Johannasta sanottua

Tampereen kauppakamari 20.1.2023:

Pirkanmaan vuosikymmenen elinkeinovaikuttaja

Johanna Loukaskorpi - Tämä kunniakirja annetaan julkisena tunnustuksena elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistämisestä.

Tampereen kauppakamarin mielestä toimintanne on ollut ansiokasta, tuloksia tuottavaa ja esimerkillistä elinkeinovaikuttajan työtä Pirkanmaan ja koko Suomen elinkeinoelämän hyväksi.

Tampereella 20. tammikuuta 2023

Juhani Lehti puheenjohtaja

Antti Eskelinen toimitusjohtaja

Tampereen kauppakamari

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry 25.11.2022

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa -Finfami ry myöntää Sillanrakentajat- palkinnon tunnustukseksi työstäsi, jota olet tehnyt mielenterveysomaisten ja heidän sairastuneiden läheistensä auttamiseksi.

Finfami ry

Klaus Lehtinen hallituksen puheenjohtaja

Silja Lampinen toiminnanjohtaja

Marko ja Anni Loukaskorpi:

"Johannalla on utelias luonne ja hän paneutuu asioihin syvällisesti. Hän on asiantuntija etenkin koulutuksen, kasvatuksen ja sivistyksen saralla. On erityisen arvostettavaa, että Johanna kouluttaa itseään edelleen. Hän on mahtava esimerkki elinikäisen oppimisen tärkeydestä. Tällaista jatkuvaa kehittymistä ja oppimista tarvitaan, jotta pystyy vastaamaan tulevaisuuden muuttuviin haasteisiin.

Politiikka on aina ollut Johannalle tärkeää ja on hienoa seurata, kuinka siskomme jatkaa aktiivista vaikuttamistaan Tampereella. Myös meidän sisarusten kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja politiikkaan on osaltaan lähtöisin juuri niistä mielenkiintoisista keskusteluista, joita olemme Johannan kanssa käyneet.

Trivial Pursuitissa Johanna antaa myös kelpo vastuksen ;)."

Marko Loukaskorpi, Johannan veli, ekonomi KTM

Anni Loukaskorpi, Johannan sisko, ekonomi KTM

Timo Harakka:

"Tunnen Johannan viisaana ja kuuntelevana päättäjänä, joka ajaa pienten ja heikkojen asiaa määrätietoisesti. Kun äänestät Johannaa, äänestät inhimillisiä arvoja ja inhimillisten arvojen puolustajaa."

Timo Harakka, Liikenne- ja viestintäministeri, kansanedustaja (sdp)

Anne Laatikainen:

"Tarvitseeko maailma, Suomi ja Tampere määrätietoista, pätevää ja aidosti välittävää poliitikkoa? Vastaukseni on kyllä! On ollut hienoa tutustua Johannaan. Hän on esimerkillään rohkaissut myös minua asettumaan kuntavaaliehdokkaaksi täällä kotikaupungissani, Hämeenlinnassa. Meitä koulutuksen ja sivistyksen puolesta taistelijoita ja koulumaailman asiantuntijoita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Johanna on asioihin paneutuva, kokenut, luotettava ja rohkea politiitikko. Juuri sellainen mitä Tampereen kuntapolitiikka tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa. Suosittelen lämpimästi häntä kaikille tamperelaisille!"

Anne Laatikainen, rehtori (Hämeenlinna)

Hanna Tainio:

"Tulevaisuuden kunta on sivistyskunta. Nyt tarvitaan valtuustoon päättäjiä, jotka tuntevat hyvin koko sivistyspalveluiden kaaren varhaiskasvatuksesta lukioihin ja ammatillisisiin opintoihin. Johanna on juuri tällainen. Opettajana hän paras koulun ja oppilaiden arjen asiantuntija. Hän tietää, miten palveluita Tampereella pitää kehittää. Lapsiperheen äitinä hän tuntee myös perheiden arjen sekä työn ja kodin yhteensovittamisen haasteet. Kahden valtuustokauden kokemus on osoittanut, että Johanna on rohkea, uuttera ja osaava valtuutettu. Hänen kaltaisiaan tarvitaan Tampereella. Voin vilpittömästi suositella Johannaa myös ensi kaudelle valtuustoon. Hänessä on myös muihin vaativiin luottamustehtäviin."

Hanna Tainio varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Tarja ja Ahti Jokinen:

"Kaksi kautta Tampereen kaupunginvaltuustossa ovat kasvattaneet Johannasta rohkean, rehellisen, korkeaa moraalia ja ehdotonta oikeudenmukaisuutta vaativan päättäjän. Lapset, kirjallisuus ja kulttuuri ovat sydäntä lähinnä, samoin kaupungin infran kehittäminen. Kolmen pojan perheen ja työn ja luottamustehtävien yhdistäminen ei ole helppoa, sen tiedämme kokemuksesta. Perhe-elämä on viisautta ja yhteispeliä, jossa osaamisen taidot punnitaan. Näitä taitoja Johanna on osoittanut myös politiikassa, vaativissakin haasteissa. Lämmin suositus meiltä molemmilta jatkokaudelle!"

