Puhe: Sorin aukio 29.3.2025

Lauantai 29.3.2025 - Johanna Loukaskorpi

Hyvät ystävät,

Sanna Marinin hallitus onnistui siinä, missä niin moni muu hallitus ennen häntä oli epäonnistunut: sote-uudistuksessa. Uudistuksen tavoite oli selkeä – parantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta ja yhdenvertaisuutta koko maassa.
Hyvinvointialueet ovat nyt toimineet kaksi vuotta. Nämä kaksi vuotta eivät ole olleet helppoja. Alueet ovat kamppailleet taloutensa kanssa ja olleet vahvassa valtiovarainministeriön talousohjauksessa. Valtuutetut ovat joutuneetkin tekemään vaikeita päätöksiä – myös täällä Pirkanmaalla.

Orpon hallitus on edellyttänyt, että hyvinvointialueet kattavat alijäämäiset budjettinsa vuoteen 2026 mennessä. Tämä vaade on kohtuuttoman tiukka ja on johtanut koviin leikkauksiin alueilla. Samaan aikaan Orpon hallitus on hellinyt yksityisiä terveysjättejä nostamalla Kela-korvauksia. Hallitus leikkaa julkisesta terveydenhuollosta ja tukee yksityistä terveyshuoltoa lähes 600 miljoonalla.

Tällä viikolla Orpon hallitus julkaisi uusia sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvia järkyttäviä ja vastuuttomia leikkauksia. Nämä leikkaukset iskevät kipeimmin niihin, jotka tarvitsevat apua eniten – vanhuksiin, vammaisiin, lapsiin ja sairaisiin. Hallituksemme löytää rahaa turkistarhoille ja terveysjäteille, mutta vie rahat vammaisten palveluista ja vanhusten kotihoidosta.

Pirkanmaalla aluevaltuusto torppasi viranhaltijoiden esityksen siirtää vanhusten päivätoiminta verkkoon. Nyt kokoomus ja perussuomalaiset ovat siirtämässä kotihoitoa yhä vahvemmin etäpalveluksi. Vanhuksemme eivät tarvitse lisää lääkerobotteja ja kuvapuhelimia. He tarvitsevat hoitajia, joilla on aikaa hoivata, keskustella ja huolehtia.
Sosialidemokraatit ovat Pirkanmaan hyvinvointialueella puolustaneet pirkanmaalaisten oikeutta saada hoitoa ja hoivaa. Me olemme vaatineet, että kahden viikon hoitotakuusta kiireettömään hoitoon pidetään Pirkanmaalla kiinni, vaikka Orpon hallitus siirsi hoitoon pääsyn kolmeen kuukauteen. Ja me pidämme siitä jatkossakin kiinni – se on lupauksemme teille. Meillä demareissa hyvinvointialueen työntekijöiden ääni tulee myös kuuluviin. Me kuulemme ja kuuntelemme.

Näissä kunta- ja aluevaaleissa on kyse siitä, millaisen tulevaisuuden haluamme rakentaa. Haluammeko kunnat ja alueet, joissa vain vahvimmat ja hyvätuloisimmat pärjäävät vai haluammeko yhteiskunnan, jossa pidämme huolta toisistamme ja jossa työntekijöiden työhyvinvointiin ja jaksamiseen kiinnitetään huomiota.

Sosialidemokraatit ovat aina taistelleet oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Me emme hyväksy hallituksen alueille esittämiä leikkauksia, ja me taistelemme paremman tulevaisuuden puolesta. Kuntien ja alueiden palveluiden puolesta. Niin Tampereella, Pirkanmaalla kuin koko Suomessakin.

Äänestäkää sosialidemokraatteja näissä vaaleissa. Äänestäkää oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja inhimillisen työelämän puolesta. Sillä kaiken voi tehdä reilummin, sillä hyvinvointimme tarvitsee puolustajan. Puolustetaan sitä yhdessä. 

Kiitos. 

Puhe on pidetty Sorin aukiolla SDP kampanjatilaisuudessa 29.3.2025.

Ps. Minua voi äänestää kuntavaaleissa numerolla 51 ja aluevaaleissa numerolla 2251.

2 kommenttia . Avainsanat: Ilmari Nurminen, Sanna Marin, Pirkanmaan hyvinvointialue, sosiaali- ja terveyspalvelut, leikkaukset, Petteri Orpon hallitus

Puhe yhdyspintaseminaarissa

Tiistai 10.12.2024 - Johanna Loukaskorpi

Hyvät yhdyspintaseminaarin osallistujat, arvoisa ministeri,

Tänään tässä seminaarissa keskustellaan ja kuullaan alustuksia hyvinvointialueiden ja kuntien välisestä yhteistyöstä ja yhdyspinnoista. Ajatus yhdyspintaseminaarista lähti viriämään Pirkanmaan hyvinvointialueella, ja kumppaneiksi Pirha sai seminaarin järjestämiseen Kuntaliiton, Hyvilin ja Tampereen kaupungin.

Kun minua pyydettiin seminaarin avaajaksi, aloin pohtia termiä yhdyspinta tarkemmin. Kysyin aluksi tekoälyltä termin synonyymeja. Tekoäly nimesi samaa tarkoittavaksi sanoiksi liittymäkohta, rajapinta, kosketuspinta ja liitoskohta. Googlesta ei taas nopealla vilkaisulla löytynyt sanalle synonyymeja.  Löysin Googlesta kuitenkin muutamia tutkielmia, joissa avattiin termiä. Yhdyspinta on melko uusi sana, jonka merkitys ei ole yksiselitteinen. Yksinkertaisen määritelmän mukaan yhdyspinta on teoreettinen kahden tai useamman organisaation tai sen osan välissä oleva toimintakenttä, jossa yhteisen asiakkaan kanssa toteutetaan yhteistä työtä. Kuulostaako tutulta?

Termi on kovin monimutkainen ja hallinnollinen ja asukkaan ja / tai palvelun käyttäjän näkökulmasta hankala ja epämääräinen. Hallinnossa käytetään usein erikoistermejä, jotka eivät avaudu tavalliselle ihmiselle, minkä johdosta viestinnästä tulee epäselvää ja vaikeaselkoista. Aluevaltuuston puheenjohtajana edustan asukkaita ja palveluiden käyttäjiä ja haluankin muistuttaa tämänkin seminaarin alkuun, että vaikka tässä salissa ja hallinnollisesti yhdyspinta on ymmärrettävä termi, niin se saattaa olla vaikea ymmärtää, jos ei ole perehtynyt asiaan. Vaarana on, että suljetaan ulkopuolelle ne, jotka eivät tunne termistöä, mikä voi estää kansalaisia ja asukkaita osallistumasta keskusteluihin tai päätöksentekoon. Itse suosisin yhdyspinta-termin sijaan enemmän sanoja yhteistyö ja kumppanuus.

Yhdyspintatyö seminaarin aiheena on kuitenkin ajankohtainen ja tärkeä, sillä onnistunut yhteistyö hyvinvointialueiden ja kuntien välillä on avainasemassa asukkaiden ja palveluiden käyttäjien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä ihmisille tärkeiden hyvinvointipalveluiden laadun parantamisessa. Pirkanmaan hyvinvointialueen strategisena tavoitteena on, että ”Kuntayhteistyö on toimivaa ja luottamukseen perustuvaa ja että onnistumme yhdyspinnoilla. Tavoitteena kuntayhteistyössä on asukkaiden ja palveluiden asiakkaiden näkökulmasta sujuvat ja saumattomat yhdyspintapalvelut.” Toisin sanoen tavoitteena kuntayhteistyössä on siis asukkaiden ja palveluiden asiakkaiden näkökulmasta sujuva ja saumaton kumppanuus yhteisissä palveluissa.  

