Kolumni: Kolme yötä jouluun

Keskiviikko 21.12.2022 - Johanna Loukaskorpi

… ja yksitoista yötä, kun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Syksyn aikana hyvinvointialueella on hoitoon pääsyn kriteereitä, palkkioita ja asiakasmaksuja yhdenmukaistettu. Tamperelaisten ikäihmisten osalta on tehty ikäviäkin päätöksiä. Esimerkiksi vähävaraisille ikäihmisille on tarjottu kotona asumisen tukena siivouspalvelua. Se loppuu hyvinvointialueen aloittaessa. Sama kohtalo on lähitorikortilla, jolla ikäihmiset ovat saaneet alennusta lähitorilla ruokailusta.


Palveluiden yhdenmukaistaminen ei saa johtaa vain palveluiden heikennyksiin. Tulevina vuosina hyvinvointialueella pitää pystyä tuottamaan myös palveluita, jotka eivät ole lakisääteisiä mutta tukevat ikääntyneiden kotona asumista tai perheiden hyvinvointia.
Aluevaltuusto hyväksyi joulukuussa hyvinvointialueen strategian ja talousarvion ensi vuodelle. Talousarvio on 2,6 miljardia, ja se on 63,5 miljoonaa alijäämäinen. Osa puolueista on pelotellut alijäämällä. Rakenteellinen alijäämä oikaistaan ensi vuonna, kun kuntien tilinpäätökset valmistuvat ja tämän vuoden sotekustannukset selviävät. Strategia Tärkeintä on ihminen kuvaa sitä, miksi uudistus on tehty. Ihmistä – ei hallintoa tai organisaatiota – varten.

Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa hankalassa tilanteessa. Päivystys on pahasti ruuhkautunut. Henkilöstövaje vaivaa joka tasolla. Henkilökunta on monissa palveluissa jaksamisensa äärirajoilla. Toisaalta vahvemmalla järjestäjällä on jatkossa enemmän keinoja etsiä ratkaisuja ongelmiin kuin pirstaleisella kuntakentällä on ollut.


Itse jatkan tammikuussa 5,5 vuoden jälkeen osa-aikaisena apulaispormestarina. Samalla palaan koulumaailmaan Etelä-Hervannan kouluun apulaisrehtoriksi. Tunnen samaan aikaan luopumisen haikeutta ja iloa uudesta. Sama tunne on varmasti monella pelastus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden ja oppilashuollon tekijällä. Toivotan teille kaikille hyvää jatkoa ja menestystä hyvinvointialueen työntekijöinä. Samalla toivotan kaikille lukijoille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!

Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 21.12.2022. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, hyvinvointialue, soteuudistus, Pirkanmaan hyvinvointialue, sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, pelastuspalvelut, apulaispormestari

Kolumni: Huomenna se tulee

Keskiviikko 16.3.2022 - Johanna Loukaskorpi

Kävin viime viikolla katsomassa Tampereen Teatterissa Samuel Beckettin absurdin näytelmän Huomenna hän tulee (1949). Näytelmässä kaksi resuista kulkijaa Vladimir ja Estragon odottavat salaperäistä Godota saapuvaksi. Päähenkilöt ovat epävarmoja tulevaisuudestaan, mutta uskovat, että kaikki ratkeaa, kun Godot saapuu - viimeistään huomenna.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta on Suomessa odotettu kuin Godota tulevaksi. Se on merkittävin hallinnollinen ja terveyspoliittinen uudistus, mitä Suomessa on vuosikymmeniin tehty. Pääministeri Sanna Marinin (sdp) hallitus onnistui siinä, missä aiemmat hallitukset ovat epäonnistuneet. Eduskunnan perustuslakivaliokunta hylkäsi viime vaalikaudella kaikkien puolueiden yhteisen sopimuksen soteuudistuksen eteenpäin viemisestä, koska se ei sisältänyt vaaleilla valittuja luottamushenkilöitä.

Viime tiistaina odotus Pirkanmaalla lopulta palkittiin ja tulevan hyvinvointialueen vaaleilla valitut aluevaltuutetut kokoontuivat historialliseen ensimmäiseen kokoukseensa. Aluevaltuusto käyttää hyvinvointialueella ylintä päätösvaltaa ja valitsi muun muassa aluehallituksen. Se taas aloitti työskentelynsä torstaina, jolloin päätettiin käynnistää hyvinvointialueen johtajan haku. Tehtävä on yhteiskunnallisesti merkittävä, ja me päättäjät taidamme odottaa häntä johtamaan tien hyvinvointialueelle kuin salaperäinen Godot konsanaan.

Hyvinvointialueuudistuksen yksi merkittävin tavoite on peruspalvelujen vahvistaminen. Yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut ja pelastuspalvelut sekä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen ovat uudistuksen ytimessä. Hyvinvoiva ja ammattitaitoinen henkilökunta on toimivien palvelujen tärkein voimavara. Yksi suurimpia haasteita jatkossa on osaavan työvoiman varmistaminen ja tämän ongelman ratkaiseminen. Vladimirin ja Estragonin tavoin hyvinvointialueen synnyttäminen aiheuttaa meissä kaikissa vielä monia epävarmuuden tunteita ja varmaa on lopulta vain se, että jos ei huomenna, niin kohta se sieltä kuitenkin tulee.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointilalue, soteuudistus, Sanna Marin, terveyspalvelut, sosiaalipalvelut, aluevaltuusto, peruspalvelut