Tarja Jokinen, kaupunginvaltuutettu ja apulaispormestari 2007-2008 ja Ahti Jokinen, näyttelijä

Esa Suominen:

"Johanna on vahvasti oikeudentuntoinen ihminen joka ei pelkää koviakaan paikkoja ajaakseen tärkeiksi tiedettyjä asioita. Myös ammattiyhdistystoiminta vaatii ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä, paineensietokykyä ja päättäväisyyttä. Niitä löytyy."

Esa Suominen, Antti Rinteen valtiosihteeri 2014-2015

Riitta Ollila:

"Johanna on vaimo, äiti, opettaja, vaikuttaja, kaupunginvaltuutettu, kulttuurin harrastaja, lukija ja leipoja. Johannalla on jalat maassa ja pää pilvissä. Hän vie asiat päätökseen. Johanna on utelias, rohkea, aktiivinen, älykäs, monitaitoinen, määrätietoinen, nuori, suora, avoin, hyvä puhumaan ja kirjoittamaan, kontaktikykyinen, sitkeä, periaatteellinen, kiinnostava ja ammattitaitoinen."

Riitta Ollila, erityisopettaja, kaupunginvaltuutettu ja apulaispormestari 2007-2008

Ulla Lappalainen:

"Johanna ehtii paljon. Johanna on tehokas - äiti, opettaja ja poliitikko.
Johanna on taitava bloggaaja ja aktiivinen verkostoituja.
Johanna on päättäväinen. Jos hän ottaa asian hoitaakseen, se hoituu."

Ulla Lappalainen, entinen kollega ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Hämeenlinnasta

Ismo Alhoniemi:

"Johannasta tulee mieleen kaksi sanaa: rohkea ja rehellinen. Voitollinen oikeudenkäynti Tampereen kaupunkia vastaan omien oikeuksiensa puolustamisessa kertoo uskalluksesta ja uskosta oikeudenmukaisuuteen. Eikä ystäväni ole luovuttanut tämänkään jälkeen.

Ihailen Johannan aktiivisuutta ottaa rakentavasti kantaa blogissaan, Facebookissa ja yleisönosastolla. Johanna on aidosti arjessa, on kyse sitten homekouluista, lukioiden puolustamisesta tai ihmisten tasavertaisesta kohtelusta."


Ismo Alhoniemi, TULaviisin entinen päätoimittaja ja viestintäpäällikkö.

Pilvi Torsti:

"Kuulin Johannasta, kun hän tuoreena kaupunginvaltuutettuna ilmestyi kuin tyhjästä julkiseen blogiin tsemppaamaan minua eurovaaleissa, jotka itselleni olivat "ulostulo" poliittiseen vaikuttamiseen. Tällaiset spontaanit tuen ilmaukset olivat silloin valtavan arvokkaita. Johanna on tällainen: ennakkoluuloton ja innostuva. Politiikassa erityisen arvokasta on arjen asiantuntijuus niin äitinä kuin opettajana, joka on itse käynyt läpi pätkittyvien työsuhteiden todellisuuden."

Pilvi Torsti
Valtiosihteeri
valtiotieteiden tohtori

Marko Koskinen: Loukaskorpi on vahva vaikuttaja

"Johanna Loukaskorpi on nousemassa luottamushenkilöiden ykkössarjaan Tampereella. Ensimmäistä kauttaan Tampereen kaupunginvaltuustossa toimiva Loukaskorpi on tämän valtuustokauden onnistujia. Johannan monipuolinen aktiivisuus, asiantuntemus ja rohkeus ovat tehneet moniin meistä vaikutuksen. Hänellä on mainio taito ilmaista ajatuksiaan ytimekkään selkeästi kirjallisesti, suullisesti ja sähköisesti. Loukaskorpi on tärkeä tamperelainen mielipidevaikuttaja.

Tavoitteet ja arvot kohdallaan

Johanna on malliesimerkki uuden ajan luottamushenkilöstä, jonka kaltaisten soisi kunnallisvaalien jälkeen olevan Tampereen tulevaisuusvetureina. Nyt tarvitaan tavoitteellisuutta ja osaamista, mutta myös laajaa kosketuspintaa ihan tavalliseen arkielämään, joka luo pohjan onnistuneelle luottamushenkilötyölle. Myös arvojen on oltava kohdallaan ja laajempaa yhteiskunnallista näkemystä on tarpeen löytyä. Aivan kuten Johannan kohdalla asia on.

Puhuria demokratiaan

Sosiaalinen media on nousemassa tärkeäksi osaksi osallistavampaa ja keskustelevampaa demokraattista järjestelmää, josta Tampere ei saa eristäytyä. Uudenlaisessa toimintaympäristössä luottamushenkilöiden mediataidot korostuvat. Johannalle tämäkään haaste ei ole varsinainen haaste, koska hän on jo nyt todellinen aktivisti sosiaalisessa mediassa sekä muussa viestinnässä."

Marko Koskinen
Politiikan havainnoitsija