Valitettavasti yhteistyö ei ole todellisuudessa ollut aivan näin saumatonta ja sujuvaa kuin strategioissa ja ohjelmissa annetaan ymmärtää. Kuntajohtajat ja kuntapäättäjät ympäri Suomea ovat nostaneet esiin ongelmia ja kritiikkiä hyvinvointialueiden ja kuntien välisestä yhteistyöstä. Yhteistyön kehittämisessä onkin tärkeää huomioida myös kriittiset näkökulmat. Sillä vain siten voidaan parantaa yhteistyötä ja tulevaa tekemistä. Esimerkiksi meillä täällä Pirkanmaalla osa kuntajohtajista on kokenut, että kuntia ei ole kuultu riittävästi hyvinvointialueen palveluverkon suunnittelussa. Kritiikin kärki on ollut, että kuntien erityispiirteet ja asukkaiden tarpeet eivät aina ole tulleet riittävästi huomioiduiksi päätöksenteossa. Yhteistyö on nähty myös hankalaksi, koska hyte-työn vastuuhenkilöitä ja yhteistyötahoja on ollut hankala ison organisaation sisältä löytää ja epäselvyys yhteistyötahoista on vaikeuttanut yhteistyön koordinointia ja tehokasta toteutusta. Osa kuntien viranhaltijoista on myös kokenut, että hyvinvointialue irtautuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä ja sysää vastuun tästä kokonaan kunnille. Tampereella ovat hiertäneet niin lähitoritoiminnan vähentäminen, palveluliikenteen ohjaajista luopuminen tai kuntouttavan työtoiminnan leikkaukset. Osallistuin viime viikolla Hervannan alueverkoston tapaamiseen Hervannan kirjastossa. Paikalla oli Tampereen kaupungin työntekijöitä, Pirhan työntekijöitä, yhdistysten edustajia ja seurakunnan väkeä. Verkostossa nostettiin huoli alueen päihdetilanteesta, joka on noussut myös Tampereen kaupungin tekemässä asukaskyselyssä. Päihdehoitojen saatavuuden ongelmat näkyvät suoraan Hervannan kaduilla ja aiheuttavat asukkaissa ja alueella työskentelevissä turvattomuuden tunnetta. Keskustelussa ei taidettu käyttää kertaakaan termiä yhdyspinta, mutta tilaisuus oli mitä suurimmassa määrin yhdyspintatyötä, sillä päihdehaittojen ehkäiseminen on hyvä esimerkki asiasta, jota tulee tehdä kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyössä. Turvallisuus ja asukasviihtyisyys esimerkiksi yli 30 000 asukkaan Hervannassa vaatii yhteistä vastuunkantoa Tampereen kaupungin, alueen järjestöjen ja Pirhan toimesta.

Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä todetaan, että sosiaali- ja terveydenhuollolla tarkoitetaan sekä hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia lakisääteisiä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon tehtäviä ja palveluja että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluita. THL:n sivuilla taas lukee, että hyvinvointialueella on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy hyvinvointialueen muihin lakisääteisiin tehtäviin. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sisältääkin sairauksien ennaltaehkäisyä, mielenterveyden tukemiseen liittyviä tehtäviä, osallisuuden vahvistamista, syrjäytymisen ehkäisyä, turvallisuuden edistämistä, terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista ja yhteistyötä kuntien kanssa. 

Tässäkin salissakin tiedostetaan hyvin lain vaatimus ja vastuu terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, mutta helposti kuitenkin valtion rahoituksen ollessa tiukka, leikkaukset kohdistuvat alueilla terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen palveluihin. Laki edellyttää, että hyvinvointialueen ja alueen kuntien on neuvoteltava vähintään valtuustokausittain tehtäviensä hoitamiseen liittyvästä yhteistyöstä, tavoitteista ja työnjaosta. Neuvottelussa voidaan sopia ainakin yhteistyön edellyttämistä yhteistoimintarakenteista, toimintamalleista ja tiedonkulusta. Kunnista valitettavasti on kuulunut myös viestiä, että kuntien kanssa on kyllä neuvoteltu, mutta niiden tarpeita ja toiveita ei ole riittävästi kuultu. Kannustankin vahvempaan yhteistyöhön ja kumppanuuteen, vuoropuheluun ja osapuolia kuuntelemaan toisiaan, sillä asukkaat ovat yhteisiä ja tilanteet kunnissa ja kuntien sisälläkin erilaisia. Yhdenvertaisuuden vaade ei voi olla aina periaatteena.

Vaikka nostin puheeni aluksi esiin kritiikkiä, jota kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyöstä on ajoittain kuulunut, niin seuraavaksi on syytä nostaa esiin Pirkanmaan hyvinvointialueen onnistumisia. Kuntayhteistyö tunnistettiin Pirhan aloittaessa ja strategiaprosessissa aikataulullisesti yhdeksi kriittisimmistä asioista saada käyntiin. Voinkin ylpeydellä todeta, että Pirha on ollut Suomessa edelläkävijä hyvinvointialueista yhdyspintatyössä ja kuntayhteistyössä. Kahden vuoden aikana on luotu rakenteet yhteistyölle yhdessä Pirhan, kuntien ja Pirkanmaan liiton kanssa. Lisäksi on toteutettu viestintää ja kyselyitä kumppaneille.  

Näkisin, että Pirkanmaan eri toimijoiden historiallinen tapa vetää yhtä köyttä ja tehdä yhteistyötä on tämän mahdollistanut. Korostan samalla malttia yhdyspintojen ja yhteistyön rakentamisessa. On selvää, ettei yhteistyö ja yhdessä tekeminen voi ole valmis kahdessa vuodessa. Juha Tapion kappaleen sanoin: ”Meillä on aikaa vielä / Kääntää kellot kohdalleen. / Joka ainoa päivä on tänään.”

Olen puheessani nostanut esiin kritiikkiä ja onnistumisia ja lopuksi haluan nostaa esiin vielä yhden tärkeän kehittämiskohteen yhdyspintatyöhön – nimittäin kulttuurihyvinvoinnin edistämisen. Kulttuurihyvinvointi pohjautuu laajaan kansainväliseen tutkimusnäyttöön taiteeseen ja kulttuuriin osallistumisen hyödyistä ennaltaehkäisyssä ja sairauksien hoidossa. Ajattelen, että kulttuurihyvinvoinnin edistäminen osana asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä kuuluu hyvinvointialueiden lakisääteisiin tehtäviin. Kulttuurihyvinvoinnin kehittäminen kuitenkin edellyttää koordinoitua yhdyspintatyötä – sitä kuuluttamaani yhteistyötä ja kumppanuutta, konkreettisia toimenpiteitä ja rahallisia resursseja.  

Hyvät kuulijat, yhdyspintatyönhaasteiden ratkaiseminen vaatii meiltä kaikilta sitoutumista. On tärkeää, hyvinvointialueilla kuullaan kuntien, mutta myös alueen järjestöjen sekä asukkaiden tarpeita ja huolenaiheita. Tiedonkulkua tulee parantaa ja viestintää selkiyttää ja löytää keinoja tehdä asioita yhdessä kumppaneina asukkaiden parhaaksi. Näin voimme rakentaa toimivan ja tehokkaan yhteistyön hyvinvointialueiden ja kuntien välillä ja vahvistaa asukkaiden osallisuutta. Kiitän Pirkanmaan hyvinvointialueen puolesta Kuntaliittoa, Hyviliä ja Tampereen kaupunkia seminaariyhteistyöstä ja toivotan kaikille Teille innostavaa aamupäivää kiinnostavien alustusten parissa.  

