Hyvinvointi tarvitsee tekoja lapsiperheköyhyyden ehkäisemiseksi (osa 4)

Keskiviikko 10.4.2019 klo 10:06 - Johanna Loukaskorpi

Yli 100 000 lasta elää Suomessa pienituloisessa perheessä eli suomeksi sanottuna köyhyydessä. Lapsiperheköyhyyden takana on usein vanhempien pitkittynyttä työttömyyttä tai kotivanhemmuutta, maahanmuuttajataustaisuutta tai kesken jääneitä opintoja. Lapsiperheköyhyyden lisääntymisen syinä on esitetty muun muassa asumisen jatkuvaa kallistumista kasvukeskuksissa ja valtakunnan ja kuntien tasolla tehtyjä päätöksiä, jotka ovat nostaneet erilaisia pakollisia maksuja, lisänneet pätkä- ja silpputyötä ja samalla mahdollistaneet eriarvoistumisen jatkuvan kasvun.

Lasten ja perheiden elämää heikentäneiden toimien seuraukset näkyvät lasten elämässä monin tavoin - syrjäytymisenä, osattomuuden kokemuksina ja ulkopuolelle jäämisenä ja jättäytymisenä. Moni lapsi oirehtii köyhyyttä - on käytöshäiriöitä koulussa, köyhyydestä johtuvaa kiusaamista, yksinäisyyttä ja myöhemmässä iässä koulupudokkuutta.

Tampereella pormestari Lauri Lylyn nimeämä köyhyystyöryhmä, jonka puheenjohtaja oli vasemmiston Mikko Aaltonen ja jonka varapuheenjohtaja itse olin, paneutui muun muassa lapsiperheköyhyyteen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi helmikuussa työryhmämme valmisteleman köyhyysohjelman toimenpide-ehdotuksineen ja oli lähes yksimielinen siitä, että köyhyyden, huono-osaisuuden ja eriarvoistumisen ehkäisemiseksi on Tampereella työskenneltävä määrätietoisesti. 

Köyhyyttä voidaan tarkastella esimerkiksi syrjäytymisen, terveyserojen, mielenterveys- ja päihdeongelmien, asunnottomuuden, työttömyyden, pitkäaikaissairauksien, maahanmuuttajien, ylisukupolvisuuden tai lasten näkökulmasta.

Myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on kiinnittänyt huomiota lapsiperheköyhyyteen. Lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassaan 2018 Köyhyydellä ei leikitä Kurttila vaatii kansallista köyhyyspolitiikkaa, joka tulee rakentaa viiteen lähtökohtaan: 1) Lapset ovat olennainen yhteiskunnallinen ryhmä, 2) Köyhyys kohdistuu lapsiin eri tavoin kuin aikuisiin, 3) Hyvä lapsuus on yhteiskunnallinen arvo, jota köyhyys uhkaa, 4) Lasten köyhyydellä on tuhoisat vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen ja 5) Köyhyysilmiön sisälle on päästävä ja kohdattava yksilölliset tilanteet, joihin on etsittävä ratkaisuja.

Me SDP:ssä näemme, että seuraavan hallituksen on nostettava lapsiperheköyhyyden vähentäminen politiikan keskeiseksi painopisteeksi ja aivan samoin kuin Tampereella on tehty köyhyysohjelma, niin jokaisessa pirkanmaalaisessa kunnassa tulisi tehdä valtuustoryhmien kesken yhteinen köyhyysohjelma, jossa tarkasteltaisiin köyhyyttä juuri oman kunnan asukkaiden näkökulmasta. SDP on vuonna 2017 julkaissut toimenpideohjelman lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Haaveena onnellinen lapsuus -toimenpideohjelma löytyy netistä. Siinä esitetään lukuisia erilaisia ratkaisuja valtakunnan, kunnan ja arjen tasolle.

Itse näen, että hyvät, toimivat ja matalan kynnyksen helposti saavutettavat peruspalvelut ovat vähävaraisille ensiarvoisen tärkeitä. Siksi hyvinvointipalveluiden rahoituksesta ja laadusta on vaikeina aikoinakin uskallettava pitää kiinni ja ennaltaehkäisyyn rohjettava panostaa. Lapsiperheköyhyyden ehkäisemiseksi myös kaikkien lapsiperheiden kanssa työskentelevien on kyettävä tunnistamaan köyhyys ja ymmärrettävä sen syrjäyttävät mekanismit ja samalla työskenneltävä lasten ja heidän perheidensä toivon ja osallisuuden vahvistamiseksi.

