulehden Lukijalta-palstalla 29.11.2012

Mielipidekirjoitus AL: Säästöt ajavat nuoret yksityislukioihin

Perjantai 26.10.2012 - Johanna Loukaskorpi

Tampereen kaupungin lukiot voivat entistä huonommin. Koeviikon pienentäminen seitsemästä päivästä viiteen päivään on aiheuttanut kouluissa kiireen tuntua ja opiskelijoille isoja vaikeuksia. Viime keväänähän Tampere runnoi koeviikon säästöjen seurauksena väkisin viisipäiväiseksi. Osalla opiskelijoista onkin nyt kaksi koetta samana päivänä. Opiskelijoilta saatu palaute viisipäiväisestä koeviikosta on ollut karua kuultavaa. Se on stressaava ja liian tiivis. Arvosanat ovat laskeneet, koska luku-, koe- ja kokeesta palautumisaikaa on ollut liian vähän.

Lukio-opettajat ja -opiskelijat ovat erittäin huolestuneita ryhmäkokojen kasvusta, joka on seurausta peruskurssien vähennyksistä ja leikkauksista. Soveltavat ja syventävät kurssit ovat saattaneet poistua osin tai kokonaan, ja ne ovat uusien säästövelvoitteiden vuoksi jälleen vaarassa. Tampereen kaupunki on heikentämässä uusilla suunnitelluilla lukioleikkauksilla tuntuvasti opetusta ja sen laatua sekä opettajien ja opiskelijoiden työhyvinvointia. Moni 16—18-vuotias tarvitsee  henkilökohtaista ja yksilöllisistä ohjausta kurssien suorittamiseen ja apua oppimisvaikeuksien vuoksi. Harva nykynuori osaa suorittaa kursseja itsenäisesti.

Tampereen kaupungin lukioista on vähennetty kursseja neljän viime vuoden aikana noin 500. Samaan aikaan yksityiset lukiot ovat kasvattaneet kurssitarjontaansa. Nyt rahapula uhkaa entisestään kasvattaa lukioiden ryhmäkokoja. Tuotannon suunnitelmissa on myös vähentää määräaikaisia opettajia ja tuntiopettajia. 

Kaupungin lukioissa opiskelevat suorittavat kurssejaan jo nyt suuremmissa ryhmissä kuin yksityisen puolen lukioissa opiskelevat, mikä on näkynyt suoraan opiskelijavalinnoissa ja opetuksen laadussa. Tulevaisuudessa opiskelijat äänestävät jaloillaan eli valitsevat yksityiset lukiot, joita säästötoimet eivät koske, jos säästövelvoitteita ei pureta ja tällaista järjetöntä kaupungin omien lukioiden alasajoa pysäytetä.

Tampereen imago koulutuskaupunkina on lukiopuolen säästöjen takia vaarassa. On myös kyseenalaista puhua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, jos samaan aikaan leikataan opetuksesta ja koulutuksesta, joka parhaiten estää syrjäytymistä. Viimeksi keväänä valtuustoryhmät onnistuivat yhteisissä neuvotteluissa sopimaan, että lukiopuolen säästöjä ei toteutettu sellaisina kuin ne julkisuudessa esitettiin. Nyt on samanlaisen yhteisen tahtotilan aika. Lukiokoulutuksesta ei saa enää leikata, jos halutaan säilyttää omat lukiot houkuttelevina ja tarjota lukiolaisille laadukasta ja monipuolista opetusta.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä Lukijalta-palstalla 26.10.2012.

Päivähoidon tuntilaskutus käyttöön myös Tampereella

Sunnuntai 23.9.2012 - Johanna Loukaskorpi

Nokian kaupunki siirtynee päivähoidossa tuntiperusteiseen laskutukseen vuoden 2014 alusta. Monissa muissakin kunnissa muun muassa Hattulassa, Siilinjärvellä ja Oulussa on siirrytty tai ollaan siirtymässä päivähoidon tuntilaskutukseen. Myös peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) on ehdottanut päivähoitoon tuntitaksoja. Tuntilaskutus vaatii tuekseen sähköisen seurannan, johon kirjataan lasten tulo- ja lähtöajat. Järjestelmä muistuttaa etäisesti monilla työpaikoilla käytössä olevaa työajan seurantaa tai koulujen sähköisiä reissuvihkoja. Järjestelmässä tieto lapsen päivähoidossa vietetyistä tunneista siirtyy suoraan päivähoidon laskutusohjelmaan. Tuntilaskutuksessa maksetaan vain todellisista tunneista. Se lyhentää lasten hoitoaikoja ja vähentää turhaa päivähoidon käyttöä. 