Puhe on pidetty Tampere-talossa yhdyspintaseminaarissa 10.12.2024

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirha, Kuntaliitto, kunnat, rajapinnat, yhdyspinnat, yhdyspinta, yhteistyö, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen

Mielipidekirjoitus: Hyvinvointialueen alkutaipaleella palveluiden saatavuus on monin osin parantunut tai pysynyt ennallaan - yliopistosairaala on osa voimakasta muutosta

Keskiviikko 13.3.2024 - Johanna Loukaskorpi, Juhani Sand, Marina Erhola, Kari-Matti Hiltunen

Näkökulma-artikkelissa Kati Kalliosaari käsitteli hyvinvointialueen merkittävää sairaalainvestointia ja rinnasti sen samanaikaiseen palveluiden verkon muutostyöhön (AL 12.3.). Kirjoituksessa korostui talouden näkökulma, eri palvelumuotojen vastakkainasettelu ja arvottaminen sekä tehtyjen päätösten kyseenalaistaminen.

Emme näe tarvetta vastakkainasettelulle, sillä koko sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestelmä on tällä hetkellä voimakkaassa muutoksessa.
Valtion ohjaaman hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena on ollut turvata väestön lakisääteisten palveluiden saanti myös tulevaisuudessa kasvavasta palvelutarpeesta ja rajallisesta rahoituksesta huolimatta. Hyvinvointialueen alkutaipaleella pirkanmaalaisten palveluiden saatavuus ja hoitoon pääsy ovat monin osin parantuneet tai pysyneet ennallaan.

Jotta laadukkaat ja lakisääteiset palvelut voidaan turvata, on tarkasteltava kaikkia hyvinvointialueen palveluja. Tämä edellyttää myös harkittuja investointeja niin tietojärjestelmiin, kiinteistöihin kuin henkilöstön ja palvelurakenteen kehittämiseenkin.

Sairaalaverkon valmistelutyön eteneminen kertoo maakuntatasoisen päätöksenteon hyödyistä. Sitä on erikoissairaanhoidossa tehty jo vuosia. Hyvinvointialueen aikana sitä on voitu täydentää lähisairaaloilla ja kotisairaalalla. Investoinnin välttämättömyys ja kiireellisyys on todettu myös kaikkien kolmen ohjaavan ministeriön kanssa käydyissä neuvotteluissa. Niiden tuloksena valtioneuvosto on myöntänyt merkittävän lainanottovaltuuden. Se ei ole itsestäänselvyys. Sellaisena ei voi myöskään pitää yliopistollisen hyvinvointialueen pysyvää asemaa.
Kirjoituksessa haastetaan vahvasti investoinnin laajuus. Tätä uudelleenarviointia tehtiin huolellisesti suunnitteluvaiheessa ennen lainaottovaltuusneuvotteluja ja aluevaltuuston investointipäätöstä tammikuussa 2024. Sairaalasuunnitelma supistui suunnittelun loppuvaiheessa noin 400 miljoonaa euroa ja samalla Hatanpään ja Valkeakosken sairaaloiden rooli vahvistui. Samalla päätettiin noin 200 sairaansijan siirtämisestä perustason toiminnaksi asteittain vuoteen 2035 mennessä.

Investointi mahdollistaa merkittävän tuottavuuden parantamisen. Myös muista hyvinvointialueen investoinneista on tehty linjauksia, kuten Kaupin yliopistollisesta sote-keskuksesta, Nekalan paloasemasta sekä muista sote-asemiin ja erityisesti erityisryhmien asumispalveluihin liittyvistä rakennusinvestoinneista. Palveluverkko on monimutkainen kokonaisuus, jonka viranhaltijajohto valmistelee. Luottamushenkilöt päättävät valmistelun pohjalta kokonaisuudesta, joka täydentyy useiden vuosien ajan.

Palvelujärjestelmään suunniteltujen muutosten pohja on eduskunnan pitkään valmistelemassa lainsäädännössä.
Johanna Loukaskorpi

aluevaltuuston puheenjohtaja (sd.), Pirkanmaan hyvinvointialue

Kari-Matti Hiltunen

aluehallituksen puheenjohtaja (kok.), Pirkanmaan hyvinvointialue

Marina Erhola

hyvinvointialuejohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue

Juhani Sand

konsernipalvelujohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue

Mielipidekirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 13.3.2024. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointialue, Pirkanmaa, Pirha, yliopistosairaala, palveluverkko, palvelutarve, sairaalaverkko

Puhe sosiaali- ja kriisipäivystyspäivät

Tiistai 6.2.2024 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisat sosiaali- ja kriisipäivystyspäivien vieraat,

Oikein lämpimästi tervetuloa Tampereelle valtakunnallisille sosiaali- ja kriisipäivystyspäivillä. Nimeni on Johanna Loukaskorpi ja toimin Pirkanmaan hyvinvointialueella aluevaltuuston puheenjohtajana. Virkatyössä olen apulaisrehtorina isossa yhtenäiskoulussa Tampereella ja ennen apulaisrehtorin tehtävääni toimin kuusi vuotta sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavana apulaispormestarina Tampereen kaupungilla. Olenkin työssäni sekä apulaisrehtorina että apulaispormestarina nähnyt konkreettisesti ja läheltä, kuinka vaativaa ja merkityksellistä työtä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä tehdään elämän äkillisissä ja yllättävissä kriisitilanteissa. Sosiaali- ja kriisipäivystys auttaa, kun esimerkiksi läheinen kuolee äkillisesti, ihminen joutuu vakavan väkivallan kohteeksi, lapsi sijoitetaan kiireellisesti tai perhe menettää esimerkiksi tulipalossa kotinsa ja kaiken irtaimen omaisuutensa.

Olen iloinen, että saatte jälleen kokoontua yhteen ja vaihtaa tietoutta ja ajatuksia pitkän tauon jälkeen. Edellisen kerran tämä tapahtuma järjestettiin Kuopiossa syksyllä 2019. Nyt Tampereella järjestettävät kaksipäiväiset sosiaali- ja kriisipäivystyspäivät kokoavat yhteen yli 200 kiireellistä sosiaalityötä ja akuuttia kriisityötä tekevää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ja hyvinvointialueiden yhteistyökumppaneita ympäri Suomen. Sosiaali- ja kriisipäivystyspäivät toteutetaan tänä vuonna Sisä-Suomen yhteistyöalueen sosiaali- ja kriisipäivystysten yhteistyönä. Sisä-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluvat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueet. Kiitän jo tässä vaiheessa kaikkia päivien järjestelyihin osallistuneita.

Ensimmäistä kertaa tapahtuman nimenä on sosiaali- ja kriisipäivystyspäivät, mikä ilmentää akuutin kriisityön yhdistymistä osaksi sosiaalipäivystysten työkenttää monella alueella Suomessa. Tämä kehitys on tuonut mukaan myös terveydenhuollon ammattihenkilöitä, ja yhä useammassa sosiaali- ja kriisipäivystyksessä työskenteleekin moniammatillinen tiimi. Ensimmäisen päivänne teemana ovat sosiaali- ja kriisipäivystystyön ajankohtaiset asiat ja tulevaisuuden näkymät. Toisena päivänä kuullaan puheenvuoroja työn laadun kehittämisestä ja työtä tukevista toimintarakenteista. Ohjelma vaikuttaa erittäin monipuoliselta ja mielenkiintoiselta ja tarjoaa uusia oppeja ja sen lisäksi antaa tärkeän mahdollisuuden  verkostoitua ja tutustua kollegoihin.

Hyvät osallistujat,

Valtakunnallisesti sosiaali- ja kriisipäivystysten tehtävämäärät ovat kasvaneet painottuen erityisesti kiireellisiin lapsiin ja ikäihmisiin liittyviin tehtäviin sekä akuuttiin kriisityöhön. Viime vuosien aikana moniin sosiaali- ja kriisipäivystyksiin on myös keskitetty akuutti kriisityö, minkä vuoksi kriisityöntekijöiden osuus henkilöstöstä on kasvanut.

Sosiaalipäivystystä järjestetään hyvinvointialueilla ympärivuorokautisen kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi asuinpaikkakunnasta riippumatta. Kiireellisiä palveluja tulee olla saatavissa joka puolella Suomea kaikkina vuorokauden aikoina tarvetta vastaavasti. Sosiaalipäivystys ja sen henkilökunta toimii vahvassa ja tiiviissä yhteistyössä ensihoitopalveluiden, terveydenhuollon päivystyksen, pelastustoimen, poliisin, hätäkeskuksen ja tarpeen mukaan muiden toimijoiden kanssa. Asiakkaitanne ovat kaikki kiireellisesti hoivaa, turvaa ja apua tarvitsevat ihmiset. Kiireellisinä sosiaalipalveluina on pystyttävä järjestämään muun muassa kiireellistä majoittamista, taloudellista tukea ja muita välttämättömiä palveluja tarpeen mukaan. Hyvinvointialueilla sosiaalipäivystyksen tehtävänä on myös osallistua alueellaan varautumis- ja valmiussuunnitelmien laatimiseen häiriötilanteiden ja suuronnettomuuksien varalle yhdessä muiden viranomaisten, toimijoiden ja yhteistoiminta-alueiden ensihoitokeskusten kanssa. Psykososiaalisen tuen järjestäminen erilaisissa onnettomuustilanteissa, häiriötilanteissa ja suuronnettomuustilanteissa on sekin sosiaali- ja kriisipäivystysten tehtävä.

Hyvät sosiaali- ja kriisipäivystyksissä työskentelevät ammattilaiset,

Haluan kiittää teitä sydämellisesti siitä tärkeästä työstä, jota teette päivittäin. Te olette ihmisten turvana, kun elämässä tapahtuu odottamattomia ja ikäviä asioita. Työnne on vaativaa auttamistyötä, jossa on tärkeätä kuunnella, tukea ja ohjata ihmisiä oikeiden viranomaisten äärelle ja antaa oikeanlaista tukea hädän hetkellä. Monet teistä tekevät työtä pitkien päivystysvuorojen aikana, ja se vaatii suurta sitoutumista ja ammattitaitoa. Työnne on henkisesti kuormittavaa ja vaativaa. Kuormittavuutta lisää esimerkiksi kiire, traumaattiset tilanteet ja vastuu. Päivystäjien on toimittava nopeasti ja tehokkaasti, mikä voi aiheuttaa stressiä ja painetta. Sosiaalipäivystyksen tilanteet eivät tunne virka-aikaa, ja työntekijät joutuvat työskentelemään usein myös öisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Onkin tärkeää, että päivystysten työntekijät saavat myös itse tarvittavan tuen työnantajalta ja työterveydestä ja mahdollisuuden purkaa työstä aiheutunutta kuormitusta.

Arvoisat osallistujat,

Ajattelin, että nostan vielä muutaman asian Pirkanmaan hyvinvointialueesta. Pirkanmaan hyvinvointialue on Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan maakunnan suurin työnantaja. Hyvinvointialue toimii myös merkittävänä palveluiden ja tavaroiden ostajana alueellamme. Nämä kaikki ominaisuudet määrittävät erityisellä tavalla hyvinvointialueen toimintaa ja ennen kaikkia siihen kohdistuvia odotuksia ja toiveita. Ylintä päätösvaltaa hyvinvointialueellamme käyttää vaaleilla valittu aluevaltuusto. Aluevaltuusto Pirkanmaalla on keskusteleva ja laajasti kantaa ottava sekä kiinnostunut alueen palveluiden tasapuolisesta ja yhdenvertaisesta kehittämisestä. Tällä hetkellä valtuustoa keskusteluttaa hallintosääntö ja palveluverkkoon liittyvä päätöksenteko.  

Minua on viime aikoina harmittanut se, että media nostaa hyvinvointialueiden toiminnasta esiin lähinnä negatiivisia asioita. Tämä vaarantaa palveluiden käyttäjien turvallisuuden tunteen ja luo asukkaille osin aiheettomiakin pelkoja siitä, että jatkossa palveluita ei enää saisi. Tämähän ei pidä paikkaansa vaan lakisääteiset palvelut turvataan joka puolella Pirkanmaata. Hyvinvointialueella työskentelee valtava määrä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, joiden työhyvinvoinnista olen huolissani, jos jatkuvasti nostetaan esiin hyvinvointialueeseen liittyen vain negatiivisia näkökulmia. 

Pirkanmaa on kasvava maakunta. Olette tulleet viettämään päiviänne Tampereelle, joka jo useamman vuoden on saanut kantaa Suomen suosituimman kaupungin titteliä. Näen, että hyvinvointialue ei ainoastaan ole sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluja tarjoava organisaatio, vaan sillä on myös rooli maakunnan elinvoiman kehittäjänä ja tukijana. Elinvoima ja hyvinvointi kulkevat rinnakkain. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sisältää pykälät niin hyvinvointialueiden kuin kuntien vastuista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. On tärkeätä, että hyvinvointialue tekee monipuolista ja tiivistä yhteistyötä alueen kuntien kanssa hyvinvoinnin edistämisessä. Se työ näkyy viipeellä myös kriisi- ja sosiaalipäivystyksissä.

Hyvät vieraat,

On hienoa, että saatte näiden päivien aikana tilaisuuden jakaa ajatuksianne ja kokemuksianne. Toivotan teille kaikille antoisia päiviä ja innostavia keskusteluja!

Puhe on pidetty Tampere-talossa 6.2.2024 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kriispäivystys, sosiaalipäivystys, Pirha, Pirkanmaan hyvinvointialue, sosiaali- ja terveyspalvelut

Kolumni: Kolme yötä jouluun

Keskiviikko 21.12.2022 - Johanna Loukaskorpi

… ja yksitoista yötä, kun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Syksyn aikana hyvinvointialueella on hoitoon pääsyn kriteereitä, palkkioita ja asiakasmaksuja yhdenmukaistettu. Tamperelaisten ikäihmisten osalta on tehty ikäviäkin päätöksiä. Esimerkiksi vähävaraisille ikäihmisille on tarjottu kotona asumisen tukena siivouspalvelua. Se loppuu hyvinvointialueen aloittaessa. Sama kohtalo on lähitorikortilla, jolla ikäihmiset ovat saaneet alennusta lähitorilla ruokailusta.