Tämä kirjoitussarja on osa eduskuntavaalikampanjaani, jossa avaan itselleni tärkeitä asioita ja teemoja. Teemasarjan nimi on Hyvinvointi tarvitsee puolustajan. Kirjoitukset julkaistaan kotisivuillani ja Facebookin poliitikkosivuilla.

Äänestä 14.4. #Loukaskorpi2019

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsiperheköyhyys, pienituloisuus, köyhyys, Köyhyydellä ei leikitä, Tampereen köyhyysohjelma, Haaveena onnellinen lapsuus. eriarvoistuminen

PUHE: Valtakunnalliset sukututkimuspäivät

Lauantai 10.3.2018 - Johanna Loukaskorpi

Hyvät sukututkijat, historioitsijat ja sukututkimuksesta kiinnostuneet kuulijat,

Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi valtakunnallisille sukututkimuspäiville Tampereelle ja Sampolaan.

Luin tällä viikolla ystäväni Ira Vihreälehdon vuonna 2016 julkaistun teoksen Tuntematon sotavanki. Se kertoo venäläisen isoisän etsinnästä. Ostin teoksen sen ilmestymisen aikoihin, mutta teos jäi kirjahyllyyn odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Kun minua pyydettiin tuomaan kaupungin tervehdys sukututkimuspäiville, päätin tarttua teokseen ymmärtääkseni samalla paremmin nykyaikaista sukututkimusta. Vihreälehto etsii teoksessa isänsä isää - venäläistä sotavankia. Isoisästä on suvussa vuosikymmenet vaiettu. Teoksessa kuvataan, kuinka Vihreälehto tonkii arkistoja, analysoi vanhoja valokuvia, teettää dna-tutkimuksia, etsii netin eri sivustoilta etäisiä sukulaisia ja aikalaisia, jotka ovat saattaneet tuntea jonkun joka on taas tuntenut jonkun toisen. Teos etenee kuin dekkari ja tuo sukututkimuksen ja siihen liittyviä asioita ja yksityiskohtia julki. Kirjailija kertoo lukijalle, kuinka hän toivoo löytävänsä juurensa, totuuden ja mielenrauhan ja samalla tarkoituksena on löytää menneisyydessä hävetyn salaisuuden tilalle jotakin kaunista. Kirjan lopussa havainnollistetaan ja annetaan vinkkejä lukijalle, miten aloittaa sukututkimus. Lukija alkaa teoksen luettuaan vaivihkaa pohtia omia juuriaan.

Aivan kuten Vihreälehdon kirja, niin nämä sukututkimuspäivät saivat minut pohtimaan omia juuriani. Kaikki isovanhempani ovat jo edesmenneitä. Äitini äiti ja isä eli mummoni ja pappani ovat kotoisin rajan takaa Karjalasta. Yllättäen viime kesänä sitten oma äitini lähti mummon nuoruuden maisemiin Kivennavalle. Tunne karjalaisuudesta ja halu tutustua mummolleni tärkeisiin paikkoihin tuli hänelle niin vahvana, että hän halusi tehdä kiertomatkan sinne, minne mummo - hänen äitinsä - kaipasi niin usein elinaikanaan. Isäni äiti ja isä ovat kotoisin Pohjanmaalta. Isäni isä kuoli isäni ollessa kaksivuotias ja äiti taas muutti viiden lapsensa kanssa Hämeeseen. Elämä oli köyhää ja raskasta, eikä isäni ole avannut lapsuuttaan meille lapsille juuri laisinkaan. Vihreälehto harmittelee oman kirjansa alussa sitä, että ei enää itse muista mummujensa tarinoita kovin hyvin. Sitä minäkin harmittelen. Pitäisi ymmärtää ajoissa kuunnella ja tallentaa jälkipolvien tarinoita omille lapsille. Minulla, kuten niin monilla muillakin, olisi halua navigoida menneisyyteni ihmisten kanssa.