Tällä hetkellä päivähoitomaksu määräytyy paitsi perheen koon ja tulojen myös sen mukaan, onko lapsi hoidossa yli vai alle viisi tuntia päivässä. Nykyiset päivähoitomaksut eivät kannusta vanhempia lyhentämään työaikaansa kuuteen tuntiin tai palaamaan hoitovapaalta osa-aikatyöhön. Suomessa osa-aikatyötä on ollut perinteisesti vähän. Tuntiperusteinen laskutus kannustaa vanhempia siirtymään joustavammin työelämään, ja samalla se kannustaa pitämään lastaan päivähoidossa vain ne tarvittavat tunnit. 

Kuukausiperusteisen laskutuksen muuttuminen tuntiperusteiseksi palvelisi ennen kaikkea palvelun käyttäjiä eli vanhempia ja lapsia. Siirtyminen perinteisestä maksusta tuntiperusteiseen maksuun on myös kustannustehokkaampaa. Se poistaa turhaa päivähoidon käyttöä, lyhentää lasten hoitoaikoja, vähentää ylipitkiä hoitopäiviä ja tuo näin tilaa päiväkotiin useammille lapsille samoilla resursseilla. Esimerkiksi Nokialla uskotaan tuntilaskutuksen tiivistävän päiväkotien käyttöä noin sadan paikan verran. Tuntiperusteinen laskutus saattaa pienentää kunnan saamia hoitomaksuja, mutta sen avulla pystytään kohdentamaan päivähoidon resurssit oikein. Sähköisen seurannan avulla pystytään myös tarkasti seuraamaan, paljonko kullakin hetkellä on lapsia hoidossa. 

Jätin lokakuussa 2011 Tampereella valtuustoaloitteen lasten hoitoaikojen sähköisen seurannan aloittamisesta ja siirtymisestä vaiheittain päivähoidon tuntiperusteiseen laskutukseen. Aloitteeni käsiteltiin syyskuussa 2012 lasten ja nuorten lautakunnan kokouksessa. Aloitteen pohjalta  toteutettiin lasten läsnä- ja poissaolojen sähköinen seurantaprojekti. Projektin tulokset olivat osin onnistuneita ja saatuja tuloksia arvioidaan syksyn aikana. Seurantaprojektia ja kehittämistä on jatkettava, ja Tampereenkin tulee siirtyä tulevina vuosina tuntilaskutukseen. Se voidaan ottaa käyttöön pilotoiden se aluksi muutamissa päiväkodeissa. Samalla tavoin aloitteeni päivähoidon hoitotakuusta toteutettiin. Ensin se vuonna 2009 pilotoitiin muutamissa päiväkodeissa, ja seuraavana vuonna se otettiin kokonaan käyttöön. Tänä päivänä päivähoidon hoitotakuu on jo arkipäivää.

 

Kirjoitus on lähetetty Aamulehden mielipidesivuille 23.9.2012

 

 

 

Puhe valtuustossa. Hyvinvoinnin tila -raportti

Maanantai 20.8.2012 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Hyvinvoinnin tila -raportista näkyy, että suuri osa tamperelaisista nuorista voi hyvin. Kuitenkin niiden nuorten määrä, joilla ei mene hyvin, on liian iso.

Vuonna 2010 tamperelaisista 17—24 –vuotiaista jäi koulutuksen ulkopuolelle 9,3 prosenttia. Vaikka koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten osuus on Tampereella suurten kaupunkien vertailussa pienin yhdessä Oulun kanssa, se on silti 2650 nuorta liikaa. Koulunkäynnin keskeyttäminen tai se, ettei pääse opiskelemaan laisinkaan, ei ole kenenkään etu. 

Kesäkuussa ilmeni, että 190 peruskoulunsa päättänyttä nuorta jäi ilman jatko-opiskelupaikkaa yhteisvalinnassa. Kysyisin apulaispormestareilta, kuinka monelle näistä on löydetty opiskelupaikka. Lupauksia ainakin oli, että lisäopetukseen, lukiostarttiin, Silta-Lisään ja ammattistartti-koulutukseen on syksyllä tulossa saman verran paikkoja niille nuorille, joilla ei vielä kesäkuussa ollut jatko-opiskelupaikkaa.

Olen tutustunut aikamoiseen määrään nuoria viimeisten kymmenen vuoden aikana ja niiden nuorten määrä, jotka eivät ole halunneet minnekään opiskelemaan,  on laskettavissa kahden käden sormilla. Yhdeksäsluokkalaisilla on erilaisia jatko-opintosuunnitelmia, monenlaisia tulevaisuuden haaveita ja unelma-ammatteja. Jos nuori ei pääse opiskelemaan, kariutuu nopeasti usko tulevaisuuteen. Pahimmillaan nuori syrjäytyy ja jää ulkopuoliseksi. Tukitoimia olisikin monesti  tarjottava jo alakoulussa niille, joiden syrjäytymisen vaara on ennustettavissa. Liian usein on kyse ilmiöstä, jota kutsutaan perinnölliseksi syrjäytymiseksi.

Maan hallitus on ottanut tilanteen vakavasti ja hallitusohjelman yksi kärkihankkeista on nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen. SDP linjasi puoluekokouksessaan, että nuorten yhteiskuntatakuun toteutus viedään joka kuntaan.

Raportti osoittaa, että Tampereen työttömyysaste on suurista kaupungeista kolmanneksi korkein. Myös  nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on Tampereella määrällisesti enemmän kuin muissa suurissa kaupungeissa. Vaikka työttömyyden lasku on saatu pysäytettyä, meillä on yhä elokuussa paljon pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria työttömiä. Nuorten työllisyys on myös tärkeä asia kaupungin talouden kannalta. Työttömänä nuori on yhteiskunnan tuen varassa. Lisäksi nuori on poissa tuottavasta työstä, jonka palkkatulosta hän voisi maksaa veroja.

Koulutus ei ole vain opetusta, vaan ennen kaikkea nuorten kohtaamista ja tukemista. Moni nuori tarvitsee tukea ja ohjausta kädestä pitäen. Kun säästetään esimerkiksi ammatillisesta lähiopetuksesta, kuten kesäkuun valtuussa säästettiin, säästetään siitä tuesta ja ohjauksesta, jota opettajat nuorille antavat ja myös siitä tuesta, jonka nuoret antavat toisilleen. 

Puhe valtuustossa: Päiväkotien ja koulujen sisäilmaongelmat

Maanantai 20.8.2012 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Valtuutettu Joonas Lepistön aloite on tärkeä. Se nostaa esiin päiväkotien ja koulujen sisäilma- ja kosteusvaurio-ongelmat. Vastaus antaa myös valtuustolle selkeän viestin. Sisäilmaongelmia selvittäviä työryhmiä on jo riittävästi ja selvityksiä ongelmakohteista löytyy – vain raha puuttuu. Valtuuston tuleekin mielestäni jo tämän vastauksen perusteella ryhtyä budjettineuvotteluissa toimenpiteisiin. Määrärahoja on kohdistettava entistä enemmän nimenomaan ennakoivaan ja korjaavaan kiinteistönpitoon.   

OAJ:n elokuussa julkaistusta opetusalan henkilöstölle ja vanhemmille suunnatusta kyselystä käy ilmi, että sisäilmaongelmia esiintyy kahdessa kolmasosassa kouluja tai päiväkoteja. Näin on myös Tampereella. Aloitteen vastauksessa todetaan, että sisäilma- ja kosteusvaurio-ongelmia esiintyy Tilakeskuksen vuokratiloissa ja omissa rakennuksissa. Ongelmien todetaan aiheuttavan terveydellisiä haittoja ja kustannuksia entistä enemmän.

Lahdessa 1000 oppilasta aloittaa lukuvuotensa parakkikoulussa home- ja sisäilmaongelmien vuoksi. Hämeenlinnan Tuomelan ala-aste suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi helmikuussa nopealla aikataululla, ja lapset siirrettiin ympäri kaupunkia. Esimerkkejä löytyy siis lukuisia. Tampereella eräässä alakoulussa opettaja menetti jatkuvasti äänensä. Lääkäritutkimuksissa kävi ilmi, että hän on altistunut homeelle. Lopulta opettaja siirrettiin toiseen kouluun, jossa hän ei enää sairastellut ja on ollut työkykyinen. Mitään ei kiinteistössä korjattu. Lapset ja uusi opettaja jatkavat altistumista. 

Yksi syy lisääntyneisiin sisäilmaongelmiin on ilmastoinnin kytkeminen säästösyistä öiksi pois. Sisäilmayhdistys ry:n mukaan rakennuksissa syntyy epäpuhtauksia jatkuvasti, joten ilmanvaihdonkin on oltava aina päällä. Muuten epäpuhtauspitoisuudet nousevat korkeiksi ja epäpuhtaudet varastoituvat esimerkiksi pintamateriaaleihin. Hyvän sisäilman takaava vaihtoehto on pitää ilmanvaihto jatkuvasti päällä.

Ympäristöministeriön kosteus- ja hometalkoot -ohjelman päällikkö Juhani Pirinen toteaa, että 80–90 prosenttia julkisista rakennuksista sulkee ilmanvaihtonsa yöksi. Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi huonontaa ilmanlaatua kahdella tavalla. Ensinnäkin uusi raitis tuloilma ei pääse laimentamaan ilmassa olevia epäpuhtauksia. Toiseksi jos vain huono ilma poistuu, rakennukseen syntyvä alipaine imee rakenteissa olevaa mikrobikasvustoa ja epäpuhtauksia.

Nykyinen äidinkielenluokkani on kärsinyt alipaineistusongelmista. Ne ovat nyt korjattu kesän aikana. Toivon todella niin, sillä en halua olla kävelevä ihmiskoe, kuten kollega minulle tänään totesi. Jää vain arvailujen varaan, onko tämä valuva nenä, käheä ääni ja kipeytynyt kurkku jälleen kerran yksi koulujen sisäilmaongelmien aiheuttama vaiva vai ihan tavallinen kesäflunssa. 

Mielipidekirjoitus AL: Lisää vapaata kaupunkitilaa ja lähiliikuntapaikkoja

Tiistai 7.8.2012 - Johanna Loukaskorpi

Kierrätettyään Härmälän päiväkodin lapsia ympäri Tampereen keskustaa toimittaja Matti Kuusela (AL 29.7.2012) tuli reportaasissaan päätelmään, että Tampere vihaa lapsiaan. Tällä on ikävä kaiku kaupunginvaltuutetun korvissa, sillä tunnen lukuisia valtuutettuja ja virkamiehiä, jotka pyrkivät päätöksenteossaan miettimään lapsinäkökulmaa ja yrittävät tehdä kaupungista parempaa paikkaa lapsille ja nuorille.

Tampere ei vihaa lapsiaan tai ole lapsivihamielinen kaupunki. Tampereella on muun muassa tasokkaita leikkipuistoja. Sorsapuiston uudistukset ovat onnistuneet, ja Näsinpuiston puistosuunnitelma vaikuttaa kiinnostavalta. Jatkossa toivottavasti Iidesrannan perhepuisto toteutuu ja tuo kaupunkiin jonkinlaisen seikkailupuiston.  Kun puhutaan lapsiystävällisestä kaupungista, aina ei tarvitse rakentaa kalliita leikkipuistoja. Lapset innostuvat pienistä asioista.

Kööpenhaminassa törmäsin keskellä kaupunkia kolmeen kadun sisälle rakennettuun trampoliiniin. Kaupunkikierroksesta väsyneet poikani saivat uutta virtaa, kiukku unohtui, eikä pomppimisesta meinannut tulla loppua. Seuraavana päivänä yksi kolmesta kysyi, voidaanko taas kiertää trampoliinien kautta.

Kaupunkitilaa tulee suunnitella niin, ettei sitä ajatella vain aikuisten silmin. Vapaat graffitiaidat ja piirtämiseen varatut kadunpätkät luovat mahdollisuuksia myös lapsille toteuttaa luovuuttaan. Itse toisin kaupunkiin kiipeilyn mahdollistavia ja sallivia katutaideteoksia. Kuninkaankatu ongelmineen keskusteluttaa jatkuvasti kaupunkikehittäjiä. Minua kiehtoo ajatus, että katu muutettaisiin lasten kaduksi. Toisin sanoen antaisin lasten vallata kadun takaisin juopoilta. Toisin kadulle esimerkiksi koripallokorit, skeittirampin ja erilaisia kiipeilyyn sopivia katutaideteoksia. Sinne sopisi myös Kööpenhaminassa näkemäni trampoliini.

Tampereella on liian paljon tyhjiä, toimimattomia ja hiljaisia koulujen ja päiväkotien pihoja. Pienelläkin ehostuksella niihin saa hankittua muutamia liikuntavälineitä. Koulujen pihat ovat oivallisia lähiliikuntapaikkoja kaikille – ei vain kouluikäisille. Koulujen pihoja tulisi muuttaa tulevien vuosien aikana monitoimikentiksi ja lähiliikuntapaikoiksi. Ne houkuttelevat kaikenikäisiä liikkumaan omatoimisesti, estävät koulujen pihoissa iltaisin tapahtuvaa ilkivaltaa ja lisäävät lasten ja nuorten liikunnallista aktiivisuutta sekä kouluaikana että kouluajan ulkopuolella. 

Tamperetta pitää kehittää lasten ääntä kuunnellen.Lapsinäkökulmaa ja lapsimyönteistä ajattelua tarvitaan päätöksenteossa. Lasten äänen saa parhaiten kuuluviin äänestämällä ”lapsipuolueen” edustajia.

Kirjoitus julkaistu hieman lyhennettynä Aamulehden Lukijalta-sivuilla 7.8.2012

Johannan päiväkirja: Kaupunkitiloja, lapsia ja polkupyöriä

Sunnuntai 29.7.2012 klo 12.33 - Johanna Loukaskorpi

Rakas päiväkirja, Matkustimme kesälomalla Tanskaan ja Pohjois-Saksan pikkukaupungeihin. Lomamatka tuli mieleeni luettuani tämän päivän Aamulehdestä (29.7.2012) Matti Kuuselan reportaasin Tampere – lapsilta kielletty. Kuusela on kierrättänyt Härmälän päiväkodin lapsia ympäri Tampereen keskustaa, ja lapset ovat kuvanneet kaupunkia. Kuusela tulee lasten kokemusten pohjalta siihen johtopäätökseen, että Tampere vihaa lapsiaan. Tällä on ikävä kaiku ainakin kaupunginvaltuutetun korvissa ja silmissä, sillä tunnen lukuisia valtuutettuja ja virkamiehiä, jotka pyrkivät päätöksenteossaan miettimään lapsinäkökulmaa ja yrittävät tehdä kaupungista parempaa paikkaa lapsille ja nuorille.

 

Aamulehden jutusta käy ilmi, että kaupungissa on kyllä paikkoja lapsille, mutta ne ovat aidattuja ja suljettuja saarekkeita. Lapset kaipaavat kuitenkin enemmän vapautta ja salaisia paikkoja. Aikuiset kahlitsevat lapset autoihin ja eristävät suljettuihin, aidattuihin leikkipuistoihin, joita Tampereenkin keskustassa on vähän. Kun puhutaan lapsiystävällisestä kaupungista, aina ei tarvitse rakentaa kalliita leikkipuistoja. Lapset innostuvat pienistä asioista. Kööpenhaminassa törmäsin keskellä kaupunkia kolmeen kadun sisälle rakennettuun trampoliiniin. Kaupunkikierroksesta väsyneet pojat saivat uutta virtaa, kiukku unohtui, eikä pomppimisesta meinannut tulla loppua. Seuraavana päivänä yksi kolmesta kysyi, voidaanko taas kiertää trampoliinien kautta. Kaupunkitilaa tulee suunnitella niin, ettei sitä ajatella vain aikuisten silmin. Vapaat graffitiaidat ja piirtämiseen varatut kadunpätkät luovat mahdollisuuksia myös lapsille toteuttaa luovuuttaan. Itse toisin kaupunkiin myös kiipeilyn mahdollistavia ja sallivia katutaideteoksia.   

 

Kymmenen päivän kesälomamatkamme päättyi kolmen päivän tutustumiseen Kööpenhaminaan. Ihastuin Kööpenhaminan pyöräilykulttuuriin ja aloin haaveilla taakkapyörästä, jolla kuljettaa lasta, tavaroita ja koiraa ympäri kaupunkia. Viime kesänä hankin polkupyöräkärryn polkupyöräni taakse. Kärry on ollut paras hankinta pitkään aikaan ja jaksan harmitella sitä, että hankin sen vasta viime kesänä nuorimman pojan ollessa jo neljä. Minun olisi pitänyt hankkia se 14 vuotta sitten.

 

Tutkija Päivi Setälän tutki, mitä lapset näkevät kulkiessaan päiväkotiin kävellen. Tutkimuksesta ei tullut mitään, sillä Suomessa lapset tuodaan ja viedään päiväkotiin lyhyetkin matkat autolla. Hän toteaakin, että Suomeen on kasvanut ”takapenkkiläisten” sukupolvi, joka ei saa mitään kokemuksia lähiympäristöstä. Meillä päiväkotiin kävellään – tosin päiväkoti onkin 100 metrin päässä, enkä halua syyllistää vanhempia, jotka vievät lapset autolla hoitoon. Syynä autolla vientiin ovat perheissä ainakin kiire (kävellen kuljetaan hitaasti), työmatkojen autopainoitteinen kulkeminen, vaikeus kuljettaa useampia lapsia pyörällä ja  ilmasto. Taakkapyörät ja pyöräkärryt tosin yleistyessään voisivat ainakin kevät-, kesä- ja syksyaikaan vähentää lasten autolla kuljettamista.

 

En ole itse koskaan uskaltanut kuljettaa lapsia pyöräistuimessa. Viime kesän kärryhankinta mahdollisti vihdoinkin sen, että pystyn pyöräilemään lapsen kanssa kahden – ilman, että lapsen isä on aina mukana. Olemme pyöräilleet perheenä tämän jälkeen myös paljon. Kööpenhaminassa kaikki kulkivat pyörillä. Jopa poikaystävät kuljettivat tyttöystäviään pyörillä – pyörän edessä olevassa laatikossa. Ensi kesänä aion myydä pyöräkärryn, koska kuusivuotias ei enää kärryyn mahdu. Harkitsen (sähköavusteisen) taakkapyörän hankkimista. Siihen lapsi ja koira sopivatkin vuosiksi eteenpäin. Taakka- tai tavarapyörät sopivat myös vähän vanhemmille – varsinkin sähköavusteisena. Sitten kun olen itse raihnainen, mies tai lapset voivat kuljettaa minua sillä.

 

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehden blogeissa Johannan päiväkirjassa.

Johannan päiväkirja: Suvivirren sijaan säästöjä ja säästölistoja

Maanantai 11.6.2012 - Johanna Loukaskorpi

Rakas päiväkirja, lukio- ja ammatillisen koulutuksen lisäsäästövaatimukset esitettiin sopivasti juuri koulujen loppumisviikolla. Se on ovelaa politiikkaa. Raskas kouluvuosi on takana ja opettajat ovat lukukaudesta väsyneitä - opiskelijat ja opettajat molemmat odottavat jo hartain mielin lomaa. Tampereen kaupunginhallitus kuitenkin päätti, että lukukausi oppilaitoksissa päätetäänkin suvivirren sijaan lisäsäästöihin, jotka toteutetaan syksyllä. Opettajien ja opiskelijoiden kirmatessa kesälaitumelle ei kukaan muista valittaa epäoikeudenmukaisten päätösten perään. Tänään (11.6) Aamulehden Lukijalta-sivuilla useat lukio-opettajat kertovat, mistä päätöksessä on lukiossa oikeasti kyse. Tampereen kaupunki piilolomauttaa opettajansa lukiossa, ja näin heikentää tuntuvasti opetusta ja sen laatua sekä opettajien ja opiskelijoiden työhyvinvointia.

 

Kun on kyse koulutuksesta, säästöt tarkoittavat aina heikennyksiä. Kouluissa ei voi käytännössä säästää kuin opetuksesta eli työstä. Lukioiden kohdalla säästöt tarkoittavat kurssien leikkaamista. Tämä ei kerro mitään sille, joka ei ole koulumaailmaan tutustunut kuin itse siellä aikoinaan penkkejä kuluttamalla ja pulpetin kanteen piirtelemällä. Lukiossa kaupunki haluaa leikata 202 kurssia. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että kun aiemmin äidinkielen ensimmäinen lukiokurssi vaikkapa 75 lukion ykköselle olisi opetettu kolmessa samaan aikaan pidettävässä ryhmässä, säästöjen jälkeen sitä opetettaisiin vain kahdessa. Säästäjä ei tällöin ole ainakaan se lukion ykkönen, joka tarvitsisi henkilökohtaista ohjausta ja opettajan apua, mutta kukas siitä piittaa. Paperilla säästö on saatu sujuvasti aikaan. Kukaan ei tunnu piittaavan siitäkään opiskelijasta, joka kurssien vähentyessä joutuu tilanteeseen, että valmistuminen viivästyy, koska kurssia ei pidetäkään tänä vuonna. Se säästettiin seuraavalle vuodelle.  

 

Aamulehdessä oli tänään toinenkin koulutukseen säästöihin liittyvä merkittävä mielipidekirjoitus. SDP:n osaamis- ja elinkeinolautakunnan edustajat Auli Korhonen, Heini Lehtokannas ja Marja-Sinikka Tuhkanen-Mattila kirjoittavat osuvasti, mitä säästöt ammatillisella puolella tarkoittavat. Sielläkin lähiopetus vähenisi merkittävästi. On aika kyseenalaista puhua syrjäytymisen ehkäisystä, jos samaan aikaan leikataan opetuksesta, joka estää syrjäytymiskehitystä.

 

SDP:n valtuustoryhmän mielestä XL-ryhmä rikkoo sovittua budjettisopua ja leikkaa ennaltaehkäisystä. SDP ei halua leikata peruspalveluista, johon muun muassa koulutus lukiossa ja ammatillisella puolella kuuluu. Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän mielestä ennaltaehkäisy on vaikuttavuudeltaan oikeansuuntaista ja järkevää, emmekä me näe mahdolliseksi lukioiden ja ammatillisen koulutuksen lähiopetustuntien karsimista.

 

Toimin itse peruskoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Olen myös opettanut lukiossa ja toiminut opettajankouluttajana normaalikoulussa. Tiedän, mitä tarkoittaa, kun opetuksesta säästetään. Silloin säästetään tulevaisuudesta. Erityisesti tällaisina aikoina jolloin monet nuoret voivat pahoin, meidän pitäisi antaa koulujen toimia niillä resursseilla, jotka niille on annettu. Olisi tärkeätä päättää kevätlukukausi säästöjen sijaan suvivirteen ja antaa opiskelijoille ja opettajille se suviloma, jonka he ansaitsevat.

 

Kirjoittaja on tamperelainn sdp:n kaupunginvaltuutettu ja opettaja

 

Mielipidekirjoitus Tori: Suomalaisnuorten lukutaito heikkenee

Keskiviikko 2.5.2012 - Johanna Loukaskorpi

Vaikka suomalaisnuoret ovat olleet lukutaidon Pisa-tutkimusten kärjessä vuosia, törmää äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja yhä useammin yläasteikäisiin nuoriin, jotka ovat onnistuneet luovimaan läpi alakoulun lukematta yhtään ainoata kaunokirjallista opusta. Sama meno jatkuu yläkoulussa. ”Mä en oo ikinä lukenu yhtään kirjaa, enkä mä perusta tälläsistä kirjajutuista”, toteaa yhdeksäsluokkalainen poika. Lukeminen ei innosta, eikä motivoi. Lukutaidon ylläpitäminen ei ole tarpeellinen taito, sillä kaikkihan lukea osaavat. Vai osaavatko?
 
Teetin vähän aikaa sitten kahdeksannella luokalla lukutaidon testin, jossa oppilaiden piti vertailla kolmea samasta aiheesta kirjoitettua uutista. Valitettavan moni oppilaista ei osannut tehdä päätelmiä tekstien pohjalta tai arvioida uutisten eroja ja luotettavuutta. Monen oppilaan lukutaidon taso oli heikko tai välttävä ja vain yksi yli 20 oppilaan ryhmästä ylsi kiitettävään arvosanaan. Samansuuntaista viestiä kuulee muiltakin äidinkielen opettajilta.
Opetusministeriön tuoreimmasta julkaisusta käy ilmi, että suomalaisnuoret ovat aiempaa huonompia lukemaan tekstejä tarkasti. Erikoistutkija Sari Sulkusen mukaan nykyään lukijat joutuvat silmäilemään suuria tekstimääriä. Hän arvelee tämän vaikuttavan siihen, että nuoret osaavat aiempaa huonommin tarkan ja yksityiskohtaisen lukutavan. Monet nykynuoret eivät enää jaksa keskittyä lukemaan tarkasti. On totuttu siihen, että kaikki tieto on klikkauksen päässä. Joka kymmenes yli 16-vuotias ei ymmärrä lukemaansa. Lukutaito näkyy koulussa pärjäämisenä, opintomenestyksenä ja elämän hallintana. Hyvään lukutaitoon liittyy kiinteästi nuoren asenne lukemista kohtaan, erilaiset lukemisen tavat ja luettavien tekstien monipuolisuus.  Sanomalehtien liiton tutkimuksesta (HS 2.2.2012) käy ilmi, että Pisa-kokeissa menestyneet ovat lukeneet erityisesti sanomalehtiä. Nuoret jakaantuvatkin yhä selvimmin niihin, jotka haluavat, osaavat ja ymmärtävät lukemaansa sekä niihin, jotka eivät halua, osaa, eivätkä ymmärrä lukemaansa. Heikko lukutaito eriarvoistaa nuorisoa ja pahimmillaan syrjäyttää nuoren jatko-opinnoista ja yhteiskunnasta.    
 
Viimeisten vuosien aikana lasten ja nuorten omaksi huviksi ja vapaa-ajan kuluksi tarkoitettu lukeminen on vähentynyt. Kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää ajattelukykyä, lisää mielikuvitusta, parantaa sanavarastoa ja kielellistä kehitystä, auttaa tiedon jäsentelyssä ja ymmärtämisessä sekä tuottaa elämyksiä. Suomalaiset kirjallisuusalan järjestöt käynnistivät Myytti lukukansasta –kampanjan, jonka tarkoituksena on vahvistaa lukemisen ja kirjallisuuden asemaa Suomessa.
 
Kirjastolla on myös tärkeä rooli lasten ja nuorten lukemisen edistämisessä. Suomen Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relanderin mukaan kirjaston tulisi olla rollaattorimatkan päässä kotoa. Kirjastojen ei tule olla vain rollaattorimatkan päässä, vaan myös koulumatkan varrella. Koulujen yhteydessä ja  välittömässä läheisyydessä olevia kirjastoja ei tule säästösyistä sulkea, vaan näiden määrärahat on turvattava ja yhteistyötä koulujen sekä kirjastojen kesken tulee lisätä. Kuntien ja valtion tulisi myös yhdessä turvata koulukirjastojen määrärahat. 
 
”Mä en ole ikinä lukenu yhtään kirjaa, enkä mä perusta tälläsistä kirjajutuista”, kirjoitti yhdeksäsluokkalainen poika kirjallisuustehtäväänsä, mutta jatkoi kysymällä: ”Löytyykö tähän jatko-osaa?” Toivoa on, mutta ei riitä, että lukemisen puolesta tehdään työtä vain kouluissa. Parhaiten lukemiseen ja lukijaksi kasvetaan kotona. Kodin ja koulun lisäksi myös poliittisen päätöksenteon on oltava lukemisen puolella.
 
Johanna Loukaskorpi
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, kaupunginvaltuutettu (sd)

Mielipidekirjoitus on julkaistu Tori-lehdessä 2.5.2012