Puhe: Tammenlehvän itsenäisyyspäivänpuhe

Tiistai 7.12.2021 - Johanna Loukaskorpi

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat juhlavieraat, hyvä Tammenlehvän väki,

”Oi, maamme Suomi, synnyinmaa / soi sana kultainen! / Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa, / kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien” alkaa Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäinen runo. Isänmaamme saa tunnistettavat kasvonsa J.L. Runebergin säkeissä. Runebergin Maamme-runo sisältää useita säkeistöjä. Osa niistä on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomiksi. ”Totuuden, runon kotimaa, / maa tuhatjärvinen, miss’ elämämme suojan saa, / sa muistojen, sa toivon maa, / ain’ ollos, onnees tyytyen, vapaa ja iloinen.”

Suomi on tänä päivänä Runebergin sanoin vapaa ja iloinen maa. Siitä me nykypolvi saamme kiittää Teitä, sotiemme veteraaneja ja kotirintamalla toimineita lottia. Me saamme juhlia itsenäisyytemme 104-vuotisjuhlaa Teidän - itsenäisyytemme puolesta taistelleiden ansiosta. On äärettömän suuri kunnia tulla tänään tänne Tammenlehvä-keskukseen tuomaan Tampereen kaupungin tervehdys ja puhe. 

Edesmennyt mummoni oli Karjalan evakko. Hän joutui lähtemään kahdesti kotoaan. Toisen kerran noin 15-vuotiaana lopullisesti. Mummo kertoi karjalan murteella paljon tarinoita rajan takaa. Hän kertoi meille lapsenlapsille myös ankeasta sekä pelottavasta sota-ajasta. Mummo asettui perheineen ensin Lahteen ja muutti sieltä pian Kangasalle, jossa itsekin olen asunut lähes koko lapsuuteni mummolan pihapiirissä. Mummo kaipasi koko elämänsä takaisin kotiin Kivennavalle. Kun olen täällä tänään kanssanne, tuntuu kuin rakas mummoni olisi taas hieman lähempänä minua

Ilman teidän sukupolvenne uhrauksia kotimaamme ei olisi sitä, mitä se nykypäivänä on: menestyvä, kasvava ja kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu Suomi. Meidät suomalaiset on tunnettu maailmalla yhtenäisenä kansankuntana. Sodan käyneelle sukupolvelle oli kunnia kysymys, ettei kaveria jätetty tiukankaan paikan edessä. Samaa yhteenkuuluvuuden henkeä toivoisin näkeväni nykypäivänäkin. Että pitäisimme toisistamme huolta. Ettemme jättäisi kiihtyvän arjen keskellä ketään yksin - ilman hoivaa ja tarvitsemaansa tukea. Oli kyse sitten kotonaan asuvasta vanhuksesta, toimeentulonsa kanssa kamppailevasta yksinhuoltajavanhemmasta tai mielenterveyshaasteiden kanssa ponnistelevasta nuoresta.

Hyvät ystävät,

Koronapandemia on koitellut ikääntyneitä ja myös veteraanisukupolvea erittäin paljon. Yhteiskuntamme on ollut suljettuna ja moni on joutunut elämänsä ehtoovuosina jäämään neljän seinän sisään. Koronapandemian aiheuttamat eristys- ja rajoitustoimet ovat lisänneet kotona asuvien ikääntyneiden yksinäisyyttä ja hoivakodeissa on siirrytty laitosmaiseen suuntaan. Omaiset ja ystävät on suljettu elämänpiirin ulkopuolelle ja yhteydenpito on ollut puhelimen ja sähköisten välineiden varassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten perusteella useimmat ikäihmiset ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä elämäänsä poikkeustilan aikana. En itsekään voi olla kuin ihailematta veteraanisukupolvea, joista moni on vielä lähestyessään sataa vuotta tarttunut sähköpostiin tai opetellut yhteydenpitoa uusien sähköisten kanavien kautta.

Sodan käynyt sukupolvi on nuoruudessaan menettänyt ehkä kotinsa, terveytensä tai läheisensä. Nuoruuden rankat kokemukset ovat toisaalta saattaneet antaa myös uskoa tulevaisuuteen ja tuoneet ymmärrystä nykyisen poikkeusolon aikoihin. Asenne, että tästä selviämme yhdessä, toisiamme tukien on se oppi, joka meidän nuorempien sukupolvien olisi hyvä oppia ikääntyneiltä ja veteraanisukupolvelta.  Vain yhdessä me suomalaiset olemme vahvoja ja menestymme kansakuntana jatkossakin. Yhteistyöllä ja toisista välittäen Suomi säilyy yhteiskuntana, jossa seuraavatkin sukupolvet saavat asua rauhassa, luottavaisin mielin ja tasa-arvoisesti.  

