Vastine Tamperelainen: Eriarvoistumista tulee ehkäistäLauantai 7.1.2012 - Johanna Loukaskorpi Heikki Luoto (ps) kirjoitti (Tamperelainen 31.12.) Tampereen kaupunginvaltuuston hyväksymästä koulujen eriarvoistumisen ehkäisyyn liittyvästä valtuustoaloitteestani. Kirjoituksessaan Luoto toteaa, että aloitteen vaatimista 50 000 eurosta iso osa valuu pieninä puroina valtavaan maahanmuuttokustannusten virtaan. Vaikka maahanmuutto Suomeen on kansainvälisesti vähäistä ja esimerkiksi Tampereella pääkaupunkiseutuun nähden minimaalista, käyttää Luoto ilmauksia kuten virta. Kielikuva luonnonmullistuksesta viestii uhasta ja hallitsemattomuudesta. Aivan kuin maahanmuuttajia virtaisi Tampereelle suurena vyörynä tai tulvana, jota ei pystytä hallitsemaan. Perussuomalaisille tyypillinen poliittinen retoriikka perustuu tällaisiin kielikuviin ja pelotteluun. Puhutaan pakkokansainvälistymisestä – aivan kuin tavallisesta tamperelaisesta tulisi uhri, joka pakolla kansainvälistetään pakolaisten ja maahanmuuttajien toimesta. Maahanmuuttajat toimivat perussuomalaisille poliitikoille sopivana syntipukkina. Koulujen eriarvoistuminen on iso ongelma ja on aivan liian helppoa syyttää siitä maahanmuuttajia. Heikki Luoto tuntuu kirjoituksessaan unohtavan, että työttömyyden kasvu, nuorison syrjäytyminen ja alueiden eriarvoistuminen ovat aivan kotitekoisia ongelmia. Kaupunkien lähiökouluihin on 2000-luvulla keskittynyt entistä enemmän maahanmuuttajataustaisten, sosiaalisesti syrjäytyneiden, taloudellisesti heikompiosaisten perheiden lapsia mm. lastensuojeluasiakkaita ja perheitä joissa työttömyyttä on monessa sukupolvessa. Opettajat kokevat lähiökouluissa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, sillä heillä ei ole riittävästi keinoja tukea haastavia oppilaita. Kaivattuja tukimuotoja ovat resurssi- ja erityisopettajien määrän lisäys, pienemmät ryhmäkoot ja koulunkäyntiavustajien määrä. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että koulut vaikuttavat merkittävästi alueiden kehitykseen. Jos koulujen oppilaspohja ja oppimistulokset eriytyvät alueellisten erojen kasvaessa, koulut kiihdyttävät entisestään alueiden eriytymiskehitystä lapsiperheiden muuttaessa alueelta tai oppilaiden hakeutuessa muihin kuin lähikouluihinsa. Koulujen ja aluekehityksen välisen kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen tiedostaminen on tärkeää, sillä kouluja tukemalla edistetään koulutusjärjestelmän tasa-arvoa ja samalla asuinalueiden tasapainoista kehitystä. Sosialidemokraatteille koulutuksellinen tasa-arvo on yksi tärkeimmistä arvoista. Koulutuksellisen tasa-arvon periaate on meidän kaikkien etu ja koskettaa nimenomaan lähiöiden asukkaita. Sen sijaan että osoittelee perussuomalaisten tavoin ongelmia ja pelottelee niillä, tulee päätöksentekijöiden miettiä keinoja, joilla ongelmia voidaan ehkäistä. Jään odottamaan perussuomalaisia avauksia eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Johanna Loukaskorpi, äidinkielen lehtori, kaupunginvaltuutettu (sd) Kirjoitus on julkaistu Tamperelaisessa 7.1.2012. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koulujen eriarvoistuminen, perussuomalaiset, koulutuksellinen tasa-arvo, maahanmuuttaja |