Puhe valtuustossa: Kokouspalkkioiden nostosta

20.02.2017

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut

Luottamushenkilömaksujen korottaminen on mielestäni epäsopivaa tässä taloustilanteessa. Jotenkin kornia tässä on sekin, että olemme juuri keskustelleet koulutusleikkauksista ja paheksuneet niitä. Sitten sopivasti pykälästä seuraavaan ja siirrytäänkin omien palkkioiden korottamiseen

Minun on vaikeaa ja miltei mahdotonta hyväksyä kokouspalkkioiden nostamista. Kunnallinen päätöksenteko kapenee ja sen merkitys vähenee sosiaali- ja terveysuudistuksen maakunnallistamisen myötä. Silti täällä harkitaan kokouspalkkioiden nostoa.

Samaan aikaan kuntapuolella työmäärät ovat lisääntyneet ja henkilöstö kokee jatkuvasti riittämättömyyden tunteita. Lisäksi julkisen puolen lomarahoja leikataan seuraaviksi kolmeksi vuodeksi.  

Muun muassa opetusalalla opettajat kokevat juuri julkaistun tutkimuksen mukaan työmääriensä lisääntyneen merkittävästi. Esimerkiksi luokanopettajista 53 prosenttia kokee, että heidän työmääränsä on lisääntynyt yli sietokyvyn. Muissakin kunta-alan henkilöstöryhmässä koetaan samankaltaisia tunteita.

Arvostamani toveri totesi, kun pyysin ryhmältä asiassa vapaita käsiä, että työmies on palkkansa ansainnut tarkoittaen tällä sitä, että kokouksista on maksettava riittävät palkkiot. Olen samaa mieltä, että työmies ja -nainen ovat tosiaan palkkansa ansainneet. Luottamustoimet ovat kuitenkin vapaaehtoisia, jos kokee, että palkkio ei ole riittävä, voi aina jättäytyä pois. Itse olen kokenut palkkiot aina aivan riittävän suuriksi.

Olen miettinyt ja pähkäillyt sitä, että äänestänkö palkkioiden puolesta vai vastaan. Minut on kuitenkin kerran tällä kaudella jo erotettu valtuustoryhmästä. Säästänkin itseäni ja äänestän palkkioiden puolesta, mutta hyväksyä en niitä voi ja paheksun niiden nostamista. Nyt ja jatkossa. Silti tämä on minulle äärimmäisen vaikea paikka. Onneksi minun ei tarvitse Minna Minkkisen tavoin katsoa työkavereita silmiin.

 

26.02.2019Hyvinvointi tarvitsee oppivelvollisuuden laajentamisen ja maksuttoman toisen asteen (osa 2)
20.04.2018PUHE: Pirkanmaan epilepsiayhdistys ry
02.10.2017Puhe valtuustossa: Hatanpään sairaalan yhdistyminen Taysiin
24.05.2017TIEDOTE: RTY on asettanut Loukaskorven SDP:n apulaispormestariehdokkaaksi
10.04.2017342 x KIITOS
08.04.2017Uusin mielipidekirjoitus Kirjoituksissa
02.04.2017Vaalipeli ja vaalikonevastaukset julkaistu
28.03.2017Ennakkoilmoitus vaalirahoituksestani ja erittely vaalibudjetistani
20.03.2017Puhe valtuustossa opettajien työhyvinvoinnista ja Helmi-lomakkeista
19.03.2017Mielipidekirjoitus Aamulehdessä ja uusia suositustekstejä

Siirry arkistoon »