Arvoisat sotiemme veteraanit ja juhlavieraat,  

Tämän vuoden alussa veteraanien määrä koko Suomessa oli enää 6000 ja kunniakansalaisiemme keski-ikä kunnioitettavat 95 vuotta. Tampereellakin sotaveteraanien määrä vähenee nopeasti. Lokakuussa sotiemme veteraaneja oli Tampereella enää jäljellä 118.  Meidän päättäjien tehtävänä on huolehtia siitä, että ikääntyvien veteraanien asiat hoidetaan kunnialla ja arvokkaasti ja että veteraanisukupolvi saa kaikki tarvitsemansa palvelut helposti, turvallisesti ja nopeasti. Sen me olemme teille sankareille - sotiemme veteraaneille ja kotirintamalla toimineille lotille velkaa.

Päätän puheeni lukemalla katkelmia Kiven runosta Suomenmaa. Teidän veteraanien ansiosta saamme tänäänkin juhlia rakasta Suomenmaatamme ja nauttia tästäkin juhlasta. Runon säkeiden myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää itsenäisyytemme 104-vuotisjuhlaa. Vaikka vietämme tämänkin itsenäisyyspäivän poikkeusoloissa, niin se ei vähennä rakkauttamme isänmaatamme ja äidinkieltämme kohtaan. Olkaamme onnellisia kauniista kotimaastamme, sen luonnosta ja ihmisistä ja pidetään huolta läheisistämme nyt ja tulevaisuudessa.

”Maa kunnasten ja laaksojen, / Mi on tuo kaunoinen? / Tuo hohteess’ kesäpäivien, / Tuo loisteess’ pohjan tulien, / Mi ompi soma maa? / Siell tuhansissa järvissä / yön tähdet kimmeltää / ja kanteleitten pauhina / Siell kaikuu ympär’ kallioi’ / Ja kultanummen hongat soi: / Se ompi Suomenmaa. / En milloinkaan mä unohtais / Sun lempeet taivastas, / En tulta heljän aurinkos, / En kirkast’ kuuta kuusistos, / En kaskiesi sauvua / Päin pilviin nousevaa. / Nyt ihanainen, kallis maa / On meidän ainiaan; / Tuoss’ aaltoileva peltomme, / Tuoss’ viherjäinen niittumme, / Tuoss’ metsiemme jylhä yö / Ja meriemme vyö! / Oi Suomenniemi kaunoinen, / Sä iankaikkinen.”

 

Puhe: Mannerheimin lastensuojeluliiton kunniamerkkien jakotilaisuudessa

Lauantai 20.11.2021 - Johanna Loukaskorpi

Arvoisat kutsuvieraat,

Sydämellisesti tervetuloa Tampereen Raatihuoneelle Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirin järjestämään Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkkien luovutustilaisuuteen ja juhlavastaanotolle.

Kunniamerkkien luovuttamisella on pitkät ja kunniakkaat perinteet. Ensimmäiset kunniamerkit äideille luovutettiin jo vuonna 1946, joten tänä vuonna niitä annetaan 75. kerran. Vietämme tilaisuutta erilaisissa tunnelmissa kuin aiemmin, sillä koronatilanteen vuoksi merkkien luovutustilaisuus on siirtynyt kevään äitienpäivästä syksyyn. Tilaisuus jäi myös valitettavasti viime vuonna järjestämättä, joten tänään meillä on ilo ja kunnia luovuttaa vuosina 2020 ja 2021 äideille myönnetyt Valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkit. Vuonna 2020 palkittavia äitejä oli koko maassa 36 ja kuluvana vuonna 29. Me juhlistamme tänään täällä Raatihuoneella kymmentä Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen ansioitunutta äitiä.

Hyvät ystävät,

Me Naiset -lehti kysyi hiljattain suomen kielen kauneinta sanaa. Kysely oli suosittu ja siihen vastasi peräti 21 500 suomalaista. Kun pohditaan sanojen kauneutta, siihen liittyy yleensä vahvasti kaksi asiaa - sanan todellinen merkitys ja se, miltä sana kuulostaa lausuttuna. Me Naiset lehden kyselyn tulos ei yllättäne ketään, sillä kyselyyn vastanneista yli 11 % oli sitä mieltä, että suomen kielen kaunein sana on äiti. Jokaisella meillä on äiti ja äitiyteen liittyykin valtavasti erilaisia tunteita ja merkityksiä. Kyselyyn vastanneet perustelivat valintaansa sanan kauniilla muodolla, mutta luultavasti painavin syy on kuitenkin sanaan liittyvä tunnelataus. Runoilija Immi Hellén on jo aikoinaan runoillut seuraavasti: ”Äiti, oi, äiti, / maailman kaunein sana – / se sointuu kuin ihana sävel / lapsen lausumana.” Tamperelaisen runoilijan Lauri Viidan kuuluisan runon säkeet taas kuuluvat seuraavasti: ”Kiitos elämästä, Äiti. / Pari riviä tein kirjaimia tänään. / Siinä kaikki. Olen onnellinen.”