Palveluiden yhdenmukaistaminen ei saa johtaa vain palveluiden heikennyksiin. Tulevina vuosina hyvinvointialueella pitää pystyä tuottamaan myös palveluita, jotka eivät ole lakisääteisiä mutta tukevat ikääntyneiden kotona asumista tai perheiden hyvinvointia.
Aluevaltuusto hyväksyi joulukuussa hyvinvointialueen strategian ja talousarvion ensi vuodelle. Talousarvio on 2,6 miljardia, ja se on 63,5 miljoonaa alijäämäinen. Osa puolueista on pelotellut alijäämällä. Rakenteellinen alijäämä oikaistaan ensi vuonna, kun kuntien tilinpäätökset valmistuvat ja tämän vuoden sotekustannukset selviävät. Strategia Tärkeintä on ihminen kuvaa sitä, miksi uudistus on tehty. Ihmistä – ei hallintoa tai organisaatiota – varten.

Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa hankalassa tilanteessa. Päivystys on pahasti ruuhkautunut. Henkilöstövaje vaivaa joka tasolla. Henkilökunta on monissa palveluissa jaksamisensa äärirajoilla. Toisaalta vahvemmalla järjestäjällä on jatkossa enemmän keinoja etsiä ratkaisuja ongelmiin kuin pirstaleisella kuntakentällä on ollut.


Itse jatkan tammikuussa 5,5 vuoden jälkeen osa-aikaisena apulaispormestarina. Samalla palaan koulumaailmaan Etelä-Hervannan kouluun apulaisrehtoriksi. Tunnen samaan aikaan luopumisen haikeutta ja iloa uudesta. Sama tunne on varmasti monella pelastus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden ja oppilashuollon tekijällä. Toivotan teille kaikille hyvää jatkoa ja menestystä hyvinvointialueen työntekijöinä. Samalla toivotan kaikille lukijoille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!

Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 21.12.2022. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, hyvinvointialue, soteuudistus, Pirkanmaan hyvinvointialue, sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, pelastuspalvelut, apulaispormestari

BLOGI: Kuljetusongelmat aiheuttaneet kohtuuttomia tilanteita vammaisille

Perjantai 9.12.2022 - Johanna Loukaskorpi

Tuomi-Logistiikan hoitamissa vammaiskuljetuksissa on aika ajoin ollut ongelmia, mutta tänä syksynä ongelmat ovat kärjistyneet ja lisääntyneet huomattavasti. Kuljetusten ongelmat ovat aiheuttaneet vammaisille ihmisille kohtuuttomia ja epäinhimillisiä tilanteita. Olen saanut syksyn aikana kymmenittäin palautteita kuljetuksista.

Pyysin Tuomi-Logistiikan edustajia sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen 8.12. kertomaan, miten he aikovat ratkaista kuljetusongelmat. Pyysin myös vammaisneuvostosta palautetta kyytien ongelmista. Sain vammaisneuvostolta 27 eri viestiä, lisäksi minua ovat syksyn aikana lähestyneet Ylöjärven vammaisneuvosto ja lukuisat yksittäiset vammaiset sekä yksi veteraani.

Keskeinen viesti kaikissa palautteissa on, että kyydit tulevat usein myöhässä, jolloin asiakas myöhästyy omasta suunnitellusta tapaamisestaan ja Kuohken puhelinpalvelun jonotusajat ovat kohtuuttoman pitkät 15 minuutista jopa tuntiin. Lisäksi palautetta tulee siitä, että Kuohken puhelinpalvelusta ei vastata, taksin saaminen kestää pitkään, taksi on lähetetty väärään päähän kyytiä, kyytiä ei löydy tilausjärjestelmästä ja että kuljettajien asenne ei aina ole asiallista ja että vaihtuvat kuljettajat aiheuttavat turvattomuutta.
Työssäkäyville ja opiskeleville vammaisille tilanteet näyttäytyvät erityisen hankalina. Monella kuljetuksiin liittyvät ongelmatilanteet ovat lähes päivittäisiä tai toistuvat jopa aamuin illoin. Kun kuljetuspalvelut, joiden pitäisi mahdollistaa vaikeavammaisillekin työssäkäynti, eivät toimi, se vaikeuttaa työssäkäyntiä ja aiheuttaa merkittävää stressiä. Moni erityisnuori taas myöhästyy koulusta päivittäin tai joutuu odottamaan kyytiä koulupäivän jälkeen aivan liian pitkään.

Tässä muutamia saamiani asiakaspalautteita viime päiviltä:

”Olin tilannut edellisiltana työmatkan kotoa toimistolle ja lähtöajaksi oli luvattu klo 7.55, sillä minulla piti alkaa palaveri klo 8.30. Kun autoa ei ollut tullut vielä klo 8.07, rupesin soittamaan Kuohkeen, jonne jonotin yli 20 minuuttia ja puhelu siirtyi Aluetaksin sotelinjaan. Auto tuli klo 8.50 ja olin myöhässä töistä yli puoli tuntia.” asiantuntijatyötä tekevä vammainen

”Me tehdään lähestulkoon päivittäin reklaamatioita Kuohkeen. Tämä on niin surullista ja tätä nykyä paljon meidän työajasta menee reklamaatioon ja odotukseen. Toivottavasti asiaan pian tulee muutos! Wärjäämön työntekijä

”Kotinsa ulkopuolella asioidessaan äitini on täysin kuljetuspalveluista riippuvainen. Olen huolissani äitini terveydestä, jos hän joutuu pitkiä aikoja pakkasessa kyytiä odottelemaan. On myös valitettavaa, että äitini joutuisi jättämään satunnaiset kodin ulkopuolelle sovitut tapaamiset kokonaan väliin ja sulkeutumaan kotiinsa vain sen takia, että ei voi luottaa kuljetusten toimivuuteen.” iäkkään liikuntarajoitteisen äidin poika

Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli eilen kokouksessaan kuljetusongelmia ja niistä tulleita palautteita. Lautakunta päätyi pyytämään selvityksen joulukuun loppuun mennessä Tuomi-Logistiikalta, joka sisältää toimenpide-esitykset siitä, miten nämä ihmisten arkea ja elämää heikentävät sekä hyvinvointia ja terveyttä vaarantavat ongelmat aiotaan ratkaista. Soitin tänään vielä Tuomi-Logistiikan toimitusjohtaja Vesa Haapamäelle ja keskustelin asiasta hänen kanssaan. Meillä oli hyvä ja asiallinen keskustelu ja lautakunta toiveet tulivat kuulluksi.

Lautakunta edellyttää, että vammaispalvelulain edellyttämät kuljetukset ja niiden tilaus-toimitusketju toimii ja kuljetusten luotettavuus parantuu. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun palveluiden järjestäjä vaihtuu Tampereen kaupungista Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Tulen itse seuraamaan tilannetta myös hyvinvointialueen päättäjänä. Sosiaali- ja terveyslautakunta seuraa palveluiden järjestämisen siirtoa keväällä kahdessa kokouksessaan. 17.1. kokouksessamme käsittelemme Tuomi-Logistiikan selvitystä.
Monelta vammaiselta on mennyt luottamus Tuomi-Logistiikkaan. Moni ei enää jaksa myöskään reklamoida palvelun laadusta. Luottamuksen palauttaminen vaatiikin selkeitä parannuksia toimintaan ja muutoksia nykyiseen. Esimerkiksi velvoitekuljettajien määrää on lisättävä, asiakaspalautteisiin on vastattava nopeasti ja puhelinpalveluun tarvitaan lisää henkilökuntaa.

On äärimmäisen huolestuttavaa, että Tuomi-Logistiikka ei tällä hetkellä suoriudu sille asetetuista tehtävistä ja ongelmat ovat pitkäkestoisia. Palveluiden järjestäjän vastuulla on, että vammaisten ihmisten lakisääteiset kuljetuspalvelut toimivat moitteetta. Kuljettaja- ja autopula tai järjestelmävaihdos eivät voi olla jatkuvasti syitä sille, miksi kuljetukset eivät toimi. Tarvitaan ratkaisuja ei enää selittelyjä!

