Puhe valtuustossa: Päiväkotien ja koulujen sisäilmaongelmat

Maanantai 20.8.2012 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Valtuutettu Joonas Lepistön aloite on tärkeä. Se nostaa esiin päiväkotien ja koulujen sisäilma- ja kosteusvaurio-ongelmat. Vastaus antaa myös valtuustolle selkeän viestin. Sisäilmaongelmia selvittäviä työryhmiä on jo riittävästi ja selvityksiä ongelmakohteista löytyy – vain raha puuttuu. Valtuuston tuleekin mielestäni jo tämän vastauksen perusteella ryhtyä budjettineuvotteluissa toimenpiteisiin. Määrärahoja on kohdistettava entistä enemmän nimenomaan ennakoivaan ja korjaavaan kiinteistönpitoon.   

OAJ:n elokuussa julkaistusta opetusalan henkilöstölle ja vanhemmille suunnatusta kyselystä käy ilmi, että sisäilmaongelmia esiintyy kahdessa kolmasosassa kouluja tai päiväkoteja. Näin on myös Tampereella. Aloitteen vastauksessa todetaan, että sisäilma- ja kosteusvaurio-ongelmia esiintyy Tilakeskuksen vuokratiloissa ja omissa rakennuksissa. Ongelmien todetaan aiheuttavan terveydellisiä haittoja ja kustannuksia entistä enemmän.

Lahdessa 1000 oppilasta aloittaa lukuvuotensa parakkikoulussa home- ja sisäilmaongelmien vuoksi. Hämeenlinnan Tuomelan ala-aste suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi helmikuussa nopealla aikataululla, ja lapset siirrettiin ympäri kaupunkia. Esimerkkejä löytyy siis lukuisia. Tampereella eräässä alakoulussa opettaja menetti jatkuvasti äänensä. Lääkäritutkimuksissa kävi ilmi, että hän on altistunut homeelle. Lopulta opettaja siirrettiin toiseen kouluun, jossa hän ei enää sairastellut ja on ollut työkykyinen. Mitään ei kiinteistössä korjattu. Lapset ja uusi opettaja jatkavat altistumista. 

Yksi syy lisääntyneisiin sisäilmaongelmiin on ilmastoinnin kytkeminen säästösyistä öiksi pois. Sisäilmayhdistys ry:n mukaan rakennuksissa syntyy epäpuhtauksia jatkuvasti, joten ilmanvaihdonkin on oltava aina päällä. Muuten epäpuhtauspitoisuudet nousevat korkeiksi ja epäpuhtaudet varastoituvat esimerkiksi pintamateriaaleihin. Hyvän sisäilman takaava vaihtoehto on pitää ilmanvaihto jatkuvasti päällä.

Ympäristöministeriön kosteus- ja hometalkoot -ohjelman päällikkö Juhani Pirinen toteaa, että 80–90 prosenttia julkisista rakennuksista sulkee ilmanvaihtonsa yöksi. Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi huonontaa ilmanlaatua kahdella tavalla. Ensinnäkin uusi raitis tuloilma ei pääse laimentamaan ilmassa olevia epäpuhtauksia. Toiseksi jos vain huono ilma poistuu, rakennukseen syntyvä alipaine imee rakenteissa olevaa mikrobikasvustoa ja epäpuhtauksia.

Nykyinen äidinkielenluokkani on kärsinyt alipaineistusongelmista. Ne ovat nyt korjattu kesän aikana. Toivon todella niin, sillä en halua olla kävelevä ihmiskoe, kuten kollega minulle tänään totesi. Jää vain arvailujen varaan, onko tämä valuva nenä, käheä ääni ja kipeytynyt kurkku jälleen kerran yksi koulujen sisäilmaongelmien aiheuttama vaiva vai ihan tavallinen kesäflunssa. 

1 kommentti . Avainsanat: sisäilma, homeongelmat, valtuustoaloite, kosteusvaurio,