Puhe: Tammenlehvän itsenäisyyspäivänpuhe

Tiistai 7.12.2021 - Johanna Loukaskorpi

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat juhlavieraat, hyvä Tammenlehvän väki,

”Oi, maamme Suomi, synnyinmaa / soi sana kultainen! / Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa, / kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien” alkaa Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäinen runo. Isänmaamme saa tunnistettavat kasvonsa J.L. Runebergin säkeissä. Runebergin Maamme-runo sisältää useita säkeistöjä. Osa niistä on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomiksi. ”Totuuden, runon kotimaa, / maa tuhatjärvinen, miss’ elämämme suojan saa, / sa muistojen, sa toivon maa, / ain’ ollos, onnees tyytyen, vapaa ja iloinen.”

Suomi on tänä päivänä Runebergin sanoin vapaa ja iloinen maa. Siitä me nykypolvi saamme kiittää Teitä, sotiemme veteraaneja ja kotirintamalla toimineita lottia. Me saamme juhlia itsenäisyytemme 104-vuotisjuhlaa Teidän - itsenäisyytemme puolesta taistelleiden ansiosta. On äärettömän suuri kunnia tulla tänään tänne Tammenlehvä-keskukseen tuomaan Tampereen kaupungin tervehdys ja puhe. 

Edesmennyt mummoni oli Karjalan evakko. Hän joutui lähtemään kahdesti kotoaan. Toisen kerran noin 15-vuotiaana lopullisesti. Mummo kertoi karjalan murteella paljon tarinoita rajan takaa. Hän kertoi meille lapsenlapsille myös ankeasta sekä pelottavasta sota-ajasta. Mummo asettui perheineen ensin Lahteen ja muutti sieltä pian Kangasalle, jossa itsekin olen asunut lähes koko lapsuuteni mummolan pihapiirissä. Mummo kaipasi koko elämänsä takaisin kotiin Kivennavalle. Kun olen täällä tänään kanssanne, tuntuu kuin rakas mummoni olisi taas hieman lähempänä minua

Ilman teidän sukupolvenne uhrauksia kotimaamme ei olisi sitä, mitä se nykypäivänä on: menestyvä, kasvava ja kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu Suomi. Meidät suomalaiset on tunnettu maailmalla yhtenäisenä kansankuntana. Sodan käyneelle sukupolvelle oli kunnia kysymys, ettei kaveria jätetty tiukankaan paikan edessä. Samaa yhteenkuuluvuuden henkeä toivoisin näkeväni nykypäivänäkin. Että pitäisimme toisistamme huolta. Ettemme jättäisi kiihtyvän arjen keskellä ketään yksin - ilman hoivaa ja tarvitsemaansa tukea. Oli kyse sitten kotonaan asuvasta vanhuksesta, toimeentulonsa kanssa kamppailevasta yksinhuoltajavanhemmasta tai mielenterveyshaasteiden kanssa ponnistelevasta nuoresta.

Hyvät ystävät,

Koronapandemia on koitellut ikääntyneitä ja myös veteraanisukupolvea erittäin paljon. Yhteiskuntamme on ollut suljettuna ja moni on joutunut elämänsä ehtoovuosina jäämään neljän seinän sisään. Koronapandemian aiheuttamat eristys- ja rajoitustoimet ovat lisänneet kotona asuvien ikääntyneiden yksinäisyyttä ja hoivakodeissa on siirrytty laitosmaiseen suuntaan. Omaiset ja ystävät on suljettu elämänpiirin ulkopuolelle ja yhteydenpito on ollut puhelimen ja sähköisten välineiden varassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten perusteella useimmat ikäihmiset ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä elämäänsä poikkeustilan aikana. En itsekään voi olla kuin ihailematta veteraanisukupolvea, joista moni on vielä lähestyessään sataa vuotta tarttunut sähköpostiin tai opetellut yhteydenpitoa uusien sähköisten kanavien kautta.

Sodan käynyt sukupolvi on nuoruudessaan menettänyt ehkä kotinsa, terveytensä tai läheisensä. Nuoruuden rankat kokemukset ovat toisaalta saattaneet antaa myös uskoa tulevaisuuteen ja tuoneet ymmärrystä nykyisen poikkeusolon aikoihin. Asenne, että tästä selviämme yhdessä, toisiamme tukien on se oppi, joka meidän nuorempien sukupolvien olisi hyvä oppia ikääntyneiltä ja veteraanisukupolvelta.  Vain yhdessä me suomalaiset olemme vahvoja ja menestymme kansakuntana jatkossakin. Yhteistyöllä ja toisista välittäen Suomi säilyy yhteiskuntana, jossa seuraavatkin sukupolvet saavat asua rauhassa, luottavaisin mielin ja tasa-arvoisesti.  