”Kootusti voisi ilmaista, että nyt ei toimi oikein mikään.” vammainen

Blogi on julkaistu 9.12.2022 Tampereen demareiden kotisivuilla. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammaispalvelut, kuljetuspalvelut, Tuomi-Logistikka, vammaiskuljetukset, ongelmat, sosiaali- ja terveyslautakunta, hyvinvointialue

SDP:n ryhmäpuheenvuoro aluevaltuustossa

Maanantai 5.12.2022 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät aluevaltuutetut, viranhaltijat ja pirkanmaalaiset asukkaat, 

Soteuudistusta on ratkottu Suomessa vuosikymmeniä. Sosialidemokraattisen pääministerin, Sanna Marinin johdolla se lopulta saatiin maaliin. 26 päivän päästä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy alueen kunnilta ja kuntayhtymiltä Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Muutoksen mittakaava on Suomen suurimmalla hyvinvointialueella valtaisa, ja moni asia muuttuu.

Pirkanmaan hyvinvointialueen strategia luo kehykset päätöksenteolle, ohjaa muutosta ja
organisaation toimintaa. Strategian valmisteluun ovat osallistuneet niin luottamushenkilöt, asukkaat, henkilöstö kuin sidosryhmätkin. Valtuustoryhmät vaikuttivat strategiaan useasti eri vaiheissa. Lopuksi vielä valtuustoryhmien kesken sovittiin yhteisistä muutoksista. Sosialidemokraattinen ryhmämme on strategiaan tyytyväinen. Meille on tärkeää, että soteuudistuksen tärkeät tavoitteet, kuten peruspalvelujen vahvistaminen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen ja palveluiden saatavuus ja saavutettavuus näkyvät strategiassa. Olemme tyytyväisiä strategian nimeen: Tärkeintä on ihminen. Nimi kuvastaa sitä, että uudistus on tehty ihmisiä – ei hallintoa tai organisaatiota – varten. Valmisteluvaiheessa uudistus on kuitenkin näyttäytynyt asukkaille ja päätöksentekijöille hallinnollisena. Strategia siirtää painopisteen ainakin nimessään tärkeimpään eli ihmiseen. Palvelut tarvitsevat myös työntekijänsä – ilman osaavia, koulutettuja ja ammattitaitoisia ihmisiä uudistuksen tavoitteet eivät toteudu.  Henkilöstö on tärkein voimavaramme.

Strategiassa luvataan pitää huolta kaikkien pirkanmaalaisten hyvinvoinnista ja
turvallisuudesta ja tukea asukasta elämän käännekohdissa. Asiakaskohtaamiset ovat palvelulupauksen mukaan inhimillisiä, ammattimaisia ja luotettavia ja että ne perustuvat parhaaseen osaamiseen ja tutkittuun tietoon. Lupaus kiteytyy virkkeeseen: ”Olemme sinua varten, elämän vuoksi.” Palvelulupaus on vaativa, mutta rehellinen. Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa yhä useampi sote- ja pelatyöntekijä uhkaa uupua työnsä ääreen, harkitsee alan vaihtoa, palveluihin on pitkät jonot ja monilla asiakkailla on kokemus siitä, että palveluita ei edes saa. Pahimmillaan työntekijäpula romuttaa uudistuksen kunnianhimoiset tavoitteet. Siksi on hyvä muistaa, että hyvinvointialue on asukkaitaan varten ja asiakas – olipa hän vuodeosastolla muistisairautta sairastava vanhus, nuori päihdekuntoutuja, pakolaisena maahan tullut tai heidän omaisensa, tulee kohdata inhimillisesti – kiireenkin keskellä. Hyvinvointialueemme arvot ihmisläheisyys, arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja luottamus – kuvastavat samaa kunnioittavaa kohtaamista. Arvot kertovat myös pirkanmaalaisesta tavasta tehdä asioita. Pirkanmaa uskaltaa olla tiennäyttäjä. On oltu ennen ja ollaan jatkossakin. Olemme yliopistollisena hyvinvointialueena tutkimuksen ja osaamisen valtakunnallinen edelläkävijä. Uskallamme uudistua ja haluamme olla kumppaneillemme – yrityksille, järjestöille ja oppilaitoksille haluttu ja luotettava yhteistyötaho.   

Ryhmämme mielestä strategiset kärkiteemat tärkeintä ihminen, yhdenvertaiset,
ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut, hyvinvoivat työntekijät ja yhdessä yhteentoimiva hyvinvointialue kiteyttävät toiminnasta olennaisen. Korostamme ennaltaehkäisyä. Siirtämällä painopistettä sosiaalipalveluissa varhaiseen tukeen ja matalan kynnyksen palveluihin ja perusterveydenhuoltoon ihmisten ongelmiin päästään puuttumaan ajoissa, raskaiden palvelujen tarve vähenee ja kustannusten nousua voidaan hillitä. Tämä vaatii tiivistä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä kuntien ja järjestöjen kanssa.  Ryhmällemme on tullut ikävänä yllätyksenä, että hyvinvointialueen aloittaessa moni ei-
lakisääteinen asukkaille merkityksellinen palvelu on poistumassa. Olisimme kaivanneet erillistä listaa, mistä kaikesta ollaan nyt luopumassa.  

Hoitoon pääsyn kriteereitä, palkkioita ja asiakasmaksuja on yhdenmukaistettu syksyn aikana. Ryhmällemme on ollut vaikea pala nieltäväksi esimerkiksi omaishoidon tuen ylimmästä palkkioluokasta luopuminen. Kun palveluita yhdenmukaistetaan vauhdilla, päätöksentekijät eivät pysy mukana siinä, miten yksittäiset palveluille tapahtuu. Näistä tarvitaan tarkempi selvitys. Ryhmämme tahtotilana on, että tulevina vuosina asioita voidaan korjata ja palvelutasoa parantaa – yhdenmukaistaminen ei saa johtaa vain heikennyksiin. 

Hyvinvointialueen talousarvio on ensi vuodelle 63,5 miljoonaa alijäämäinen. Osa poliittisista
ryhmistä pelottelee alijäämällä. Rahoituksessa on rakenteellista alijäämää noin 50 miljoonaa euroa. Se oikaistaan ensi vuonna, kun kuntien tilinpäätöstiedot valmistuvat ja nykyiset sotekustannukset tarkentuvat. Talousarvio on hyvin tekninen ja kuvailisin sitä välivuoden välibudjettina. Päätöksentekijät eivät ole voineet vaikuttaa kunnista tuttuun tapaan talousarvioprosessiin ja emme tiedä, kuinka paljon epävarmuutta talousarvioon sisältyy. Vasta loppukeväästä tiedämme tarkemmin. 

