MIELIPIDE: Wilmaa pitää voida käyttää oppilashuoltotyössä jatkossakin

Share |

Sunnuntai 4.12.2022 - Johanna Loukaskorpi, Leena Kostiainen


Peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa käytetään päivittäisessä työssä Wilmaa sisäisenä yhteydenottokanavana, tiedonsiirtoon, vanhemmille tiedottamiseen ja yhteydenpitoon, poissaolojen ja opintosuoritusten seurantaan sekä kolmiportaisen tuen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Peruskoulun ja toisen asteen oppilashuoltopalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille ensi vuoden alussa. Terveydenhoitajat, koulupsykologit ja -kuraattorit työskentelevät jatkossakin kouluilla tiiviissä yhteistyössä kouluväen kanssa.

Nyt on kuitenkin noussut esiin laintulkinta, jonka mukaan jatkossa koulun henkilökunnan, oppilaiden, opiskelijoiden, huoltajien sekä oppilashuollon henkilökunnan käyttämien työ- ja viestintäjärjestelmien, muun muassa Wilman, käyttö ei olisi enää oppilashuollon ammattilaisille mahdollista.

Yhteinen järjestelmä on käytännön työssä välttämätön. Wilma-oikeuksien mahdollinen poistuminen oppilas- ja opiskeluhuollon työntekijöiltä vaikeuttaa palveluiden toteuttamista ja heikentää mahdollisuutta vahvistaa peruspalveluita. Esimerkiksi toisella asteella opiskelijoiden ajanvarauksista ja yhteydenotoista psykologeihin ja kuraattoreihin lähes 90 prosenttia tapahtuu Wilman välityksellä.

Kuraattorin työssä on tärkeätä seurata poissaoloja ja opintosuorituksia silloin, kun siitä on yhdessä sovittu. Ajantasaiset opiskelija- sekä huoltajatiedot löytyvät Wilmasta. Lakisääteiset monialaisten asiantuntijaryhmien muistiot tallennetaan useimmiten Wilmaan. Myös pedagogisen tuen järjestämiseen liittyvissä tilanteissa on tarvetta yhteiselle tietoalustalle. Lukujärjestyksiin pääseminen sujuvoittaa palvelujen toteuttamista kaikissa ammattiryhmissä.

Henkilöstönäkökulmasta oppilas- ja opiskelijakohtainen tietojen kerääminen ja uusiin erillisiin järjestelmiin tallentaminen olisi huomattavan työllistävää. Nykyisessä, osin jo kriisiytyneessä opiskeluhuollon henkilöstötilanteessa ei ole varaa heikentää työviihtyvyyttä vähentämällä työn sujuvuutta ja hallinnan kokemusta. Henkilöstön työpanos pitää kohdentaa vaikuttavaan suoraan asiakastyöhön.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toiminta universaalipalveluna on vaarantumassa, ellei käytössä ole kattavaa ja luotettavaa tietoa ja pääsyä yhteiseen järjestelmään. Asia on korjattava ja mahdollistettava oppilas- ja opiskelijahuollon ammattilaisille tunnukset Wilmaan ja mahdollisuus luovuttaa sieltä tietoja.
Mikäli lopullinen laintulkinta estää yhteisen järjestelmän käytön, tilanteen vaatimat lakimuutokset on tehtävä heti.

Leena Kostiainen

rehtori, kokoomuksen Pirkanmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja

Johanna Loukaskorpi

apulaispormestari, Sdp:n Pirkanmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja

Avainsanat: wilma, oppilastietojärjestelmä, oppilashuolto, opiskelijahuolto, kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini