Puhe valtuustossa. Hyvinvoinnin tila -raportti

Maanantai 20.8.2012 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Hyvinvoinnin tila -raportista näkyy, että suuri osa tamperelaisista nuorista voi hyvin. Kuitenkin niiden nuorten määrä, joilla ei mene hyvin, on liian iso.

Vuonna 2010 tamperelaisista 17—24 –vuotiaista jäi koulutuksen ulkopuolelle 9,3 prosenttia. Vaikka koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten osuus on Tampereella suurten kaupunkien vertailussa pienin yhdessä Oulun kanssa, se on silti 2650 nuorta liikaa. Koulunkäynnin keskeyttäminen tai se, ettei pääse opiskelemaan laisinkaan, ei ole kenenkään etu. 

Kesäkuussa ilmeni, että 190 peruskoulunsa päättänyttä nuorta jäi ilman jatko-opiskelupaikkaa yhteisvalinnassa. Kysyisin apulaispormestareilta, kuinka monelle näistä on löydetty opiskelupaikka. Lupauksia ainakin oli, että lisäopetukseen, lukiostarttiin, Silta-Lisään ja ammattistartti-koulutukseen on syksyllä tulossa saman verran paikkoja niille nuorille, joilla ei vielä kesäkuussa ollut jatko-opiskelupaikkaa.

Olen tutustunut aikamoiseen määrään nuoria viimeisten kymmenen vuoden aikana ja niiden nuorten määrä, jotka eivät ole halunneet minnekään opiskelemaan,  on laskettavissa kahden käden sormilla. Yhdeksäsluokkalaisilla on erilaisia jatko-opintosuunnitelmia, monenlaisia tulevaisuuden haaveita ja unelma-ammatteja. Jos nuori ei pääse opiskelemaan, kariutuu nopeasti usko tulevaisuuteen. Pahimmillaan nuori syrjäytyy ja jää ulkopuoliseksi. Tukitoimia olisikin monesti  tarjottava jo alakoulussa niille, joiden syrjäytymisen vaara on ennustettavissa. Liian usein on kyse ilmiöstä, jota kutsutaan perinnölliseksi syrjäytymiseksi.

Maan hallitus on ottanut tilanteen vakavasti ja hallitusohjelman yksi kärkihankkeista on nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen. SDP linjasi puoluekokouksessaan, että nuorten yhteiskuntatakuun toteutus viedään joka kuntaan.

Raportti osoittaa, että Tampereen työttömyysaste on suurista kaupungeista kolmanneksi korkein. Myös  nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on Tampereella määrällisesti enemmän kuin muissa suurissa kaupungeissa. Vaikka työttömyyden lasku on saatu pysäytettyä, meillä on yhä elokuussa paljon pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria työttömiä. Nuorten työllisyys on myös tärkeä asia kaupungin talouden kannalta. Työttömänä nuori on yhteiskunnan tuen varassa. Lisäksi nuori on poissa tuottavasta työstä, jonka palkkatulosta hän voisi maksaa veroja.

Koulutus ei ole vain opetusta, vaan ennen kaikkea nuorten kohtaamista ja tukemista. Moni nuori tarvitsee tukea ja ohjausta kädestä pitäen. Kun säästetään esimerkiksi ammatillisesta lähiopetuksesta, kuten kesäkuun valtuussa säästettiin, säästetään siitä tuesta ja ohjauksesta, jota opettajat nuorille antavat ja myös siitä tuesta, jonka nuoret antavat toisilleen. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, nuorisotyöttömyys, yhteiskuntatakuu, jatko-opiskelupaikka, koulu, keskeyttäminen, työtön