Arvoisat sotiemme veteraanit ja juhlavieraat,  

Tämän vuoden alussa veteraanien määrä koko Suomessa oli enää 6000 ja kunniakansalaisiemme keski-ikä kunnioitettavat 95 vuotta. Tampereellakin sotaveteraanien määrä vähenee nopeasti. Lokakuussa sotiemme veteraaneja oli Tampereella enää jäljellä 118.  Meidän päättäjien tehtävänä on huolehtia siitä, että ikääntyvien veteraanien asiat hoidetaan kunnialla ja arvokkaasti ja että veteraanisukupolvi saa kaikki tarvitsemansa palvelut helposti, turvallisesti ja nopeasti. Sen me olemme teille sankareille - sotiemme veteraaneille ja kotirintamalla toimineille lotille velkaa.

Päätän puheeni lukemalla katkelmia Kiven runosta Suomenmaa. Teidän veteraanien ansiosta saamme tänäänkin juhlia rakasta Suomenmaatamme ja nauttia tästäkin juhlasta. Runon säkeiden myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää itsenäisyytemme 104-vuotisjuhlaa. Vaikka vietämme tämänkin itsenäisyyspäivän poikkeusoloissa, niin se ei vähennä rakkauttamme isänmaatamme ja äidinkieltämme kohtaan. Olkaamme onnellisia kauniista kotimaastamme, sen luonnosta ja ihmisistä ja pidetään huolta läheisistämme nyt ja tulevaisuudessa.

”Maa kunnasten ja laaksojen, / Mi on tuo kaunoinen? / Tuo hohteess’ kesäpäivien, / Tuo loisteess’ pohjan tulien, / Mi ompi soma maa? / Siell tuhansissa järvissä / yön tähdet kimmeltää / ja kanteleitten pauhina / Siell kaikuu ympär’ kallioi’ / Ja kultanummen hongat soi: / Se ompi Suomenmaa. / En milloinkaan mä unohtais / Sun lempeet taivastas, / En tulta heljän aurinkos, / En kirkast’ kuuta kuusistos, / En kaskiesi sauvua / Päin pilviin nousevaa. / Nyt ihanainen, kallis maa / On meidän ainiaan; / Tuoss’ aaltoileva peltomme, / Tuoss’ viherjäinen niittumme, / Tuoss’ metsiemme jylhä yö / Ja meriemme vyö! / Oi Suomenniemi kaunoinen, / Sä iankaikkinen.”

 

PUHE: Valtakunnalliset sukututkimuspäivät

Lauantai 10.3.2018 - Johanna Loukaskorpi

Hyvät sukututkijat, historioitsijat ja sukututkimuksesta kiinnostuneet kuulijat,

Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi valtakunnallisille sukututkimuspäiville Tampereelle ja Sampolaan.

Luin tällä viikolla ystäväni Ira Vihreälehdon vuonna 2016 julkaistun teoksen Tuntematon sotavanki. Se kertoo venäläisen isoisän etsinnästä. Ostin teoksen sen ilmestymisen aikoihin, mutta teos jäi kirjahyllyyn odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Kun minua pyydettiin tuomaan kaupungin tervehdys sukututkimuspäiville, päätin tarttua teokseen ymmärtääkseni samalla paremmin nykyaikaista sukututkimusta. Vihreälehto etsii teoksessa isänsä isää - venäläistä sotavankia. Isoisästä on suvussa vuosikymmenet vaiettu. Teoksessa kuvataan, kuinka Vihreälehto tonkii arkistoja, analysoi vanhoja valokuvia, teettää dna-tutkimuksia, etsii netin eri sivustoilta etäisiä sukulaisia ja aikalaisia, jotka ovat saattaneet tuntea jonkun joka on taas tuntenut jonkun toisen. Teos etenee kuin dekkari ja tuo sukututkimuksen ja siihen liittyviä asioita ja yksityiskohtia julki. Kirjailija kertoo lukijalle, kuinka hän toivoo löytävänsä juurensa, totuuden ja mielenrauhan ja samalla tarkoituksena on löytää menneisyydessä hävetyn salaisuuden tilalle jotakin kaunista. Kirjan lopussa havainnollistetaan ja annetaan vinkkejä lukijalle, miten aloittaa sukututkimus. Lukija alkaa teoksen luettuaan vaivihkaa pohtia omia juuriaan.

Aivan kuten Vihreälehdon kirja, niin nämä sukututkimuspäivät saivat minut pohtimaan omia juuriani. Kaikki isovanhempani ovat jo edesmenneitä. Äitini äiti ja isä eli mummoni ja pappani ovat kotoisin rajan takaa Karjalasta. Yllättäen viime kesänä sitten oma äitini lähti mummon nuoruuden maisemiin Kivennavalle. Tunne karjalaisuudesta ja halu tutustua mummolleni tärkeisiin paikkoihin tuli hänelle niin vahvana, että hän halusi tehdä kiertomatkan sinne, minne mummo - hänen äitinsä - kaipasi niin usein elinaikanaan. Isäni äiti ja isä ovat kotoisin Pohjanmaalta. Isäni isä kuoli isäni ollessa kaksivuotias ja äiti taas muutti viiden lapsensa kanssa Hämeeseen. Elämä oli köyhää ja raskasta, eikä isäni ole avannut lapsuuttaan meille lapsille juuri laisinkaan. Vihreälehto harmittelee oman kirjansa alussa sitä, että ei enää itse muista mummujensa tarinoita kovin hyvin. Sitä minäkin harmittelen. Pitäisi ymmärtää ajoissa kuunnella ja tallentaa jälkipolvien tarinoita omille lapsille. Minulla, kuten niin monilla muillakin, olisi halua navigoida menneisyyteni ihmisten kanssa.