Strategian yksityiskohdat tarkentuvat sen toimeenpano-ohjelmassa ja myös talousarvio
tarkentuu kevään aikana. Ryhmämme kannattaa monituottajuutta, mutta on huolissaan ostopalveluiden kokonaisuuden laajuudesta ja suurista hinnankorotuksista hoivapalveluissa. Erityisesti asumispalveluissa ja lastensuojelussa oman tuotannon osuutta tulee lisätä. Hankinnoissa paikallisten toimijoiden asema tulee turvata ja mahdollistaa heidän toimijuutensa hoivan markkinoiden myrskytessä. Palveluiden onnistunut järjestäminen vaatii toimivaa vuoropuhelua järjestäjän ja tuottajien välillä myös hyvinvointialueella. 
Monilla mittareilla mitattuna asiat Pirkanmaalla ovat hyvin. Hyvinvointi ei kuitenkaan
jakaudu alueellamme tasaisesti. Pandemia on kärjistänyt hyvinvointieroja entisestään. Sosiaaliset ongelmat kasautuvat ja ylisukupolvistuvat. SDP:n aluevaltuustoryhmä on huolissaan mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuudesta. Marinin hallituksen seitsemän päivän hoitotakuun toteuttaminen esimerkiksi mielenterveyspalveluissa edellyttää hoitoon pääsyn parantamista sekä alueella ja kansallisesti toimivien hyvien käytäntöjen ottamista käyttöön. 

Kiitän lämpimästi virkakuntaa ja muita aluevaltuustoryhmiä hyvästä yhteistyöstä ja -hengestä talousarvion ja strategian valmistelussa. Toivotan kaikille pirkanmaalaisille hyvää itsenäisyyspäivää ja valoisaa joulun odotusta!

Johanna Loukaskorpi, SDP:n Pirkanmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ryhmäpuheenvuoro, aluevaltuusto, SDP, sosiaali- ja terveysuudistus, sote, pelastuspalvelut, Pirkanmaan hyvinvointialue

Sydämellinen kiitokseni

Maanantai 24.1.2022 - Johanna Loukaskorpi

Aivan aluksi sydämellinen ja suuri kiitos kaikille 2115 äänestäjälleni. Ykkönen naisista SDP:n listalla entisen pormestarin ja kansanedustajan jälkeen kolmantena Pirkanmaan hyvinvointialueelle valittavista SDP:n ehdokkaista on tulos, joka saa edelleen hämmentyneeksi ja onnelliseksi. Että noin moni on antanut sen ainoan äänensä minulle. Se on iso luottamuksen osoitus. Yritän olla jokaisen äänen arvoinen. 

Sitten muutama nopea yleinen huomio huonosti nukutun yön jälkeen.

1. Kokoomus oli selkeästi suurin puolue Pirkanmaalla. Heille kovan tuloksen mahdollistivat pormestarit Ikonen ja Jarva, usean kansanedustajan aluevaaliehdokkuus, yleisesti tasainen ja vahva lista (onnistunut ehdokashankinta ja uusien ehdokkaiden headhunttaus) ja suuri lääkärien osuus ehdokkaista. Lääkärit myös pääsivät ehdokkaista läpi. Ihmiset arvostivat sotealalla tehdyn työn tuomaa osaamista ja näkemystä. Onnea kilpakumppanille hyvästä suorituksesta. Se toi 21 paikkaa aluevaltuustoon.


2. SDP oli alueen selkeä ja vahva kakkonen. Meidän tuloksemme syntyi Lauri Lylyn ja kansanedustaja Ilmari Nurmisen kovista henkilökohtaisista äänimääristä. Laurin ja Ilmarin jälkeen tulimme minä ja Hanna Laine rinta rinnan. SDP:llä oli Hannan lisäksi muitakin selkeästi vahvoja paikallisnimiä ympäri Pirkanmaata. Nämä keräsivät omilla alueillaan erinomaisen äänimäärän Valkeakosken vahvat miehet Joni Kumlander ja Pekka Järvinen, Nokian Arja Laitinen, Pirkkalan Taru Tolvanen, Sastamalan Jenni Jokinen, Leena Mankkinen Ylöjärveltä ja Tuula Petäkoski-Hult Lempäälästä. Jos kokoomus on lääkäripuolue, niin SDP on hoitajapuolue. Läpipäässeistä jonkinlainen hoitajatausta on seitsemällä. Viimeistä paikkaa saavat vielä jännittää Mänttä-Vilppulan Marika Ala-Herttuala ja Riitta Ollila Tampereelta, sillä he päätyivät tasaääniin. Saimme 18 paikkaa aluevaltuustoon ja näistä paikoista vain kuusi meni miehille. Onnea kaikille listamme valtuutetuille ja varavaltuutetuille sekä ehdokkaille hyvästä joukkuehengestä ja vaalituloksesta. Kakkospaikka tehtiin yhdessä! 

3. On hienoa, että naiset rynnivät Pirkanmaan aluevaltuustoon. 57 % valituista on naisia. Se povaa kuitenkin paikkaneuvotteluista erittäin hankalia.

4. Olisi aika alkaa tosissaan keskustella segregaatiosta ja alueiden eriarvoistumisesta. Kaupunkien lähiöissä koko maassa oli surkea äänestysprosentti. Esimerkiksi Pirkanmaalla Etelä-Hervanta B 31,2 %, Kaukajärvi 39,5 %, Multisilta 36 %, Pohjois-Hervanta A 40,9 %, B 39 % ja C 38 % ja Tesomajärvi 38,6 %. Osasyy on medialla. Mediaa ei kiinnostanut sosiaalipalveluiden ja paljon palveluita käyttävien tilanne. Monisukupolvinen köyhyys, pitkäaikaistyöttömyys, kasautuneet mielenterveys- ja päihdeongelmat, lastensuojelun tarve lähiöissä eivät nousseet vaalikeskustelussa esiin. Osallistumattomuus on liian usein myös osattomuutta. Tähän on pakko herätä.

Tällaisin ajatuksin tähän aamuun. Voit kommentoida ja ottaa osaa keskusteluun poliitikko-sivuillani Facebookissa tai Instagramissa tai seurata Twitterissä. Vielä kerran suuri kiitos ja olethan yhteydessä. 
Johanna

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit, Pirkanmaan hyvinvointialue, sdp, vaalitulos, äänimäärä

PUHE: CP-liiton syysliittokokous

Lauantai 30.10.2021 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisat CP-liiton syysliittokokousedustajat,

Sydämellisesti tervetuloa CP-liiton syyspäiville 20. liittokokoukseen tänne Tampereelle.
CP-liiton syyspäivät järjestetään vuosittain kiertävästi eri puolella Suomea. Tänä vuonna saimme Teidät tänne Tampereelle. Meillä käynnistyi eilen Tampereen 56. Valoviikot, joten kaupunki täyttyy erilaisista valoista ja valokoristeista ja Tammerkoskea värittää Tanssivat vedet -suihkulähde-esitys, jossa valaistut vesisuihkut tanssivat Tammerkoskessa musiikin tahdissa. Toivottavasti ehditte syyskokouksenne aikana vierailla katsomassa ja ihastelemassa Koskipuistossa tätä näyttävää esitystä. Esityksen voi nähdä Koskipuiston rannalla marraskuun alkupuolelle joka ilta kello 19.00, 20.00 ja 21.00. Valoviikkoja voi ihastella maaliskuun puoleen väliin asti.

Toivotan teille kaikille heti aluksi viihtyisiä ja innostavia kokouspäiviä Suomen kiinnostavimmassa kaupungissa. Nimeni on Johanna Loukaskorpi ja toimin sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavana apulaispormestarina Tampereella. Edelliset neljä vuotta olen toiminut hyvinvointipalveluiden apulaispormestarina.

Hyvät kuulijat,

Tampere on ehdottomasti yksi Suomen vetovoimaisimmista kaupungeista. Olemme halutuin opiskelukaupunki ja kaupunki, minne ihmiset kyselytutkimusten perusteella mieluiten muuttaisivat.
Tampereen menestyksen takana ovat aina olleet osaavat ihmiset. Pormestari Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelmakin vuosille 2021-2025 on nimetty ”Ihmisten Tampere, mahdollisuuksien kaupunki.” Pormestariohjelmassa korostuu tekojen, mahdollisuuksien, vastuullisuuden sekä erityisesti ihmisten Tampere. Tampereelle on helppo tulla, olla oma itsensä ja rakentaa tulevaisuuttaan. Tampereen yliopisto on yksi kaupungin keskeisistä vetovoimatekijöistä. Samoin monipuolinen työpaikkatarjonta ja erilaiset asumisen mahdollisuudet.

Väkeä muuttaa Tampereelle paremman arjen perässä. Tampereen muuttovoitto on 3000-3500 henkeä vuodessa ja viimeisen kymmenen vuoden aikana Tampere on kasvanut yli 18 000 hengellä. Tampereen kasvuvauhti on tänäkin vuonna ollut erityisen kova. Tampereella on monipuoliset mahdollisuudet asua ja hyvät ja toimivat joukkoliikenneyhteydet. Osalle tänne muuttavista muuttopäätökseen taas vaikuttaa rikas ja monipuolinen kulttuurielämämme.

Tampere on myös houkutteleva matkailukohde. Lukuisat museomme hienoine näyttelyineen, erilaiset kaupunkifestivaalit ja yleisötapahtumat ovat tuoneet vuosittain useita kymmeniätuhansia matkailijoita kaupunkiimme. Monipuolinen tapahtumatarjonta vahvistaa alueemme yhteisöllisyyttä ja identiteettiä. Tapahtuma- ja matkailuala kohtasi kuitenkin viime vuoden keväällä koronan myötä jatkuvasti muuttuvan ja epävarman tilanteen. Onneksi rokotusten edistyminen on mahdollistanut matkustus- ja kokoontumisrajoituksista luopumisen. Siitä kertoo myös se, että te CP-liiton toimijat tulitte Tampereelle syysliittokokoustanne viettämään.

Hyvät kokousedustajat,

CP-liitolla on valtakunnallinen vammais- ja erityisliikuntajärjestö, jolla on pitkä historia. Liittonne on perustettu jo vuonna 1965 ja siihen kuuluu noin 3 000 jäsentä. Liittonne toiminta koskettaa kuitenkin suoraan noin 21 000 ihmistä ja heidän laajaa omaisten joukkoaan. Liittonne on tehnyt korvaamattoman arvokasta ja tärkeää työtä syntymästään saakka neurologisia vammoja muun muassa CP-vammaisten ja heidän läheistensä aseman parantamiseksi, yhdenvertaisuuden lisäämiseksi sekä arjen helpottamiseksi. Liittonne tärkeitä arvoja ovat välittäminen, osallisuus ja vaikuttaminen. Jäsenillenne tarjoatte tärkeätä muun muassa tietoa, neuvontaa, vertaistukea, sosiaalisen valmennuksen kursseja, liikunta- ja avustajatoimintaa ja perhelomitusta. Olette arvostettu toimija vammaisten ihmisten etujen ja oikeuksien puolustajana. Kiitän Teitä erityisesti työstänne vammaisten lasten ja nuorten ja heidän perheidensä elämän ja arjen helpottamisessa. Teidän avullanne moni perhe on saanut vertaisiltaan tukea ja neuvoa.

Tampereen kaupunki on aktiivisesti edistänyt vammaisten asioita, mistä kertoo esimerkiksi se, että Tampereelle perustettiin vammais- ja esteettömyysasiamiehen virka vuonna 2007 ensimmäisenä Suomessa. Nimike tosin viime kaudella muutettiin yhdenvertaisuuskoordinaattoriksi. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa kaikilla on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua, kehittää itseään, saada palveluita ja edetä työurallaan. Tampereen kaupunki on aina halunnut olla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kaupunki. Pormestariohjelmassahan todetaan, että yhdenvertaisuuden edistäminen on keskeinen osa kaikkea kaupungin toimintaa. Tavoitteena on, että kaupunki tunnistaa vähemmistöihin kuuluvien kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden esteet ja purkaa näitä johdonmukaisesti kaikissa palveluissa. Itsenäistä pärjäämistä arjessa edistävät toimintakyvyn ylläpito, yhteisöllisyys ja harrastukset. Esteettömyys tulee olla suunta, jota kohti kaupunkiympäristössä tulee pyrkiä. Liikkumisen, henkilökohtaisen avun ja laadukkaiden asumisen tukipalveluiden mahdollistaminen ovat keskeisiä itsenäisen elämän perusedellytyksiä.

On aivan selvää, ettei vammainen ihminen halua olla tulla nähdyksi pelkästään palvelujen asiakkaana vaan aktiivisena kaupunkilaisena, joka pystyy yksilöllisin tukitoimin, kaupunkiympäristön ja palvelujen saavutettavuutta ja esteettömyyttä parantamalla osallistumaan kaupungin täysivaltaiseksi jäseneksi, kouluttautumaan ja työllistymään. Vammaisuus on valitettavasti edelleen yksi yleisimmistä syrjintäperusteista yhteiskunnassamme. Lainsäädäntö ja vammaisille ihmisille kuuluvat oikeudet ovat Suomessa muodollisesti hyvät, mutta edelleen esimerkiksi esteettömyyteen, saavutettavuuteen ja palveluiden saamiseen liittyy paljon ongelmia. Yksi aivan keskeinen asia on vammaisten kohtaamat negatiiviset asenteet ja ennakkoluulot. Asenteiden muokkaamisen eteen meidän kaikkien tulee jatkuvasti tehdä työtä, ja siinä vammaisjärjestöjen rooli on myös erittäin merkittävä.

Hyvät kuulijat,

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus toteutuu vihdoin vuoden 2023 alussa, jolloin sotepalvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden vastuulle. Pirkanmaalle syntyy Suomen suurin hyvinvointialue, joka vastaa yli puolen miljoonan ihmisen sosiaali- ja terveyspalveluista. Samalla syntyy myös Pirkanmaan suurin työnantaja. Tulevien vuosien tavoitteena tulee olla saumaton sotepalveluiden siirto hyvinvointialueelle ja toimivien yhteistyörakenteiden rakentaminen yhdessä kuntien, sairaanhoitopiirin, palveluntuottajien ja järjestökentän kanssa.

Oikea-aikaiset, monipuoliset, yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvinvointimme kivijalkaa. Uskon itse vahvasti, että yhden toimijan käsissä kustannusten kasvua voidaan hillitä, kun hoitoa tarjotaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tätä kautta toivottavasti myös hoitohenkilöstön rekrytointihaasteet hieman helpottuisivat. Sote-uudistus merkitsee samalla merkittävää muutosta kuntakenttään. Tämän valtuustokauden aikana kunnissa määritelläänkin, millainen on uusi tuleva kunta, joka perustuu sivistykseen, kulttuuriin, elinvoimaan, kaupunkikehitykseen. Tavoitteena tulevassa uudistuksessa tulisi olla asukkaiden hyvinvointi ja osallisuus, mikä vaatii kunnan ja hyvinvointialueen saumatonta yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja aktiivista yhdyspintatyötä jatkossakin. Osallisuuden vahvistamisessa ja edistämisessä järjestöjen näkemyksiä, tulee mielestäni kuunnella erittäin tarkalla korvalla.

Toivotan teille oikein mukavaa ja turvallista syysliittokokousta ja hyvää syksy

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, vammaiset, soteuudistus, hyvinvointialue, CP-liitto, yhdenvertaisuus