Äitiyden kuvasto on edelleen täynnä myyttejä ja äitiyteen liittyy paljon epärealistisia odotuksia, kuten esimerkiksi että hyvä äiti pitää lapsistaan aina tai että  hyvä äiti pystyy kaikkeen ja tekee kaiken täydellisesti. Luin vähän aikaa sitten perhepsykoterapeuttina ja teologina toimivan Anja Nwosen blogin. Hän kirjoitti naiskuvamme monipuolistumisesta ja yksipuolisesta uhrautuvan äidin ihanteesta. Nwosen mukaan on aika luopua ja heittää romukoppaan ihanne kaikkensa uhraavasta äidistä, mutta lapsen tukemisesta ei pidä luopua. Hänestä hienoin tukemisen muoto on se, että ajattelee lastaan lämmöllä ja antaa hänen kasvaa itsensä näköiseksi ihmiseksi. Tämä ajatus lapsiaan kannattelevasta, luottavasta ja irti päästävästä äitiydestä on viime aikoina puhutellut minua. Keskimmäinen poikani kertoi minulle viikko sitten, että on löytänyt asunnon ja aikoo muuttaa joulukuun lopussa tyttöystävänsä kanssa yhteen. Huomasin kauhistelevani ääneen vuokran korkeutta ja sitä, että miten ihmeessä te pärjäätte. Poikani totesi minulle: ”Kyllä me pärjätään.” Ymmärsin siinä, että minun pitää uskaltaa päästää irti ja luottaa. Kyllä he pärjäävät.

Arvoisat vieraat,

Olemme tänään kokoontuneet juhlistamaan kymmentä kasvattajana ansioitunutta äitiä, joille luovutetaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalit kultaristein. Tänään vietämme samalla kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Tämän vuoden lapsen oikeuksien viikon teemana on ollut lapsen oikeus hyvään kohteluun.  

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Silti edelleen liian moni lapsi ja nuori saa osakseen huonoa kohtelua. Muita useammin kiusaamista ja kaltoinkohtelua kokevat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, kodin ulkopuolelle sijoitettuna olevat, ulkomaalaistaustaiset sekä eri tavoilla toimintarajoitteiset lapset ja nuoret. Syrjintä loukkaa lapsen ihmisarvoa. Meidän aikuisien tehtävänä on varmistaa, että hyvä, arvokas ja inhimillinen kohtelu toteutuu ihan jokaisen lapsen kohdalla. Valitettavan usein lasten lapsen kaltoinkohteluun osallistuvat lasten omat vanhemmat. Vanhempien päihteidenkäyttö, psyykkiset sairaudet, parisuhdeväkivalta sekä perheen sosiaaliset ja taloudelliset vaikeudet lisäävät kaltoinkohtelun riskiä. Lapsen käytöshäiriöt, sairaudet tai vammat voivat myös lisätä kaltoinkohtelun riskiä, mutta mikään niistä ei yksin selitä sitä. Lasten kaltoinkohtelun tunnistaminen, ehkäiseminen ja siihen puuttuminen on kaikkien meidän tehtävämme.

Kaltoinkohtelusta pitää puhua ja siihen puuttua, mutta yhtä tärkeää on kertoa positiivisia viestejä kasvatustehtävän onnistumisesta. Lasten oikeuksien päivän -sivustolla on julkaistu tällä viikolla haaste, jossa kannustetaan hyvään kohteluun. Siellä pyydetään tuomaan esimerkkejä harrastusvalmentajan kannustavista kommenteista, opettajan kauniista sanoista tai vanhempien avusta.  Tarvitsemme myös tällaisia myönteisiä ja innostavia esimerkkejä. Tänään saamme täällä Raatihuoneella iloita ja olla ylpeitä hyvästä kasvattajuudesta. Saamme nostaa maljat kymmenelle äidille, jotka ovat rakkaudella, tahdolla ja omalla esimerkillään kasvattaneet lapsia. Olivatpa he biologisia äitejä, adoptioäitejä tai sijaisäitejä, niin ennen kaikkea he ovat esimerkkejä meille siitä, miten kohdella lasta hyvin, arvostavasti, luottamuksella, kannatellen ja sydämellä. Olemme suunnattoman iloisia, että saamme tänään juhlistaa Lasten oikeuksien päivää kanssanne. Suuret ja sydämelliset onnitteluni teille kaikille Tampereen kaupungin ja omasta puolestani.

Päätän puheeni runoilija Jukka Itkosen runoon. Tämä runo kertoo minulle äitiydestä ja äidin rakkaudesta ja on minulle itselleni hyvin merkityksellinen, sillä löysin tämän aikoinani keskimmäisen poikani ristiäiskutsuun ja nyt kun poikani on muuttamassa kotoa pois, se on uudelleen ajankohtainen. Sillä vaikka lapset eivät kasvaessaan ja aikuistuttuaan ole enää kiinni kyljessä ja kainalossa, ei vanhemmuus onneksi siihen lopu. Se vain muuttaa muotoaan: ”Kiinni äidin kylkeen / on halu pienen hylkeen. / "Nuku, nuku pienoinen", / äiti kuiskuttaa. / Meren ylle sateenkaaren / valas ruiskuttaa.