Hyvät kuulijat,

101 vuotta täyttänyt Suomen Sukututkimusseura on valtakunnallisesti toimiva sukututkijoiden asiantuntija-, edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö sekä Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenseura. Vuosittain järjestettävät valtakunnalliset sukututkimuspäivät ovat Suomen suurin sukututkijoiden koulutustapahtuma. Tänä vuonna sukututkimuspäivät pidetään Suku 2018 -tapahtumana. Tämän 41. kerran järjestettävän tapahtuman näyttämönä on tamperelaisen sukututkimusyhdistystoiminnan syntysija eli Sampolan työväenopisto. Suomen Sukututkimusseuran yhteistyökumppaneita tapahtuman järjestämisessä ovat Tampereen seudun työväenopisto ja Tampereen seudun sukututkimusseura ry.

Tampereen työväenopistossa ja nykyisin Tampereen seudun työväenopistossa on pitkään opetettu sukututkimusta ja päivien järjestäminen Sampolassa sitoo hyvin yhteen sukututkimuksen ja paikan. Me tamperelaiset saamme olla ylpeitä siitä pitkästä opetuksen perinteestä, joka täällä Sampolassa on sukututkimukseen liittyen.
Suku 2018 -tapahtuman teemana on vuoden 1918 sota ja sen henkilöhistorialliset lähteet. Teemankin puolesta Tampere on hyvä valinta, sillä Tampereen taisteluun osallistuneiden joukkojen määrillä mitattuna kyseessä oli Pohjoismaiden siihenastisen sotahistorian suurin taistelu. Valkoisten voittamasta Tampereen taistelusta tuli sisällissodan käännekohta. Taistelun jälkiä on edelleen nähtävissä muutamissa rakennuksissa, kuten Messukylän kirkon ja entisen veturihallin seinissä.

Hyvät sukututkijat,

Sukututkimus on hyvin erilainen tutkimusala moniin muihin verrattuna, koska sitä tekevät niin harrastajat kuin ammattilaisetkin. Vaikka harrastajalla kyse ei ole palkkatyöstä, tekee harrastajakin tutkimustaan osaavasti, kokemuksella ja nykyaikaisia tiedonsaantikanavia hyödyntäen. Sukututkimuksen harrastaminen on voimakkaasti lisääntynyt suurten ikäluokkien kiinnostuessa asiasta. Aikaisemmin sukututkimusta pidettiin eläkeläisten harrastuksena, nyt mukaan on tullut yhä nuorempia ikäpolvia. Oman suvun tutkiminen on enemmän kuin harrastus; se avaa silmät menneisyydelle, joka voi yltää yllättävänkin pitkälle. Sukututkimus tuo tutkijan eteen mielenkiintoisia henkilöitä ja heidän kohtaloitaan.
Te sukututkijat teette arvokasta työtä tutkiessanne ja tallentaessanne ihmisten ja sukujen historiaa. Tiedon jakaminen nykyisiä mahdollisuuksia hyödyntäen auttaa ihmisiä etsimään ja löytämään omat juurensa. Nykyinen verkkomaailma on myös helpottanut tutkijan työtä, sillä arkistojen materiaaleja digitoidaan hyvää vauhtia ja netistä löytyy paljon sukupuita. Lisäksi geneettinen sukututkimus eli DNA-testien hyödyntäminen on jo nyt avannut sukututkimuksen ihan uudelle sivulle ja tulee muuttamaan käsitystämme ihmisten liikkeistä ja kansakuntien historiasta globaalilla tasolla

Toivotan teille oikein mielenkiintoisia päiviä ja ennen kaikkea kiinnostavia luentoja. Lisäksi haluan vielä mainita, että mikäli päivienne tai kevään aikana ehditte, niin toivon, että päivienne teeman innoittamana vierailette myös Museokeskus Vapriikissa, jossa on avattu uudistettu Tampere 1918 -näyttely. Sadan vuoden takaiset murheelliset tapahtumat näkyvät monin eri tavoin myös muiden kulttuuriyhteisöjemme tarjonnassa. Esimerkiksi Tampereen Teatterissa esitetään Teatteri taistelussa 1918 -näytelmää ja Tampereen Työväen Teatterissa Tytöt 1918 -esitystä. Myös Tampereen Komediateatterilta on tulossa sisällissotaa käsittelevä näytelmä.

Näillä ajatuksilla vielä kerran tervetuloa Tampereelle!