Kolumni: Nuorten maailmat eriytyvät koulussa ja vapaa-ajalla

Tutustuin viime viikolla Helsingin yliopistossa juuri julkaistuun Riikka Oittisen kasvatustieteelliseen väitöskirjaan, joka käsittelee nuorten eriytyviä arkitodellisuuksia asumisessa, koulussa ja vapaa-ajalla. Oittisen väitöskirjaan pitäisi jokaisen kuntavaaleissa ehdolla olevan tutustua. Koulussa työskentelevänä väitöksessä esitetyt huomiot ovat tuttuja omasta arkitodellisuudestani. Maailma ja Tampere näyttäytyvät Hervannasta ja hervantalaisten nuorten silmin katsottuna kovin erilaiselta kuin valtuustosalista.

Oittinen tutkii väitöskirjassaan samaa yläkoulua käyvien, erilaisista yhteiskuntaluokista tulevien nuorten arjen eriytymistä, leimautumista ja eriarvoisuutta. Tutkimus osoittaa, että erilaisista arjen todellisuuksista tulevien nuorten eriarvoisuuden ehkäisemiseksi ei riitä, että erilaisista taustoista tulevat nuoret tuodaan samaan yläkouluun. Näin ehkäistään koulujen välistä tilastollista eriytymistä, mutta ei puututa koulujen sisällä nuorten arjessa tapahtuvaan eriytymiseen ja leimautumiseen.

Oittinen huomauttaa, että jos halutaan ehkäistä nuorten eriytymistä yläkoulun sisällä, kuntien koulutuspoliittisessa päätöksenteossa tulisi kiinnittää huomiota alakoulujen oppilaaksiottoon ja pohtia erilaisia ratkaisuja alakoulujen välisen eriytymisen ehkäisemiseksi. Lisäksi mikäli tavoitteena on sellainen peruskoulu, jossa erilaisista taustoista tulevat lapset ja nuoret kohtaavat toisiaan, olisi tarkasteltava painotus- ja yleisluokkien välistä eriytymistä.

Nuorten maailmassa myös vapaa-aika eriytyy. Esimerkiksi ulkomaalaistaustaiset tytöt, yksinhuoltajaperheiden lapset ja matalan sosioekonomisen aseman asuinalueilla elävät jäävät muita useammin ohjattujen harrastusten ulkopuolelle. Suunniteltaessa harrastustoimintaa vahvemmin olisi huomioitava lasten ja nuorten erilaiset lähtökohdat harrastamiseen.

Koulun ja koulussa työskentelevien on yksinään vaikeaa puuttua nuorten elämien eriytymiseen tai eriarvoisuuteen yhteiskunnassa. Tampereella koulutuspoliittisena lähtökohtana on ollut vahva lähikouluperiaate. Lähikouluperiaate tarvitsee tuekseen vahvan alueellisen resurssoinnin. Tarveperusteinen rahoitus on tutkimusten mukaan yksi merkittävimpiä tapoja tukea haasteellisilla alueilla sijaitsevia kouluja. Tuen uudistuksen rahoituksessa lasten ja nuorten eriytyvät todellisuudet ja tarpeet tulisi myös huomioida.

Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 19.2.2025