Hyvät kuulijat,

101 vuotta täyttänyt Suomen Sukututkimusseura on valtakunnallisesti toimiva sukututkijoiden asiantuntija-, edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö sekä Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenseura. Vuosittain järjestettävät valtakunnalliset sukututkimuspäivät ovat Suomen suurin sukututkijoiden koulutustapahtuma. Tänä vuonna sukututkimuspäivät pidetään Suku 2018 -tapahtumana. Tämän 41. kerran järjestettävän tapahtuman näyttämönä on tamperelaisen sukututkimusyhdistystoiminnan syntysija eli Sampolan työväenopisto. Suomen Sukututkimusseuran yhteistyökumppaneita tapahtuman järjestämisessä ovat Tampereen seudun työväenopisto ja Tampereen seudun sukututkimusseura ry.

Tampereen työväenopistossa ja nykyisin Tampereen seudun työväenopistossa on pitkään opetettu sukututkimusta ja päivien järjestäminen Sampolassa sitoo hyvin yhteen sukututkimuksen ja paikan. Me tamperelaiset saamme olla ylpeitä siitä pitkästä opetuksen perinteestä, joka täällä Sampolassa on sukututkimukseen liittyen.
Suku 2018 -tapahtuman teemana on vuoden 1918 sota ja sen henkilöhistorialliset lähteet. Teemankin puolesta Tampere on hyvä valinta, sillä Tampereen taisteluun osallistuneiden joukkojen määrillä mitattuna kyseessä oli Pohjoismaiden siihenastisen sotahistorian suurin taistelu. Valkoisten voittamasta Tampereen taistelusta tuli sisällissodan käännekohta. Taistelun jälkiä on edelleen nähtävissä muutamissa rakennuksissa, kuten Messukylän kirkon ja entisen veturihallin seinissä.

Hyvät sukututkijat,

Sukututkimus on hyvin erilainen tutkimusala moniin muihin verrattuna, koska sitä tekevät niin harrastajat kuin ammattilaisetkin. Vaikka harrastajalla kyse ei ole palkkatyöstä, tekee harrastajakin tutkimustaan osaavasti, kokemuksella ja nykyaikaisia tiedonsaantikanavia hyödyntäen. Sukututkimuksen harrastaminen on voimakkaasti lisääntynyt suurten ikäluokkien kiinnostuessa asiasta. Aikaisemmin sukututkimusta pidettiin eläkeläisten harrastuksena, nyt mukaan on tullut yhä nuorempia ikäpolvia. Oman suvun tutkiminen on enemmän kuin harrastus; se avaa silmät menneisyydelle, joka voi yltää yllättävänkin pitkälle. Sukututkimus tuo tutkijan eteen mielenkiintoisia henkilöitä ja heidän kohtaloitaan.
Te sukututkijat teette arvokasta työtä tutkiessanne ja tallentaessanne ihmisten ja sukujen historiaa. Tiedon jakaminen nykyisiä mahdollisuuksia hyödyntäen auttaa ihmisiä etsimään ja löytämään omat juurensa. Nykyinen verkkomaailma on myös helpottanut tutkijan työtä, sillä arkistojen materiaaleja digitoidaan hyvää vauhtia ja netistä löytyy paljon sukupuita. Lisäksi geneettinen sukututkimus eli DNA-testien hyödyntäminen on jo nyt avannut sukututkimuksen ihan uudelle sivulle ja tulee muuttamaan käsitystämme ihmisten liikkeistä ja kansakuntien historiasta globaalilla tasolla

Toivotan teille oikein mielenkiintoisia päiviä ja ennen kaikkea kiinnostavia luentoja. Lisäksi haluan vielä mainita, että mikäli päivienne tai kevään aikana ehditte, niin toivon, että päivienne teeman innoittamana vierailette myös Museokeskus Vapriikissa, jossa on avattu uudistettu Tampere 1918 -näyttely. Sadan vuoden takaiset murheelliset tapahtumat näkyvät monin eri tavoin myös muiden kulttuuriyhteisöjemme tarjonnassa. Esimerkiksi Tampereen Teatterissa esitetään Teatteri taistelussa 1918 -näytelmää ja Tampereen Työväen Teatterissa Tytöt 1918 -esitystä. Myös Tampereen Komediateatterilta on tulossa sisällissotaa käsittelevä näytelmä.

Näillä ajatuksilla vielä kerran tervetuloa Tampereelle!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, sukututkijat, 1918, suku, perhe, Tampereen työväenopisto, Ira Vihreälehto, Tampere